10.-11.6.2021 - #3 - Kooste vuorokauden tapahtumista (kaksi poikasta menehtyi ukkosmyrskyn aikana)

  Рет қаралды 13,568

Sääksilive

Sääksilive

3 жыл бұрын

Edellisten Nupun ja Ahtin #3-pesän iloisten uutisten jälkeen luonto näytti nopeasti toisen puolensa. Kolmesta pienestä poikasesta kaksi menehtyi eilen kovan ukkosmyrskyn aikana. Nuppu-naaras suojasi poikasia parhaansa mukaan, mutta sateen tauottua vain yksi oli enää elossa. Kokonaisuuteen saattoi vaikuttaa useampia tekijöitä, mutta myrskyn aikana poikaset pääsivät kylmettymään kastumisen jälkeen Nupun suojauksessa. Lämpötila tipahti pesäalueella yli kymmenellä asteella ukkosmyrskyn aikana. Tapahtumissa yhdistyivät ainakin seuraavat tekijät: raju myrsky, poikasten sijoittuminen suojauksessa ja mahdollinen emon kokemattomuus. Täytyy muistaa, että Nuppu-naaras on rengastettu pesäpoikasena vasta 2018 ja kaikki emon toimet ovat sille uutta. Se yritti parhaansa suojata poikasiaan kovassa myrskyssä. Pienet poikaset ovat erityisen alttiita lämmönvaihteluille ja muille ulkoisille tekijöille.
Tällä pitkällä videolla on koostettuna kronologisesti tapahtumien kulku. Videon loppuun on sijoitettu ihmissilmään rajuilta näyttävät toimet aamupäivältä, jolloin Nuppu siivosi pesän kuljettamalla toisen pois pesästä ja syömällä toisen. Tapahtumat näkyvät videon lopussa varoitustekstin jälkeen. Pesällä jatketaan tällä hetkellä pesintää keskimmäisen poikasen kanssa syöttöinen ja seuraajina toivomme, että emot onnistuvat saamaan sen lentoon ilman ulkoisia häiriöitä.

Пікірлер: 9
@chrysology
@chrysology 10 ай бұрын
Love the thunderclaps.
@MarianneLeinonen
@MarianneLeinonen 10 ай бұрын
Kova ukkonen, sataa rakeitakin! Onneksi emo suojaa poikasia kylmältä. Yksi onneksi jäi henkiin ❤ ja hyvin söi emon syöttäessä kalaa 👍
@redemptionparadise5992
@redemptionparadise5992 2 жыл бұрын
Was the chicklet smoothered?
@kukkaistyttoiik
@kukkaistyttoiik 2 жыл бұрын
Nope, air temperature dropped quickly and chiklets got wet.
@ulovaht1969
@ulovaht1969 Жыл бұрын
Kiitos kommenteista , saatanan kalaroistot ovat aina omilla teillä korkealla . TV- ohjelman arvoista tavaraa
@user-cb3ow4mq8w
@user-cb3ow4mq8w 2 жыл бұрын
最后只看见1只还有两只呢?🤣👍🙏唉原来死了两只宝宝可怜,也不知道什么原因唉。😭😭😭妈妈还吃掉一只?
@MarianneLeinonen
@MarianneLeinonen 10 ай бұрын
Kaksi poikasta kuolivat ukkosilmalla, satoi rakeita, ilma oli kylmä. Emo suojasi poikasia mutta yksi vain jäi henkiin ja se söi hyvin emon syöttämään kalaa ❤
@chrysology
@chrysology 10 ай бұрын
Hope the third one died, too, but if not it was fun watching mama mostly pretend to feed it, or 'fease' it (a portmanteau of 'feed' and 'tease'). My comedian career is as dead and drenched as those two osplets.
@Saaksilive
@Saaksilive 10 ай бұрын
No it didn't. Myy growed up as a nice beautiful osprey. kzfaq.info/get/bejne/f66nobuS3cDUZZ8.html
11.6.2021 - #3 - Iltasyöttö
10:01
Sääksilive
Рет қаралды 2,5 М.
Lemmenjoen kullankaivajat osa 1
23:26
Viihdekanava
Рет қаралды 46 М.
Each found a feeling.#Short #Officer Rabbit #angel
00:17
兔子警官
Рет қаралды 7 МЛН
A pack of chips with a surprise 🤣😍❤️ #demariki
00:14
Demariki
Рет қаралды 35 МЛН
36 häufige Gartenvögel bestimmen | Aussehen, Gesänge, Besonderheiten
16:41
Gab es doch KEINEN URKNALL? ( J. WEBB) | Astrophysik & Kosmologie #30
48:36
Grenzen des Wissens
Рет қаралды 220 М.
Krähen füttern 🙂
20:19
kra, kraa, kraaa...
Рет қаралды 5 М.
Hirvi hyökkää
2:16
Kari Hänninen
Рет қаралды 418 М.
Vieraita Ilomantsin pesällä / Visitors at the osprey nest (2022)
3:01
Ilomantsin sääkset
Рет қаралды 7 М.
White Stocks 2024-06-07-3
1:27
Jess W
Рет қаралды 19
200518 Kotkalle maistui haukan tyttö
3:33
Mikko Hamunen
Рет қаралды 7 М.
Die Sonne - Todesstern und Lebensspender | SPACETIME Doku
49:40
WELT Nachrichtensender
Рет қаралды 1,9 МЛН
Наконец-то смог довериться человеку
0:43
Up Your Brains
Рет қаралды 2,5 МЛН
Jaw flies
0:15
BuildplayJoy
Рет қаралды 8 МЛН
Новый друг 🥰
0:31
ДОБРО ВОКРУГ
Рет қаралды 2,6 МЛН