Suomi 67- vuotta. Karpo haastattelee ja kansalaiset kertovat mielipiteitään kotimaastaan ja itsenäisyydestä. Osa 1. Esitetty 1984. Jaksosta on häivytetty musiikkia tekijänoikeuksien takia.
Пікірлер: 190
@tuomasmarkkula88822 жыл бұрын
Huomaa kyllä että videossa eletään aikaa ennen -91 lamaa; ihmiset vaikuttavat jotenkin jopa optimisteilta
@r.r.27662 жыл бұрын
Kyllä. Ja tuntuu, että joka puolella on ihmisillä työtä (työpaikkoja). Varsinkin kun duunareita haastatellaan, hiipii väkisin mieleen ajatus, että "parin vuoden päästä sinullakaan ei ole työtä, eikä sinulla, eikä sinulla, eikä sinulla....". Juuri tuon näköisiä kavereita istui 90-luvulla lähiökuppiloissa juomassa pitkäaikaistyöttömänä kaljaa. Jännä ajatella, että vielä tähän aikaan, -84, heilläkin oli valtaosalla vielä työpaikka.
@urpokepponen74412 жыл бұрын
Ihanaa miten ihmiset ovat tässä kiitollisia siitä, että Suomessa on asiat hyvin
@yoretabio45372 жыл бұрын
Olivat 80-luvulla?
@lifemocker852 жыл бұрын
Oli.
@ErectedGasCan2 жыл бұрын
Tämä oli harvinaisen mukavaa katsottavaa, ja myös kuunneltavaa. Kantele lopussa oli poikkeuksellisen taitavasti soitettu. Yhdyn monen videossa olleen mielipiteeseen, Suomessa on hyvä olla.
@elcapitan66052 жыл бұрын
olisipa nyt 1984 ja itsenäinen Suomi... tulevaisuus tautipassien ja EU liittovaltion alla näyttää todella synkältä... :(
@Imagine19652 жыл бұрын
Minä olen vähän sitä meiltä että " oli " ,mutta oliko liian hyvä olla? Idän kauppa vielä kukoisti ja sitten tulikin romahdus aivan yllättäin kun valta vaihtui idässä.
@varehouse2 жыл бұрын
Onks toi loppu biisi piirpaukeen vai onko toi joku vielä vanhempi?
@yoretabio45372 жыл бұрын
Piirpauke 1975
@mikkovaananen11242 жыл бұрын
kylläpä näki että Aino Nuutinen ei ole ensimmäistä kertaa metsässä, että kyllä homma luistaa ja Husku laulaa, olin myös itse samaan aikaan metsässä enkä ollut samoilemassa tai vain nuotiolla, sammoo hommoo tein kun Aino, leipä oli silloinkin makkeeta ja jos sen leivän päällä oli makkaroo niin se oli aina extraa, kiitos Karpolle että julkaisee nuita vanhoja juttuja, eihän nyky nuoret välttämättä edes tiedä mitä se elämä oli silloin 80 luvulla. (toivottavasti nyky nuoret katsovat näitä videoita)
@Joona_Harjula10 ай бұрын
Minä tykkään katsoa karpon videoita, olen itsekkin nyt opiskelemassa ammattikoulussa metsuriksi ja hyvältä hommalta tämä tuntuu.🙂
@mikamalinen44232 жыл бұрын
Olipa ihmeellistä kuunnella itseään hyvin ilmaisevia nuoria. Nyt kaikki tuijottaa vain kännykkää.
@ErectedGasCan2 жыл бұрын
Ilmaisevat itseään netissä, ja varmaan jonkun anonyymin käyttäjätunnuksen takaa..
@faaabeli31522 жыл бұрын
Kyllä nykyäänkin normaalit nuoret osaavat yhtä lailla ilmaista itseään kuin ennen
@thetoughcookie36652 жыл бұрын
Ilmaista saa kunhan on sopiva mielipide, jonka kerrot. Muuten ei sovi. Ja mitä se itsenäisyys olikaan, videolta lainaten...
@yummyapplestroodle2 жыл бұрын
Olen kyllä tavannut työelämässä paljon huonommin itseään ilmaisevia aikuisia kuin nuoria
@harriporter80442 жыл бұрын
@@faaabeli3152 Vitut osaa ku heilutella persettä Tik Tokissa
@panza.2 жыл бұрын
Lähti karpon paita tulemaan =) Mielenkiintoista kuulla ja nähdä näitä vanhempien jaksojen ihmisiä.
@Kadotus2 жыл бұрын
Paljon viisaita sanoja J.V. Snellmania lainanneella herrasmiehellä.
@TelaKalleoy2 жыл бұрын
Karpo oli -84 vapaan suomen paras muodollistuma. Vapaa kuvaan ja ilmaisemaan epäkohtia. Ei ammuttu kotiovelle tai kadonnut mystisesti.
@DanielsSan-.-2 жыл бұрын
Toista se olisi tänäpäivänä.
@Zarniwooper2 жыл бұрын
Nämä on upeita ajankuvia joita ei koskaan tule unohtaa.
@pistool12 жыл бұрын
Huomattava on, ettei muualta tulleita ole katukuvassa lainkaan. Nykyinen maamme vuonna 2021 on kyllä todella erilainen monelta osin. Kiitos videosta!
@thetoughcookie36652 жыл бұрын
@@pistool1 Kyllä, rikollisuus ja muut olivat vähäisiä, nyt kulttuurinrikastus on käynnissä ja aivopesu. Ruotsin tuhoa perässä seuraten. Sille oli jo tässä videossa asetettu siemen, kun vasemmisto oli "kelpo jo"
@jopeteus2 жыл бұрын
Toivottavasti tälle kanavalle laitetaan kaikki karpo jutut, mitä on ollut
@skoobi.doobidoo2 жыл бұрын
RIP Suomi. Monikulttuurista helvettiä kohti mennään ja lujaa
@henriaho22712 жыл бұрын
12:13 🤣..-saa olla työtön tai työttömänä..😂😂
@Kichikus_2 жыл бұрын
Harvoin työttömyys on valintakysymys. Ihmisille on luontaista "kuulua joukkoon" olla osa yhteiskuntaa. Et tosin niin ole väittänyt, mut tulipahan mieleen :D
@kauko4202 жыл бұрын
@@Kichikus_ paska puhetta mutta uskon
@redbunnyz2 жыл бұрын
Hyvä Karpo sulla on loistava ura takana joka muistetaan pitkään. Harmi kun nykypäivänä ei löydy yhtä hyviä tutkivia journalisteja jotka tekisivät yhtä koskettavaa materiaalia, oli aihe mikä tahansa.
@thetoughcookie36652 жыл бұрын
On helpompaa vaan tuottaa klikkiotsikoita ja trendaavaa sontaa joka sopii tietynlaiseen globaaliin agendaan. Ja seuraus on nykymedia.
@kimmonurmi30742 жыл бұрын
Ai jumalauta vielä me tullaan kuulemaan tällaista Suomalaisten suusta; kaikki toivo ei vielä ole sentään mennyt. - Tuli isolla miehelläkin vähän tippa silmäreunaan. 🇫🇮❤️
@ziko-Official2 жыл бұрын
Kiitos videosta 🇫🇮
@yoretabio45372 жыл бұрын
17:00 hoodeilla, Huippuhienoja näkemyksiä näillä tytöllä ja pojalla!
@micetsu12 жыл бұрын
Lopussa Ritva Koistisen upea esitys Suomen kansallissoittimella, Konevitsan kirkonkellot. Vieläpä melko reippaalla tahdilla, ei taatusti ihan helpoimmasta päästä...
@ReprobiCrucesignati2 жыл бұрын
Kantele on kyllä kaunis soitin
@pistool12 жыл бұрын
Myös soittaja oli hyvin viehättävä, olisin katsellut ja kuunnellut enemmänkin :)
@zankki902 жыл бұрын
''Saamme sanoa pelkäämättä mielipiteemme'' Kiitos veteraanit kun taistelitte, mutta tämä ei pidä paikaansa ollenkaan. Mielipiteistä tuomitaan mielivaltaisesti jatkuvasti politikkoja ja kansalaisia kun puhuvat kunniakansailistamme jotain pahaa...
@ErectedGasCan2 жыл бұрын
Totta. Tietyt aiheet ovat yhtä kiellettyjä täällä kuten sortovallan alla muualla. Tyytyväisesti kun myhäilee kaikelle niin jättävät rauhaan. Sitten hirveä ihmetys kun käykin ilmi että joillain on näitä mielipiteitä.
@Kichikus_2 жыл бұрын
@@ErectedGasCan Laittoi tämä miettimään itseäni paljon. Verellä on maksettu vapaus, kun rohkeasti sitä puolustettiin. Nyt raukkamaisuuttaan annetaan valta tyrannialle, kun ei uskalleta olla mieltä mitä 1pros.
@wateli2 жыл бұрын
Olipas mahtavaa soittoa tuossa lopussa 👍
@henriaho22712 жыл бұрын
Soundit on ku sähkö skebassa 🦾
@ErectedGasCan2 жыл бұрын
Oli poikkeavan hyvä kappale, pari kanteleen soittajaa tunnen mutta ovat turhan taiteellisia ja möhlivät kanteleen herkempiä sointuja.
@wateli2 жыл бұрын
@@ErectedGasCan Multa kans kantele löytyy, issee oli jossain kauppojen yhteydes saanu ja antoo mulle. Pitääs vaa kielet uusia nii pääsis harjottelemaan :D bassoa tullu soiteltua 4vuotta ja kitaraa siinä ohessa välillä.
@henriaho22712 жыл бұрын
Hieman lisää Suomalaista musiikkia SUOMALAISTA MUSIIKKIA esim. CMX kzfaq.info/get/bejne/gp59fa6opp-wiqM.html HIM kzfaq.info/get/bejne/qNRyqtp_3dPdnmQ.html YUP kzfaq.info/get/bejne/ftt1fMiVvs7OZWg.html COB kzfaq.info/get/bejne/n5p0oc95kq_PYYk.html SKP kzfaq.info/get/bejne/ruBkhdV42L6oh6s.html
@ErectedGasCan2 жыл бұрын
@@wateli Itse olen yhden ainoan kerran kanteletta kokeillut hautajaiskahvien yhteydessä, bändin basistin hautajaiset, kuoli nuorena. Hänen avovaimon isoisä kaivoi esille kanteleensa, varmaankin oli sitä mieltä että me kolme pitkätukkaista rokkaria tarvittiin virikettä kun sohvalla istuttiin. :D Hän oli korjannut kanteleen itse, kielikansi oli hajonnut ja hän oli käsin työstänyt uuden tilalle, käsitin että se olisi ollut hänen äidin tai siskon vanha kantele. Rumpali olen varsinaisesti, mutta laulajana olen toiminut viime kokoonpanoissa, kitaraa "soitan" hiukan. :D
@SITRUUNAPUURO-du4kr2 жыл бұрын
LEGENDAARISTA
@april7_2 жыл бұрын
Turussa tuli nyt syksyllä käytyä niin Kauppahalli on onneksi ihan entisellään kyltteineen kaikkineen ja se tunnelma, suosittelen! Moni muu asia onkin muuttunut, eikä olla kaikin puolin enää yhtä itsenäisiä vaan enemmän Orwellin 1984!
@chery22 жыл бұрын
10 - 20 v päästä liittovaltio , siinä Suomelle on erityisasema, nettomaksajan rooli
@rempseaheinamies94142 жыл бұрын
Nettomaksamisen kovassa ytimessä.
@Juhadiable2 жыл бұрын
Mistä tietää että Suomi on itsenäinen maa? Siitä että muut eivät päätä tai painosta Suomea päättämään omista asioistaan millään tavalla. Eli Suomi ei ole enää itsenäinen.
@Wfalen2 жыл бұрын
1984 Yya oli aika voimissaan että turha tätäkään aikaa haikailla.
@DDramKing10 ай бұрын
Emme ole olleet koskaan itsenäisiä. Lähes aina on ollut joku toinen maa tai taho määrittelemässä mitä saamme tehdä ja mitä ei.. Ennen 1995 se oli Neuvostoliitto. 1995 jälkeen taas EU eli Bryssel..
@ride19732 жыл бұрын
kiitos vaan päättäjille, nykyää täällä tapahtuu kaikkea, niikuin ulkomaillakin! 2:20
@mirvamartikainen20452 жыл бұрын
Totta,Suomen Itsenäisyys 1984,67 vuotta on ollutkin meille täällä syntyneille tosi tärkee,opiskelin myöskin tuolloin syksyllä 17-vuotiaana Kainuun Mieslahden Kristillisessä kansanopistossa,toukokuun 28.päivä 1985 asti👍😎❤️🕯️🕯️🇫🇮🤩!
@repej81542 жыл бұрын
Katselin juuri elämäni onnellisuuskäyrää ja juuri tuolloin se on ollut korkeimmillaan. Se oli hyvää aikaa.
@DDramKing10 ай бұрын
Emme ole olleet koskaan itsenäisiä. Lähes aina on ollut joku toinen maa tai taho määrittelemässä mitä saamme tehdä ja mitä ei.. Ennen 1995 se oli pääasiassa Neuvostoliitto. 1995 jälkeen taas EU eli Bryssel..
@jumoart422011 ай бұрын
Ihana ! ❤
@jopoviz2 жыл бұрын
Paljon on tapahtunut tämänkin videon kuvaamisen jälkeen. Ei olla enää niin itsenäisiä eikä onnellisia.
@lifemocker852 жыл бұрын
Vasemmisto ei luo hyvinvointia
@artsi82 жыл бұрын
Enää sitä itsenäisyyttä ei ole! Suurin osa asioista päätetään EU komissiossa! Itsenäisyys saadaan takaisin ainoastaan eroamalla velkaliitosta!
@aksapatsiah83882 жыл бұрын
miten ihmiset on ollu ennen noin omia persooniaan? nykyään kyllä ulkonäöllä yritetään olla erilaisia muttei silti kellään enää omaa persoonaa... Jotenki paljo syvällisemmän olosia ja semmosen että enemmän kiinostaa omat asiat ku muitten. ei ole mitään sosiaalisesta mediasta ulostautujia
@user-yr7m22 жыл бұрын
5:25 tätähän voisi ruveta muistuttamaan kaijuttimissa muiden mainosten seassa vaikka itäkeskuksen kauppakeskuksessa aamupäivän aikoihin kun valtava massa haahuilee vailla päämäärää. Toimisi hyvin varmasti myös puhoksella ja kontulan ostarin alueilla. 👌
@kajbyman30062 жыл бұрын
Ei,ei valitettavasti toimisi..Suurin osa väestä siellä kun ei puhu suomea...
@villelindstrom8972 жыл бұрын
nykyään sanotaan että se on erittäin haitallista ja vaarallista ajatella onan kansan etua
@prltqdf9 Жыл бұрын
Niin sanovat ainoastaan ne, jotka eivät välitä Suomesta, suomalaisuudesta ja meistä suomalaisista, vaan ainoastaan rahasta. Heille on aivan sama ketä tässä maassa asuu. Sellaisia Suomen vihollisia on nykyään paljon, mm. hallituksessa sekä kuntien ja suuryritysten johdossa.
@dimakangasoja2 жыл бұрын
Jos tätä videota voisi kuvailla yhdellä sanalla, niin se olisi ''Kiitos''. Kiitos.
@tieman17952 жыл бұрын
Olisipa suomi vielä itsenäinen 🤔
@MS-ym3cg2 жыл бұрын
❤️
@marcus8662 жыл бұрын
Toista se on ollut Turussa viime vuosina se turvallinen itsenäinen suomi.
@pistool12 жыл бұрын
Totta. 5:08 tuo kyltti on edelleen paikoillaan. Nautitaan siitä, ennen kuin rakennusliikkeet, poliitikot ja grynderit sekä Turun seudun rahamiehet purkavat tämän kotimaamme vanhimman kauppahallin sijoituskerrostalojen tieltä.
@sjyfgbei40562 жыл бұрын
N. 200 000 ihmisen vähemmistö puhuu äidinkielenään ruotsia Suomessa ja loputkin kansasta joutuu tämän takia opiskelemaan kyseistä kieltä. Suomi ei ole itsenäinen eikä ole koskaan ollut.
@SuperMika70 Жыл бұрын
💪💪
@larrywave2 жыл бұрын
Paljon paremmin on ihmiset pukeutuneet tuolloin
@kajbyman30062 жыл бұрын
Kyllä,eikä ollut joka toisella miehellä ja naisella jotain kuvia käsivarsissa ja kaulassa..
@planb1658 Жыл бұрын
Jos tuota aikaa vertaa nykysuomeen, on meillä tilanne mennyt päin pusikkoa eikä siihen neuvostoliittoa tarvita :D Nykyään suomessa kun asiat menee metsään niin on siinä hallituksella näpit pelissä.
@tasamaantallaaja11 ай бұрын
9:56 - 12:00 ei ole nyky ''henkilöistä'' tuohon älypuhelin vienyt kaikki voimat.
@juuso58412 жыл бұрын
Täällä saa olla työtön tai työttömänä XD
@Mika-bi3em2 жыл бұрын
Monesti toistettiin, että saa sanoa mitä haluaa. Saa toki, (v.2021-) mutta sakon, tai muun ukaasin uhalla. Tuo oli hyvää aikaa. Ei ollut tiktokkeja, wokeja, tai muita joutavuuksia.
@karpoforever2 жыл бұрын
kzfaq.info/get/bejne/Z8mlppx5qNuqfYU.html
@Mika-bi3em2 жыл бұрын
@@karpoforever Paljon on paremmin nyt, kuin "silloin ennen", totta. Aineellinen hyvä ja yltäkylläisyys taas toisaalta on vähentänyt yhteisöllisyyttä. Kolikolla on aina 2 puolta.
@vaahtoperse182 жыл бұрын
Neuvostoliittosta ei saanut sanoa mitään pahaa eikä kommunismista. Kommunistit sai tehdä työpaikoilla pahojaan kuten yksi kaatoi betonia viemäriin rakennustyömaalla.
@ukko97832 жыл бұрын
Joo, olihan se Suomikin joskus ihan asiallinen maa jopa omalle kansalle. Toisin on nyt.
@forgetheaven2 жыл бұрын
Suloista kun puhuttiin joskus 65 vuoden iästä hypätä eläkkeelle... ei mee ihan niin enään
@DDramKing2 жыл бұрын
Pari vuotta sinne tänne ei merkkaa mitään. -95 syntyneenä aikaisin eläkeikä alkaa 67v11kk ikäisenä.. Eli ei ole suuremmin kasvanut 35-vuoden aikana vaikka niin voisi luulla.
@ezeqeel83522 жыл бұрын
Mikä biisi noissa välikuvissa pyörii kun on pitänyt hiljentää? :)
@karpoforever2 жыл бұрын
Kaikki tekijänoikeuksien alainen musiikki pitää mykistää. Näissä ovat pyörineet Vera Teleniuksen ja Katri Helenan versiot laulusta "Miljoona ruusua".
@ezeqeel83522 жыл бұрын
@@karpoforever No niin arvelinkin kun haastateltava sitä toivoi, piti vain varmistaa.
@henriaho22712 жыл бұрын
13:31 😁😁😁
@jouniniemi70672 жыл бұрын
Hyvin kertoo 1918 ajan kyllä Hävettäis olla se vasemmisto😀SDP nykypäivänä on aika hyvä historia netissä joku katsoo sen varmaan tulee samaa tunnelmaa se on niinku Mannerheim sanoo Suomen talonpoika luotti häneen netissä on kun Mannerheim pitää puheen taitaa olla Turtiainen Hoskonen ainoat suomalaiset Kai tästä nyt jotain selvää saa😀
@ihaokk2 жыл бұрын
Pakko myöntää että tästä ei oikeasti kyllä saanut juuri mitään selvää koska, yhtään pilkkua tai pistettä ei ollut ja muutenkin hyvin puutteellinen kirjoitustaito .
@jouniniemi70672 жыл бұрын
@@ihaokk minä saan tuosta selvää ei tarvitse olla kun punainen vaate liikennevaloissa palaa punainen valo tästä lähtien Niin minä tiedän mitä se tarkoittaa😀
@jouniniemi70672 жыл бұрын
Mikä se on jakaa köyhille sitä ruoka-avusta Hursti tulisi hyvää kartanonherra puuttuu se kartano ja varmaankin se äly hän kohtaa ihmiset Hursti mutta hänellä on puutteensa Suomen kansa ei ymmärrä tätä Tuskin edes mitään Minä tällä tarkoitan Suomen laki ei ymmärrä Suomen poliitikot eikä EU ymmärrä tajua aika muuttuu ja seuraus Mitä tulee kaikista Mitä seuraa tästä tekstistä esimerkiksi
@jouniniemi70672 жыл бұрын
@@ihaokk esimerkiksi Hannu Karpo tulisi hyvää kartanonherra jos Suomen valtio ja EU myöntäisivät sille kartano kartanon Missä kasvatetaan köyhille Kaikki ruoka asunnoista lähtien kaikki mitä ihminen tarvitsee
@ihaokk2 жыл бұрын
Ei hyvää päivää Jouni, näissä sun kirjoituksissa ei ole päätä eikä häntää. Ryhdistäydy nyt hyvä mies ja koita vaikka laittaa pari pilkkua ja pistettä lauseiden väliin, niin saisi joku jotain selkoa noista turinoista.
@TheStig19612 жыл бұрын
Mitä jutussa esiintyvien "muksuille" on käynnyt? Terv. Stig Österberg.
@YPO62 жыл бұрын
50-vuotis synttärit monilla lähellä.
@GrounDLifteR2 жыл бұрын
Suomi tarvitsee itsenäisyyspäivän lisäksi Antamisen-päivän, sinä päivänä kaikki saa.
@markolunti47822 жыл бұрын
Itsenäisestä suomesta ei ole kuin rippeet jäljellä. On menossa isoja mullistuksia.
@karpoforever2 жыл бұрын
kzfaq.info/get/bejne/Z8mlppx5qNuqfYU.html
@ville852 жыл бұрын
Itsenäinen Suomi 6.12.1917 - 1.1.1995
@miikatoivanen2 жыл бұрын
@@ville85 olihan se Kremliin päin kumartelu suomettuneina aika itsenäistä
@DDramKing10 ай бұрын
@@ville85Emme ole olleet koskaan itsenäisiä. Lähes aina on ollut joku toinen maa tai taho määrittelemässä mitä saamme tehdä ja mitä ei.. Ennen 1995 se oli Neuvostoliitto. 1995 jälkeen taas EU eli Bryssel..
@Korpiainen Жыл бұрын
Hyvä vastaus oli kaverilla joka avas snellmannin ajattelua, mutta toisaalta paljon riitti vielä 80 luvulla vanhempaakin väkeä jotka poti jonkinlaista "sotasyyllisyyttä". Keskimäärin lasten suusta kyllä kuuli järjellisempiä vastauksia. Liekö 80 luvulla peruskoulu ollut paremmalla tolalla itsenäiseen ajatteluun kannustamisessa kuin tuota aiemmin... tai edes nykypäivänä...
@applepie4432 жыл бұрын
Samaa mieltä että pitäisi olla vieläkin ylpeämpi suomen itsenäisyydestä. Nyt vaan leimataan oikeistoterroristiksi jos olet ylpeä maastasi
@sampokemppainen30412 жыл бұрын
Oikeistoterroristeilla ei ole oikeutta yrittää omia tätä maata itselleen.
@applepie4432 жыл бұрын
@@sampokemppainen3041 mitä selität?
@DDramKing Жыл бұрын
Jaa-a suuret päätökset tulee Brysselistä. Sekö on tätä itsenäisyyttä?
@henriaho22712 жыл бұрын
Fiksuja lapsia videon lopussa.
@Mika-bi3em2 жыл бұрын
Niin, tai ainakin rehellisiä. Aikaiset ihmiset kun vetää aina, alitajuisestikin tietyn suodattimen läpi.
@henriaho22712 жыл бұрын
@@Mika-bi3em niimpä 🤔
@repej81542 жыл бұрын
Naisetkin oli kauniimpia silloin.
@prltqdf9 Жыл бұрын
@@repej8154 On ne nykypäivänäkin kauniita, siis ne jotka eivät ole pilanneet kauneuttaan huonoilla ruokavalioilla ja ruokatottumuksilla taikka sitten musteella, lävistyksillä, hiusvärillä ynnä muilla turhuuksilla.
@markussalomaki782 жыл бұрын
katos videosta ääni toviksi
@villelindstrom8972 жыл бұрын
ei saa sanoa enään mielipiteitänsä ja nyt painostetaan
@@karpoforever Nykyään jos käyt jossain turhassa koulutuksessa muutaman tunnin viikossa et ole enää työtön.
@karpoforever Жыл бұрын
Mutta et ole silloin työllistynyt ja jos katsoo työllistyneiden tilastoa niin aika kauas saa mennä takapakkia, että on ollut parempi tilanne. Taisi olla 80- luku? Ja onneksi olemme päässeet pois 80- luvun Suomesta.
@DDramKing11 ай бұрын
Onko Suomi koskaan ollut itsenäinen? Ennen EU liittymistä kumarsimme Neuvostoliittoa kohti. Piti olla hiljaa tietyistä asioista ja kysyä lupaa osaan. EU liittymisen jälkeen Brysseliin.
@trumanburbank98772 жыл бұрын
Kai se kasarilla viä oli "itsenäistä"
@akossiivi81362 жыл бұрын
Viimeistään nyt itsenäisyys meni, sotaherrojen ja kapitalisti hallituksen ajattelemuutta
@supikkaeetu682 жыл бұрын
Kyllä ennen oli paremmin. Nykyisin ei tee mieli itsenäisyyttä juhlia, kun sitä ei juuri ole. EU määrää aina vaan enemmän Suomenkin asioista ja päättäjämme hokevat että Suomen täytyy sitä ja Suomen täytyy tätä kun EU:ssa on näin päätetty. Hieno kuvaus ajasta, jolloin olimme itsenäisiä.
@turboahdettuvittusaatana44982 жыл бұрын
No en nyt tiedä onko Suomi, koskaan päättänyt omista asioista. Ennen päätti Neuvostoliitto nyt EU
@DDramKing11 ай бұрын
Onko Suomi koskaan ollut itsenäinen? Ennen EU liittymistä kumarsimme Neuvostoliittoa kohti. Piti olla hiljaa tietyistä asioista ja kysyä lupaa osaan. EU liittymisen jälkeen kumarramme Brysseliä kohti joka sanelee suurista asioista.
@kajbyman30062 жыл бұрын
Ironiaa siinä,että vain reilu kymmenen vuotta tämän ohjelman jälkeen Suomi menetti itsenäisyytensä EU:lle...
@kaivelija64572 жыл бұрын
Meinaat, että venäjän sylissä olis hyvä olla ? No, jokainen taaplaa tyylillään...
@YPO62 жыл бұрын
@@kaivelija6457 EU:ssa on hyviä ja huonoja puolia. Hyvä juttu on taloudellinen painostusvoima Venäjää, Kiinaa ja USA:aa vastaan johon yksinään ei olisi mitään mahdollisuutta eikä uskallusta. Huonoja juttuja on nyt alkanut ilmaantumaan kuten yhteisvastuut muiden veloista.
@kaivelija64572 жыл бұрын
@@YPO6 -tuo on aivan totta...
@DDramKing10 ай бұрын
Emme ole olleet koskaan itsenäisiä. Lähes aina on ollut joku toinen maa tai taho määrittelemässä mitä saamme tehdä ja mitä ei.. Ennen 1995 se oli Neuvostoliitto. 1995 jälkeen taas EU eli Bryssel..
@tonim16082 жыл бұрын
Milloin tulee dokumentti koronahuijauksesta?
@askel1_2772 жыл бұрын
Ei varmaan koskaan... ku nää on kaikki lähinnä vanhaa tuotantoa, joita ladataan tänne esille lähinnä ihmisten iloksi. Uutta tuotantoa ei oo tänne odotettavissa...
@Teepeli2 жыл бұрын
12:06 joskus sai sanoo mitä halus 👍🏻👍🏻👍🏻👍🏻16:07 ⚡⚡⚡
@erwinlommer1972 жыл бұрын
Mitä et nykyään uskalla sanoa? Nyt on sata paikkaa missä voit sanoa asiasi ja aina on joku kuulemassa. Ennen vaikka oli asiaakin, saattoi olla että kukaan ei kuullut. Tuonkin viestisi mitä kirjoitit on varmasti sadat ihmiset lukeneet, jotenkin koomista.
@tonisaxlund93692 жыл бұрын
Suomi oli hyvä kunnes tuli marin ja myi suomen
@Insill Жыл бұрын
Hahahahahaa
@KilposenUrakka Жыл бұрын
Jauho markkinat sentään elpyivät.
@prltqdf9 Жыл бұрын
Kyllä se myytiin jo paljon aikaisemmin.
@tonisaxlund9369 Жыл бұрын
Juu eu vei
@Teepeli2 жыл бұрын
🇫🇮 Ennenkö ei ollu paremmin
@karpoforever2 жыл бұрын
kzfaq.info/get/bejne/Z8mlppx5qNuqfYU.html
@sampokemppainen30412 жыл бұрын
Karpon parhaat voisi alkaa aktiivisesti poistamaan nämä uusnatsien kommentit täältä.
@worstcasescenario52422 жыл бұрын
"Mitä tekee 4 ja puoli miljoonaa ihmistä jos tuhat väittää vastaan" Pelkästään tuhat - vertaapa nykyaikaan. Karjalasta oleva nainen puhuu asiaa Idän kanssa rauhan pitämisestä
@petrihetkin7543 Жыл бұрын
😄🤩😄🇦🇱🇦🇱🇦🇱🇦🇱
@internettrolli76862 жыл бұрын
4:35 "jokainen saa kulkea vapaasti täällä". Valitettavasti ei toimi enää vuonna 2021. Oikeudet vietiin ellet ota tott3levaisuus passia ja säännöllistä tottelevaisuusliuosta olkapäähän muutaman kuukauden välein. Sanokaa EI "terveys"passille.
@tomiantinoja2 жыл бұрын
Vaikka Suomi olis nykyään osa EU:ta luulis että olisimme vieläkin itsenäinen valtio ongelmista huolimatta
@AdLin20232 жыл бұрын
Suomi Natoon ja Karjala takaisin.
@romppaukko2 жыл бұрын
"Varjele Suomen herroja, etteivät ne toista kertaa löisi päätänsä Karjalan mäntyyn."
@jeenoniin2 жыл бұрын
Mihi sie meet? No käy paikalles si
@henriaho22712 жыл бұрын
Siellä on taas joku ylipainoinen itkupilli veistämässä hyviä juttuja (dot)
@pistool12 жыл бұрын
Tuskin Naton skappareita ja viskaaleja kiinnostaa kotimaamme asiat pätkääkään. Ehkä rajalinja ja merialue kiinnostaa sotaherroja.
@kajbyman30062 жыл бұрын
Ei missään tapauksessa mitään Karjalaa takaisin..Vanhoja eläkeläisiä,juoppoja ryssiä..Maa saastunut,ja täynnä vanhoja talon rötisköjä..paljon mielummin Petsamo takaisin,saataisiin satama jäämerelle...