Jokivarren Salo

  Рет қаралды 13,545

Salontaidemuseo

Salontaidemuseo

9 жыл бұрын

SALO VANHOISSA VALOKUVISSA 11.10.2014-18.1.2015
Salon taidemuseo Veturitallin ohjelmistossa on kuluvana syksynä omaa tuotantoa olevan 170 mustavalkoisen valokuvan suurnäyttely, aiheena oman kaupungin menneisyys. Näyttelyyn tekemiseen päädyttiin, koska taidemuseo havaitsi, että vanhaa salolaista kaupunkimiljöötä ja ihmiskuvausta on nähtävillä hyvin vähän. Näyttelyyn tuottamiseen Salon taidemuseo sai Opetus- ja kulttuuriministeriön avustuksen.
Journalistisen valokuvan ja valokuvataiteen esittämiselle taidemuseossa on Salossa jo perinteet. Entisajan lasinegatiiveista tuotetun valokuvanäyttelyn uskotaan houkuttavan nyt museoon taideyleisön lisäksi kulttuurihistoriasta kiinnostuneita sekä valokuvauksen harrastajia ja ammattilaisia. Näyttely on aikamatka muuttuvaan kaupunkikuvaan, sillä ajallisesti näyttely sisältää valokuvia 1880-luvulta 1950-luvulle.
Vanhoista lasinegatiiveista kehitetyissä kuvissa on visuaalista lumoa. Jokainen aikakausi sisältää aivan omanlaisensa välineisiin ja ympäristöön sidotun tulkinnan. Lasinegatiivien kulta-ajat olivat 1900-luvun taitteen vuosikymmenissä, kunnes 1930-luvulta lähtien filmikuvaus alkoi yleistyä. Lasilevyillä varustetut palkkikamerat olivat kuitenkin yhä käytössä sotien jälkeisinä vuosikymmeninä niin Suomessa kuin muuallakin.
Näyttelyn valmistamisen yhteydessä Salon taidemuseossa kartoitettiin ja digitoitiin kaksi tuhatta lasinegatiivia lähinnä Salo-Uskelan Seuran arkistosta, kaupungin omasta arkistosta sekä joistakin yksityiskokoelmista. Kuvia on myös Turun museokeskuksesta ja museovirastosta. Aineistosta valmistettiin näyttelyyn lisäksi kaksi videota, joissa käydään läpi salolaisen valokuvauksen sekä Salon keskustan ja jokivarren historiaa. Lisäksi näytetään Salon seutu -lyhytelokuvaa vuodelta 1961. Taidemuseo on tuottanut näyttelyyn myyntituotteita kuten vuosikalenteri 2015, postikortteja ja magneetteja. Osa vedoksista on jälleenmyynnissä. Esillä on myös vintage-kuvia, kuten visiittikortteja ja kabinettikuvia.
Salolaisista entisajan valokuvaajista merkittävän uran Paula Axelsson-Martelin, joka perusti ateljeen Saloon vuonna 1904. Hänen valokuvaamonsa, Salon Uuden Valokuvaamon otoksia näyttelyssä on runsaasti. Martelinin kuviensa kautta avautuu maailma 1900-luvun kaupunkinäkymiin ja ihmisiin. Vanhin tunnettu salolainen valokuva on J.J. Reinbergin ottama kuva Salon torilta ennen kauppalan paloa 1887, joka myös on mukana näyttelyssä, samoin tuntemattomaksi jääneen valokuvaajan kuva kauppalan torista tulipalon savujen tuskin hälvettyä. Kuva on varhainen esimerkki tarpeesta manipuloida kuvaa, sillä siitä on tuotettu jopa kolme eri versiota pienin yksityiskohtien muutoksin.

Пікірлер: 2
@tiinakarlsson9592
@tiinakarlsson9592 3 жыл бұрын
Mielenkiintoinen kokonaisuus. Hyvä että tänne on paikallista historiaa koottu. Selostus selkeä myös. Kiitos!❤️
@Polimaster525
@Polimaster525 Жыл бұрын
Kaipaan salon metrotyttöjä😿
Valokuvaajien Salo
14:22
Salontaidemuseo
Рет қаралды 4 М.
Salo - Lyhytelokuva
11:11
Rudolf Greutz
Рет қаралды 2 М.
ВОДА В СОЛО
00:20
⚡️КАН АНДРЕЙ⚡️
Рет қаралды 32 МЛН
Mama vs Son vs Daddy 😭🤣
00:13
DADDYSON SHOW
Рет қаралды 46 МЛН
Mom's Unique Approach to Teaching Kids Hygiene #shorts
00:16
Fabiosa Stories
Рет қаралды 35 МЛН
БИМ БАМ БУМ💥
00:14
⚡️КАН АНДРЕЙ⚡️
Рет қаралды 4,7 МЛН
Länsimaisen ja suomalaisen kirjallisuuden historiaa
1:33:46
Äidinkieli, kirjoittaminen ja kirjallisuus - ÄKK
Рет қаралды 12 М.
Vaasa - Etelä-Pohjanmaan pääkaupunki
15:20
Kim Mäkynen
Рет қаралды 27 М.
Arto Nyberg: Pentti Linkola (2007)
17:02
The Pentti Linkola Archive
Рет қаралды 6 М.
Kare nėra nieko švento- Juozas. 1/2
23:53
Linas Sabaitis
Рет қаралды 22 М.
Kauppalinna Savonlinnan keskustan helmi.
16:36
korpipilotti
Рет қаралды 7 М.
YLE Teema: 9,3 prosenttia vettä (1963)
37:31
asjvid
Рет қаралды 58 М.
Asioita joista ei puhuta | Karpolla on asiaa
22:41
Karpo Official
Рет қаралды 101 М.
Rolandas Paulauskas - Viskas kinta, bet niekas nesikeičia
37:14
Tervetuloa Saloraan 1986
15:19
City of Salo - Salon kaupunki
Рет қаралды 9 М.
Merimaili - Salo
11:14
Merimaili
Рет қаралды 1,8 М.
ВОДА В СОЛО
00:20
⚡️КАН АНДРЕЙ⚡️
Рет қаралды 32 МЛН