Komea suuri autiotalo paljon nähtävää

  Рет қаралды 62,411

Lonely Urbanex

Lonely Urbanex

4 жыл бұрын

Morjens
Tämän lauantain videolla me katsellaan, ihmetellään ja ihastellaan valtavaa hirsitaloa.
Talo on rakennettu todella komeista hirsistä reilut 100 vuotta sitten, tarkkaa rakennusvuotta ei ole tiedossa.
Ensinmäisen kerroksen huonekorkeudet olivat 3,5-5 metrin välillä.
Toisessa kerroksessa oli pari huonetta, jotka olivat ilmeisesti olleet aikoinaan lähinnä kesäkäytössä.
Kellaria en löytänyt valitettavasti.
Autiotalo sekä sen vieressä olevan pienemmän talon lisäksi ei ole muita rakennuksia.
Rakennuksessa sisällä oli runsaasti varastoituna monenlaista mielenkiintoista katseltavaa huonekaluja, levysoittimia, vanhoja televisioita, tietokoneita, koriste-esineitä, kippoja, nappoja sekä paljon muuta retroa ja vintagea tavaraa.
Autiotalon tuvassa oli valtava taidolla tehty takka, moista ei ole tullut minulle koskaan vastaan.
HUOMIO !
Talossa hyväkuntoinen massiivisesta hirrestä tehty runko, joista tekisi todella hienon talon.
Ei olisi mikään nykyajan "muovipussi" talo !
Mikäli sinua kiinnostaa ostaa tämä talo pois siirrettäväksi, niin talon omistaja on halukas neuvottelemaan kaupoista.

Пікірлер: 139
@keritu1
@keritu1 4 жыл бұрын
Ihan käsittämättömän hieno. Ja nuo hirret! Tuosta kun saisi joku ostettua ja siirrettyä vaikka ja pelastaisi. Ihan helmi. Olisi taloa seuraavaksi sadaksi vuodeksi. Asuisin sata kertaa mieluummin vanhassa hirsitalossa kuin näissä nykyisissä luukuissa missä nenä on aina tukossa. Kiitos taas Teemu :)
@huli-vili6687
@huli-vili6687 4 жыл бұрын
Satunnaisia havaintoja: piha melkoisen villiintynyt mutta koristeelliset eteisen ikkunat (0:30); toisen talon piha metsittymässä (1:10); koristeelliset ikkunanpielet (1:30); 1970-luvun nojatuoli (10:50); 1950-luvun pistorasia ja 1990-luvun näyttöjä (11:05); paljon 1950-luvun tilpehööriä (13:00); Eeva ehkä vuodelta 1982 (14:10); mahtavaa hirsiseinää (16:20); 1930-luvun valokatkaisija ja metallipäällysteistä sähköjohtoa (17:20); pohjalaistyylinen koristeellinen takka (18:30); ehkä 1960-luvun monitoimikone (21:25); 1960-luvun tiskikaappi (22:05). - Komea ja koristeellinen hirsitalo todennäköisesti 1800-luvun puolelta. Rakentamisessa ei ole säästelty. Luultavasti vakituinen asuminen on päättynyt 1980-luvun alussa. Ilmeisesti asukkaat ovat tulleet vanhoiksi, koska mitään kovin uutta talossa ei ole lukuun ottamatta varastoitua tavaraa. Tuo ensimmäinen talo olisi ollut myös erittäin kiinnostava jo ulkomuodoltaan 👍
@paulivarpavaara8408
@paulivarpavaara8408 4 жыл бұрын
Tulee kovasti nostalginen olo näistä hienoista hienoista videoista. Minulla on kotitila Itä-Suomessa ja talo ja tilan rakennukset ovat tyhjinä siellä. Muutaman ajan kuluttua tilanne siellä on samanlainen kuin monessa näistä videoista.Hienoa Teemu, että kuvaat ja tallennat näin historiaa ja pysähtyneen ajan tunnelmia hyvällä tavalla!terveisin Odontos
@ilarijuola9376
@ilarijuola9376 4 жыл бұрын
Aivan parhaita nämä sun videot! Rauhallista ja selkeää kerrontaa.
@LonelyUrbanex
@LonelyUrbanex 4 жыл бұрын
@ilari juola kiitos =)
@isojalka1882
@isojalka1882 4 жыл бұрын
Vanha televisio kohdassa12.40 AsaVisio valmistusvuosi 1959 "Näköradio".Sivulla olevasta pyöritettävästä säädöstä haettiin Yle2 lähetystaajuutta1960 luvulla.
@saletti4115
@saletti4115 4 жыл бұрын
En oo varma mutta olikohan se kumminkin tesvisio?
@SuperPesukarhu
@SuperPesukarhu 4 жыл бұрын
Tuttuja tavaroita, commodoren asema kuusnepaan levynki sai erillisellä asemalla myös, Irtokasetti ataria ei tainnut löytyä, pentuna tuli niitäki veivattua. Olisi kunnon retropaletti koossa kyllä. kiitos mielenkiintoisesta pläjyksestä jälleen.
@sepporissanen8881
@sepporissanen8881 4 жыл бұрын
Olipa mahtava talo ja mikäpä nukkuessa kesällä tuolla yläkerrassa. Kiitos taas hyvästä videosta. !
@liekko4939
@liekko4939 4 жыл бұрын
Voi hyvät hyssykät mikä aarre! Kiitos!
@kirstihyvonen147
@kirstihyvonen147 Жыл бұрын
Televisio joka oli ns. Kaapin päällä oli varmasti myös tv meillä aikanaan oli sellainen. Kiitos Teemu hienoa työtä
@armaja4792
@armaja4792 Жыл бұрын
Upea, hieno ja värikäs paikka!!
@teijaalanko5165
@teijaalanko5165 10 ай бұрын
Ei ole hengenahdistusta tässä talossa ollut kun ilma kiertää hyvin ja kuivat hirret.Nykyään hometta paljon taloissa kun ei valvonta pelaa ja puutteliset jutut kun rakennetaan. Kiitos tästä taasen, olihan katseltavaa oikein urakalla.👋〰️〰️🍮
@ainolcrystal6182
@ainolcrystal6182 Жыл бұрын
kösittämätön määrä SER jätettä varastoituna nurkkiin, ei hyvää päivää ihmiset.......
@Suloponi01
@Suloponi01 4 жыл бұрын
Ihanat hirret😍 kun vain olisi varaa ja osaamista rakentaa niist uusi talo tai korjata tuosta talo
@jarkkoviitala5839
@jarkkoviitala5839 3 жыл бұрын
Kylläpäs oli taas mahtava video👍 ei kyllä turhaan tilattu kanava, jatkahan saman malliin😃 kiitos kiitos.
@estbla1425
@estbla1425 2 жыл бұрын
Miksi taloa ei ole huollettu? Järkyttävää että upea talo on päästetty noin huonoon kuntoon. Kiitos lataajalle hienosta dokumentista!
@satutammelin8850
@satutammelin8850 4 жыл бұрын
Voi kun joku laittas talon kuntoon 💗
@marit390
@marit390 4 жыл бұрын
Kyllä oli upea talo. Varakas on täytynyt olla talon rakennuttaja aikoinaan.
@Tuomas_Oskari
@Tuomas_Oskari 3 жыл бұрын
Eipä näitä mahda olla rakennusfirmat tehny, kyllä se on talon väki ja kyläläiset olleet tekemässä. Leivinuunin toki yleensä käyny joku ammattilainen tekemässä.
@jasjyr
@jasjyr 4 жыл бұрын
Kohdassa 16:30. Hirressä vuosiluku 1912.
@ttsport1479
@ttsport1479 4 жыл бұрын
Hyvä video. Hyvin kuvattu ja kerrottu.
@erkkikukkonen5738
@erkkikukkonen5738 4 жыл бұрын
Tuon eilisillan talonesittelysi on ollut mielessä. Mielestäni tuosta talosta saisi remonttitaitoinen perhe upean kotin tuossa paikallaan. Tietenkään en tiedä sen sijaintia työpaikkoihin ym. liittyen, mutta tienvarrella ainakin on. Parempi tietenkin vaikka hirsinä siirtäen kuin sään, ajan ja hulikaanien tuhoamana... Se upea tuvan uuni, majesteettinen olemus, eikä välttämättä erikoiset ikkunakaan vain siirtäen mukaan lähde. Uusi katto, uudenaikainen keittiö, ensiksi, sekä sauna ja vessa, mitkä saisi taloon sopimaan saisi taloon sopimaan... Kiitos videosta, Teemu!
@eerorosasFinnlines
@eerorosasFinnlines 4 жыл бұрын
Nyt pitää sanoa että jäi suu täysin auki. Pitää toivoa että vielä säilyy 100 vuotta. On ollut varmasti rikas isäntä on semmoinen tunne. Äkkiä vain pelti katto tai aivan uusi pärekatto eikös vain yes. Pitää toivoa että ei tuholaiset pääse tuonne on tuo niin mahtava paikka ei kun Rock & Roll soimaan siitä se sitten se lähtee eikös niin yes. En koskaan ole nähnyt noin hienoa paikka voi että. Ihmiset ei ymmärrä mitä hienoa heiltä jää tänne. Miksi ei edes lapset pidä huolta mitä vanhemilta jää tänne kun ei enää jaksa pitää noin suurta. Minulla on vielä suu todella auki voi hurja mikä talo yes.
@olaviropponen8289
@olaviropponen8289 4 жыл бұрын
oli mielenkiintoinen vanhatalo kiitos taas videosta.
@satutuominen6029
@satutuominen6029 4 жыл бұрын
Kiva ja mielenkiintoinen video 😊👌
@LonelyUrbanex
@LonelyUrbanex 4 жыл бұрын
@Satu Tuominen kiitos
@mikkogronholm1036
@mikkogronholm1036 Жыл бұрын
Kyllä toi c64 kasettiasema oli kova sana.pelejä kopiontiin kaksipesäsellä mankalla,ja sit oli turbo tape ohjelma joka latasi pelit nopeammin
@interestingfamilyorigin3574
@interestingfamilyorigin3574 4 жыл бұрын
That would be a really nice home all restored/done up looks nice and peaceful.. unlike were i live ( I currently live in a city and it's crap noisy most people are grumpy and pretty much sirens from police cars, ambulances and firengine's as well as junkies and people constantly pissed out of their heads wear i live I hate city living I'm not originally a city person can handle noise as long as it's big bang's, wildlife and gun shots But city noise it's bloody horrible)
@LonelyUrbanex
@LonelyUrbanex 4 жыл бұрын
interesting family origin interesting family origin This house is really awesome =) Maybe someone else will buy this place and fix it. My latest video is from an awesome place ! kzfaq.info/get/bejne/fM2foJSktNyydKM.html
@hytonen79
@hytonen79 4 жыл бұрын
Tätä odotan innolla 😃Kuullostaa todella mielenkiintoiselta😊👍🏻
@sepporissanen8881
@sepporissanen8881 4 жыл бұрын
Aina nämä on katottava ja niin Sinunkin kanava. !
@hytonen79
@hytonen79 4 жыл бұрын
Se on kyl totta että kaikki tulee katottua😊Kiitos paljon 😃👍🏻
@jkaart
@jkaart 4 жыл бұрын
Hemmetin paljon telkkareita jemmattu tonne! :D
@petritirkkonen8802
@petritirkkonen8802 4 жыл бұрын
hyvä video.
@Petralaurilaa
@Petralaurilaa 4 жыл бұрын
On surullista nämä vanhat talot jotka on jätetty asumattomiksi. Tästäkin hirsi talosta saisi kunnostettua upean paikan jos vain kärsivällisyyttä löytyisi.
@LonelyUrbanex
@LonelyUrbanex 4 жыл бұрын
Petra Kinnunen tämä talo on myynnissä pois siirrettäväksi =) Näistä hirsistä tekee vaikka ja mitä joku kätevä.
@tuulikkierola7287
@tuulikkierola7287 4 жыл бұрын
Rohkeesti hyppäsit sisään ikkunasta, piti ihan laittaa silmät kiinni, kun aattelin, että lennät ikkunapokien kanssa selällesi, huh huh! Ne näytti niin hauraalta........ mut oli kyllä tavaraa, komea takka ja totisesti tilaa, sekä korkeutta. Komee talo!
@ToyWoTDI
@ToyWoTDI 4 жыл бұрын
Toi takka 😍😍
@LonelyUrbanex
@LonelyUrbanex 4 жыл бұрын
Tulossa jossain vaiheessa vähintään yhtä isoo takka komiassa hirsitalossa
@mvaris5127
@mvaris5127 4 жыл бұрын
Omistaja on tiedossa , eikö olisi parempi laittaa huutokauppaan , ei vaan rahan takia ,säilyisi jollekkin joka arvostaa näitä vanhoja esineitä .Muutenhan nämä ajan saatossa lahoavat.
@ricardacosta6901
@ricardacosta6901 4 жыл бұрын
ours is really a very beautiful big house fantastic !!!
@kulttuurihai1791
@kulttuurihai1791 4 жыл бұрын
Suomalaista Kulttuuriperintöä kartoittamassa, olisi hienoa nähdä joku esine paikampäältä.
@ossijunnila8185
@ossijunnila8185 3 жыл бұрын
Patjan päällä on Victor Tallymaster-laskukone. Mm. noita koneita on tullut korjailtua useita kymmeniä aikoinaan, kun olin korjailuhommissa ja paljon muitakin Victor-malleja, ym, ym. Ko. laskukone oli jo tehtaalta lähtiessään epäonnistunut. Kammen palautusjarru ei koskaan toiminut niin kuin sen olisi ajateltu toimivan. Kampi palautui jousen voimalla liian nopeasti, jolloin mitättömän ohut fiiberihammaspyörän hampaat murenivat. Muilta osin laskukone oli toimiva peli.
@harrireinikka9704
@harrireinikka9704 4 жыл бұрын
Tulee vähä pitkä kommentti mut oon näit videoita kattelles pannu merkille mite rakeennustyyli vaihtuu reilun sadan kilometrin matkalla. Ite oon siis keskeltä Satakuntaa. Enisimmäiseks kellari. En oo täällä nähny ainuttakaan lattialuukkua ja ne pari-kolme taloo mis tiedän kellarin olevan talon tai ulkorivin alla, on niissäkin kulku ulkokautta. Pääasias kellari on josai mäensyrjäs iha omana rakennuksenaan. Oli se sitte oikeen kunnon kellari tai pelkkä perunakuoppa... Toiseksi vintti. Täälpäin vintillä on yleensä sen verran korkeutta et juuri harjan molemmin puolin mahtuu seisomaan. Kotitalossaki on vintis hirsivarveja reunoilla huonosti metri. Sit onki tasakerta ja alkaa katto. Kun taas pohjalaasis talois on täyskorkee yläkerta. Ja se entisaikanen täyskorkee o vähintää kaks ja puoli meetriä... Kolmanneksi muurit. Pohjalaasis talois näyttää olevan vaurauden merkkinä suuri tupa ja tuvassa helvetinmoine takka-leivinuuni-puuhella- kompleksi missä tarvii olla vähintään 15 t kiviä. Ja jos tuvan uunilla on haettu näyttävyyttä ni vastaavasti kamareis on nuukailtu ja niissä onkin vaan pönttöuunit. Satakunnas on tupakeittiös leivinuuni ja sen kyljes hella. Ne on joko tiilipintasia tai vuorattu pelillä joko osittain tai kokonaan. Puuhellan huuva on pellistä tai paremmis talois kuparista. Kamareihin onki sit tehty kakluuneja tai tiilipintasia tai rapattuja muureja. Pönttöuunit on ainaki vanhemmis talois mielestäni vähemmistös, joskin rintamamiestalois ne on vähä yleisempiä. Tällästä täl kertaa. Vinkkasin sulle niistä koiramäki-kirjoista niin Punkalaitumen Yli-Kirralla on talonpoikaismuseo josta Kunnas on ottanu mallin kirjohinsa, rakennukset ja pihapiiri. Ois mielenkiintoinen kuvattava jos vaan saa luvan.... Mut ei mahdu puoleen tuntiin 😀
@LonelyUrbanex
@LonelyUrbanex 4 жыл бұрын
Harri Reinikka täytyys hommata ne koiramäen kirjat olisi mulle sopivia opetus kirjoja =) Minulla on suunnitteilla talomuseon kuvaus.
@mariaenroth7058
@mariaenroth7058 4 жыл бұрын
Kuvailemasi kuulostaa samanlaiselta, kuin Vakka-Suomi, jossa itse asun. :) Täällä maakellari on erillään talosta, jopa satojen metrien päässä. Talon alla on ryömintätila, joka lähinnä varastona.
@volvo1717
@volvo1717 4 жыл бұрын
jo vai hirsitaloa kerrakseen,komia ja näytti olevan osassa huoneessa pinkopahvit paikallaan maalattuna.rakennus tyylistä päätellen on ollut varakas isäntä.
@savid3089
@savid3089 4 жыл бұрын
Huuuh... harmittaa aina se että rakennukset jätetään märkänemään... mutta varmaan monenlaisia syitä löytyy.... mutta olis se tuokin hurjan upea talo ollu jonkun nyt asuttaa.
@sikajaperkele6820
@sikajaperkele6820 7 ай бұрын
Karhu viinaa se tais olla!.
@1Tertsi
@1Tertsi 4 жыл бұрын
Karhupottu oli 70 luvun alun kirkasta viinaa!
@terokurunsaari
@terokurunsaari 4 жыл бұрын
Pieni huomio Teemu se ei ollut Commodoren levyasema vaan kasettiasema ja "näppäimistö" näytti pikemminkin amican kun Commodoren ellei kyseessä ollut se "uudempi" versio.
@marjattarenfors7780
@marjattarenfors7780 3 жыл бұрын
Jokus näkee semmosta verhokngasta, että Wau
@Rajanka1
@Rajanka1 4 жыл бұрын
Nuo ulkoseinien pienet mineriitti levyt viittaava 1960 luvun alkuun. 5,32 luomapuut . 15 > kangaspuut osina. 18,53 näkyy halstraus laite, oli ahkerassa käytösä ihan tuvan uunissa sillä halstrattiin pikkukalat. 21,54 vesihana, mutta onkos viemäri sinkkiä? ei näytä emaloidulta raudalta. Harvinaisuus kuitenkin vesi tuli harvaan talouteen. Tuhannet KIITOKSET.
@nikkenakke3079
@nikkenakke3079 4 жыл бұрын
Haluan ostaa tämän miten saan yhteyden myyjään
@markkujuhani
@markkujuhani 4 жыл бұрын
17:54 separaattorin kellon saa kilisemään. Pyörittämällä myötäpäivään, Välityksistä johtuen aika raskas pyörittää ja pyöritettävä rivakasti. Jos ei kilise kellosta puuttu hauli tai sitten siinä ei ole kelloa Milka merkkisessä kello oli linkki www.google.com/url?sa=t&source=web&rct=j&url=m.youtube.com/watch%3Fv%3DJQbcbZsOoQU&ved=2ahUKEwi6qdaA9ZblAhW6xcQBHXRNAz4Qt9IBMA96BAgLEAw&usg=AOvVaw2ffypRfq2ue2WzRFll-ASM
@fieldman74
@fieldman74 4 жыл бұрын
On varmaan ollu öky tila ,kun päärakennus tuon kokonen.
@Epsukkka
@Epsukkka 4 жыл бұрын
Onko koskaan tuntunu että kummittelee :D
@vesaluoma70
@vesaluoma70 10 ай бұрын
Ihmetyttää, että tuossa takkatuvassakin näyttää kaikki oleva jääneen paikoilleen 100 vuotta sitten? Takka on kyllä mahtavan upea ja hirret on isot. Pitäisi melkein suojella.
@jampehautamaki7604
@jampehautamaki7604 4 жыл бұрын
Oiskohan se "kahvimylly"kuiteskin lamppu....johdot roikkuu (10.35)
@jyrkikirkkomaki2711
@jyrkikirkkomaki2711 4 жыл бұрын
Kohdassa 7.10 oleva lamppu on mitä luultavammin hevoskärryistä. Niitä oli kärryjen kummankin puolen.
@djpate246
@djpate246 4 жыл бұрын
toi valkoinentv, luullisin että ei ole kuvaputkella enään, vaan sen tyylinen mitä ittekin olen kuvannut nimellä 2000 luvun ihme.eli 90-2000 lukua.
@aaltokalle9018
@aaltokalle9018 4 жыл бұрын
Isäntä ko lähti merille ja oli pois kotto ni koira tai koirat katto ikkunast ulos ja sit ko hää tul kotti ni koira käännettiin selkä päi ikkunaa.
@LonelyUrbanex
@LonelyUrbanex 4 жыл бұрын
@Aalto Kalle tässä talossa on koira katsonut ikkunasta ulos jo pienen tovin.
@catwoman8675
@catwoman8675 4 жыл бұрын
Suosittelisin suojalaseja tuommoisissa liikkuessa. Terv silmäsairas,edelleen kotona ja silmätulehdus...
@rutikuiwa8427
@rutikuiwa8427 4 жыл бұрын
Paraneppa pian Kissa Nainen! :D
@catwoman8675
@catwoman8675 4 жыл бұрын
@@rutikuiwa8427 kiitos yritän, vaan oon menossa 7.10 silmäkasvainpolille Husiin :( heinäkuussa leikattiin silmä ja siellä on jotain muutosta silmänpohjassa. Mutta päivät kerrallaan:)
@perttijarvinen6417
@perttijarvinen6417 4 жыл бұрын
Tuo lamppu on luultavasti karbidi lamppu, nuon suures ja komias taloos olis varmaan ollu isoo kellari, tais 'vahingossa' Teemulta unohtua🤔.
@LonelyUrbanex
@LonelyUrbanex 4 жыл бұрын
@Pertti järvinen kellariin olisin ilman muuta mennyt muttei löytynyt...
@teijaalanko5165
@teijaalanko5165 10 ай бұрын
Tytöllä ollut just tuollainen pinnasänky, saatiin joltain,,en muista enää kun aikaa mennyt.🛏❤💓🙆‍♀️👟Ihana pikku nuken kehtokin. Ompa upeat tosiaan ne ikkunat,,ja trukit myös. Aivan huikeita löytöjä' 😍💓〰️〰️
@SuomiLeijona
@SuomiLeijona 4 жыл бұрын
Karhu viinaa, sellaasta oli ennen vanhaa tai ainakin muistaasin niin.
@WilleArela
@WilleArela 4 жыл бұрын
Tua mäki tulee kyllä sulla moneen lauseeseen ...perssoonallista :)
@LonelyUrbanex
@LonelyUrbanex 4 жыл бұрын
Kiitos Wille mäkeläinen =)
@raunojalmari8451
@raunojalmari8451 4 жыл бұрын
Taisi olla jakorasia siinä seinällä, kun sanoit että pistorasia.
@LonelyUrbanex
@LonelyUrbanex 4 жыл бұрын
@Rauno Jalmari mitä ilmeisimmin oli jakorasia 😁 Kiitos korjauksesta 👍🏼
@aslakseitaniemi9943
@aslakseitaniemi9943 4 жыл бұрын
hevosreen lamppu 2 kuuluu olla joko edessä tai takana toimii valopetroollilla ta kynttilä
@WilleArela
@WilleArela 4 жыл бұрын
Rönöö melkein ojassa.
@maurimyllyaho534
@maurimyllyaho534 4 жыл бұрын
Varmaa jokin aatelis-suvun vanha kartano.
@raimokoskinen9745
@raimokoskinen9745 4 жыл бұрын
Komeita tiloja kertakaikkiaan
@josniikseen6405
@josniikseen6405 4 жыл бұрын
Kasettiasema 12:15. Ei toi Eeva voi olla vuodelta 32. Veikkaisin 82.
@LonelyUrbanex
@LonelyUrbanex 4 жыл бұрын
@jos niikseen pieniä virheitä tuli päästeltyä suustansa 😁 Kasettiasema ja siinä Eeva lehdessä oli ehkä se 82 tai 92
@markkujuhani
@markkujuhani 4 жыл бұрын
Kohdassa 16:44 Karhuviinapullo. Oli Kuminalla ja ANISöljyllä maustettua viinaa .Linkki laulu.wiki/id/74
@LonelyUrbanex
@LonelyUrbanex 4 жыл бұрын
@make61 kyllä minä olen vaan sitä mieltä että kaikki menee pilalle, kun sinne anista ruvetaan laittamaan =)
@markkujuhani
@markkujuhani 4 жыл бұрын
Etkö sinä tykännytkään aniksen mausta ja minä kun luulin että tykkäisit !
@LonelyUrbanex
@LonelyUrbanex 4 жыл бұрын
@make61ei kyllä anis maistu, tai sitten on vaan pahoja muistoja kloppi vuosilta =)
@shelbymustang4167
@shelbymustang4167 4 жыл бұрын
Soon leivinuuni kaikilla lisukkeilla.
@YoStu242
@YoStu242 Жыл бұрын
Ihmetyttää miten koltiaiset ei ole vielä sinne kerinneet rikkomaan paikkoja, kaikki viihde-elektroniikkakin siellä siististi paikoillaan
@LonelyUrbanex
@LonelyUrbanex Жыл бұрын
Tähän asiaan saattaa vaikuttaa se että omistajat asuvat noin 100m päässä...
@josniikseen6405
@josniikseen6405 4 жыл бұрын
Oisko hevoskärryjen lamppu 7:05?
@pasiaaltonen5708
@pasiaaltonen5708 4 жыл бұрын
Morjens Teemu. Tarkkaa sijaintia et varmaankaan kerro, mutta kuinka kaukana Varsinais-Suomen Laitilasta? Enemmän kuin 2-300km:ä? Meinaan vaan kuljetusmatkan pituutta jos nyt hirret ostaisi. Oliko talossa peltikatto? Kiitos ja katselemisiin.
@LonelyUrbanex
@LonelyUrbanex 4 жыл бұрын
@Pasi Aaltonen Tuntematon - Laitila 200km on matkaa. Ei ollut peltikattoa huopa oli katteena. Yhdestä jiiristä oli alannut vuotamaan videolla kohta missä oli lannoitesäkkiä laitettu kattoon
@mattivirtanen6899
@mattivirtanen6899 2 жыл бұрын
se ei ole isännänkaappi . se on kulmakaappi. minullakin on tuollainen kaappi täälä kotonani ostin sen kerran kirpputorilta se maksoi 220 e . t matti v
@toinihamalainen4023
@toinihamalainen4023 10 ай бұрын
et näyttänyt niitä ikkunoiden yläosia jotta olisimme nähneet niitä kun kehuit kauniiksi?
@user-iy2gs5zx5o
@user-iy2gs5zx5o 6 ай бұрын
Ne on fyhyrinpuut
@tonihirvonen9690
@tonihirvonen9690 4 жыл бұрын
on komeet ikkuna. hei tuo on karpiitti lamppu
@paulisalmi4386
@paulisalmi4386 4 жыл бұрын
Ko ei pysy perässä tulee vidoita niin vihaista vauhtia.
@LonelyUrbanex
@LonelyUrbanex 4 жыл бұрын
Pauli Salmi täytyy himmata julkaisu vauhtia =)
@janihonkala2238
@janihonkala2238 4 жыл бұрын
C64 joutu tota kasettiaseman lukupäätä välillä ruuvaa meisselillä kohdilkee et latas kunnolla😂😂 ledivaloista näki millon signaali vahvin..😂
@LonelyUrbanex
@LonelyUrbanex 4 жыл бұрын
@Jani Honkala Minulla ei ollut kasettiasemassa ledivaloja =)
@janihonkala2238
@janihonkala2238 4 жыл бұрын
@@LonelyUrbanex sitä oli kahta mallia. Ilman säätöä ja säädön kanssa. Säätömallissa oli valot.
@Zaigerr
@Zaigerr 4 жыл бұрын
Voitko tehdä videon missä käyt sun lapsuuden kodissa jos se on autio talo
@LonelyUrbanex
@LonelyUrbanex Жыл бұрын
ZaigerVR Syntymä koto on asutuna vielä ja siellä asuvat minun äiti&isä
@reijosuomalainen1365
@reijosuomalainen1365 4 жыл бұрын
Jos kummituksia olisi olemassa , varmaan mieltyisivät tuohon taloon.
@LonelyUrbanex
@LonelyUrbanex 4 жыл бұрын
@reijo suomalainen Tämä olisi kyllä viihtyisä paikka 😀
@marjattarenfors7780
@marjattarenfors7780 3 жыл бұрын
Ei tartte olla kummitus , mä olen mieltyny
@TheKorppiooni
@TheKorppiooni 4 жыл бұрын
Et sitten avannut sitä liukuovitelkkarin ovea...
@LonelyUrbanex
@LonelyUrbanex 4 жыл бұрын
@Jorma Laitamäki en avannut ja taisi paljon muutakin jäädä näyttämättä kun oli niin paljon kaikkia
@maukkaamtee294
@maukkaamtee294 4 жыл бұрын
Hyi kauhiaa ku tomaji tuo tuuli ku olit pihalla. Millä kameralla muuten kuvaat ku on nuon stabiili kuva?
@LonelyUrbanex
@LonelyUrbanex 4 жыл бұрын
Huawei p20 Pro sekä gimbal
@MrTareT
@MrTareT 4 жыл бұрын
Kaekenlaista, komee lamppu. Reps
@LonelyUrbanex
@LonelyUrbanex 4 жыл бұрын
@Tarmo Tiinus oli hieno lamppu joku kommentoi että se kuuluisi alunperin hevoskärryihin 🤔
@HeidiTaskinen
@HeidiTaskinen 4 жыл бұрын
Voisin veikata talon rak.vuodeks 1800-lukua... www.google.com/search?rlz=1C1CHZL_fiFI698FI699&sxsrf=ACYBGNQ8Y7KfepWG4o3L6o9BVmVa7AMpIQ:1568538170247&q=1800+luvun+talo&tbm=isch&source=univ&sa=X&ved=2ahUKEwjT09CDvNLkAhUOiYsKHYBCAxwQsAR6BAgJEAE&biw=1093&bih=526
@LonelyUrbanex
@LonelyUrbanex 4 жыл бұрын
@Heidi Taskinen hyvinkin voisi olla rakennusvuosi 1800-luvun loppupuolella 🤔
@Sairasarki
@Sairasarki 4 жыл бұрын
Miten löysit omistajan? Missä päin talo on?
@LonelyUrbanex
@LonelyUrbanex 4 жыл бұрын
Omistaja asuu tämän talon vieressä, joten löytyi helposti =) Talo sijaitsee Keski-Suomen rajamailla.
@Sairasarki
@Sairasarki 4 жыл бұрын
@@LonelyUrbanex ok
@sokkiko1
@sokkiko1 4 жыл бұрын
Missä Kissa ?
@LonelyUrbanex
@LonelyUrbanex 4 жыл бұрын
@sokkiko1 kotona uuninpankolla makoilemassa =)
@mjake2376
@mjake2376 4 жыл бұрын
Muisitkko kysyä et millo tää olikaa rakennettu.?
@LonelyUrbanex
@LonelyUrbanex 4 жыл бұрын
@MJake 2 soitin omistajalle eikä hänelläkään ollut tietoa koska talo on rakennettu.
@mjake2376
@mjake2376 4 жыл бұрын
Lonely Urbanex Okej mut komia talo silti ja se viereinen kans. 👍
@teropauniranta3118
@teropauniranta3118 4 жыл бұрын
Oven pielessä ihan kun lukisi 1912
@teropauniranta3118
@teropauniranta3118 4 жыл бұрын
Kohdassa 16.29
Hylätty Mielisairaala
51:07
Lonelyurbanex
Рет қаралды 28 М.
BenTV: Mikä uutinen säästöjen vastustaminen muka on?
13:16
verkkouutiset
Рет қаралды 2,7 М.
Slow motion boy #shorts by Tsuriki Show
00:14
Tsuriki Show
Рет қаралды 9 МЛН
Gym belt !! 😂😂  @kauermtt
00:10
Tibo InShape
Рет қаралды 17 МЛН
НРАВИТСЯ ЭТОТ ФОРМАТ??
00:37
МЯТНАЯ ФАНТА
Рет қаралды 8 МЛН
Alex hid in the closet #shorts
00:14
Mihdens
Рет қаралды 16 МЛН
Autio kartano  &  sen salaisuudet…
1:00:05
Lonelyurbanex
Рет қаралды 61 М.
Tutkitaan hylätty hotelli meren rannassa
7:42
Yössäkulkija
Рет қаралды 1,3 М.
Valepoliisit langoilla | Karpolla on asiaa
17:11
Karpo Official
Рет қаралды 6 М.
Iso autiotalo täynnä tavaraa | Urbex Suomi
15:10
Urbex_Gamer
Рет қаралды 16 М.
Autiotalo & Morsiamen niskat poikki
51:35
Lonelyurbanex
Рет қаралды 75 М.
Inarijärvi, Kettuniemi vuokratupa 2024
6:45
Suomen retkikohteet
Рет қаралды 2,4 М.
Q&A Yleisimpiä kysymyksiä
40:23
Korpimuija
Рет қаралды 61 М.
Uskaltaisitko nukkua tässä autiotalossa ?
20:53
Lonelyurbanex
Рет қаралды 49 М.
Slow motion boy #shorts by Tsuriki Show
00:14
Tsuriki Show
Рет қаралды 9 МЛН