No video

Miten lähtee heinäkuussa istutetut serbiankuuset kasvuun

  Рет қаралды 81

Juha Helminen

Juha Helminen

Күн бұрын

Toukokuu ja kesäkuu oli kuivia ja helteisiä. Ei mikään helpoin jakso taimistoilla hoitaa taimia. Sen perusteella osa taimista on kärsinyt kuivasta ja se tulee näkymään taimissa.
Kaksi oli ruukkutaimia, joskin vain toinen ruukkutaimi oli juurtunut. Keskellä on kaksi pienempää paakkutainta. Nyt istutuksen jälkeen on ollut sateita eli pääsee vähemmällä kastelulla.

Пікірлер: 1
@jhelminen
@jhelminen Ай бұрын
Reilun kahden viikon päästä paakkutaimina ostetuissa on vuosikasvannaiset edelleen vaaleampaa vihreää. Pituutta ne kasvannaiset eivät ole kasvaneet, ja hyvä kun saisi ajoissa valmistautua talveen. Viimeisenä oleva ja kuivasta kärsinyt ruukkuun juurtumaton kuusi näyttää kasvavan alle 50 cm osuudelta ja siitä ylöspäin taitaa kuivaa. Taimostolla kaiketi "unohdettu" hoito. Ostaessa siinä oli neulaset latvaan asti, mutta ei vuosikasvua. Nyt se on menettänyt latvan neulaset. Kuivasta ei ole kärsinyt, kun helteet loppui ennen istutusta ja taimia on tullut kasteltua tai on satanut. Jos hyviä taimia haluaa, niin ostaa keväällä. Parasta jos niissä näkyy ajankohtaan sopivat kasvuun lähdön merkit. Heikoimmassa ei näkynyt ja ehkä kasvattaa aikanaan uuden latvan.
Ensimmäiset villit pähkinäpensaat
9:01
Juha Helminen
Рет қаралды 28
"Synkeä sakari"-peruna ja härkäpapu
5:13
Juha Helminen
Рет қаралды 42
طردت النملة من المنزل😡 ماذا فعل؟🥲
00:25
Cool Tool SHORTS Arabic
Рет қаралды 15 МЛН
Parenting hacks and gadgets against mosquitoes 🦟👶
00:21
Let's GLOW!
Рет қаралды 13 МЛН
Running With Bigger And Bigger Feastables
00:17
MrBeast
Рет қаралды 148 МЛН
Miksi kuusenoksasilppua ei suositella kasvimaalle?
1:34
Juha Helminen
Рет қаралды 204
Partner 5110 puutarhajyrsimen kunnostusta ja käyttöön otto
8:10
Pystyyn kuivaneen kuusen paikan katsominen.
2:11
Juha Helminen
Рет қаралды 226
Bensakäyttöinen oksasilppuri käytössä, Bronco
6:51
Juha Helminen
Рет қаралды 1,6 М.
Echo CS-501SX:n tyhjäkäynnin säätö ja OpenShot muokkaus
3:28
طردت النملة من المنزل😡 ماذا فعل؟🥲
00:25
Cool Tool SHORTS Arabic
Рет қаралды 15 МЛН