Olet vastuussa omista tunteistasi!

  Рет қаралды 8,519

Antti Launonen

Antti Launonen

Жыл бұрын

Halusin ottaa muutaman sanan anteeksiannosta, irtipäästämisestä ja tunnetyöskentelystä. Monesti ajatellaan, että elämä vain tapahtuu meille, ja tapahtumat synnyttävät meissä tunnereaktioita, joita emme pysty kontrolloimaan.
Mitä jos sanoisin, että sinä olet vastuussa omista tunteistasi, eikä kukaan ihminen (tai mikään tilanne) voi järkyttää mielenrauhaasi, ellet salli näin tapahtuvan?
Olen puhunut monilla aiemmilla videoillani mielen ilmentävästä voimasta. Välillä luomisvoimamme on tukossa, ja sen taustalla on usein tiedostamaton alitajuinen viha, kauna ja syyllisyys.
Saatamme palata ajatuksissamme vanhoihin muistoihin ja tilanteisiin, joissa koemme tulleemme väärinkohdelluiksi. Reagoidumme muistoihin aivan kuin ne tapahtuisivat nyt, ja annamme negatiivisten tunteiden nousta uudelleen pintaan. Pahimmillaan palaamme näihin muistoihin toistuvasti, ja rakennamme jonkinasteisen “kostofantasian” mielessämme.
Näiden ajatusmallien paljastaminen on tärkeää, koska ne ovat vahingollisia sinulle itsellesi ja pitävät sinut menneessä kiinni.
Ainoastaan irtipäästämisen ja anteeksiannon kautta voit vapauttaa itsesi menneestä, saada rauhan sydämeesi ja tyhjää tilaa mieleesi. Vapautuvassa tyhjässä rauhantilassa syntyvät uudet ymmärrykset ja oivallukset.
Uudella videollani avaan tätä näitä tunnemekanismeja ja annan ajatuksia irtipäästämisen harjoittamiseen. 💫
Kanavani toimintaa voi tukea:
👉 FI36 3939 0038 0238 67
Music: Remember
Musician: @iksonmusic
Music: Discover
Musician: @iksonmusic
Löydät minut myös näistä palveluista:
Instagram:
/ antti_launonen
Twitter:
/ launonen_antti
Facebook:
/ launonenantti

Пікірлер: 62
@merjaayerdem5877
@merjaayerdem5877 Жыл бұрын
Monesti se joka on sua loukannut, ei enään edes mieti sitä asiaa. Itse vaan pidät negatiivista energiaa yllä.Parempi antaa karman hoitaa homma .Kiitos taas tärkeestä videosta.❤
@prinses473
@prinses473 Жыл бұрын
Näitä asioita,kun kaikki noudattaisi...niin maailma olis paljon parempi paikka olla ja elää❤️
@anuvahtera
@anuvahtera Жыл бұрын
IOK:n anteeksianto on monelle vaikea asia, mutta hienosti käytit toisenlaisia sanoja kuvaamaan sitä. Kun kaikki immeiset tekisi tämän duunin oman mielensä kanssa, niin tämä maailma olisi aivan mahtava paikka. Kokemuksesta ja Kurssin anteeksiantoa 15 v noudattaneena se kannattaa. Mieli kevenee eikä negaa ole enää paljoakaan enää. Kiitos tästä sinulle, Antti!
@Mielenvapaus
@Mielenvapaus Жыл бұрын
''Oletko sinä kolmioitunut?'' Naurahdin. Onneksi olin kerennyt syödä ruuan loppuun ettei tarvinnut ryhtyä putsaus hommiin. Tämä oli itselleni tosi tärkeä video aiheesta joka vaivannut mieltäni vuosia, mutten ole osannut suhtautua siihen oikealla tavalla. Kiitos jälleen kerran.
@Paivipkk
@Paivipkk Жыл бұрын
On käsittämätöntä, miten ajattelemattomasti ihmiset huomauttelevat toisille heidän ulkonäöstään yms. Eräs facekaverini on tehnyt niin, että jos joku huomauttaa hänelle lihavuudesta, hän vastaa sille, että läskiä tulee ja läskiä menee, mutta mistäs sulle aivot saataisiin! 😁 Kuulemma on jäänyt aina ko. henkilön osalta viimeiseksi asiattomaksi möläytykseksi. - Tämä olisi hyvä ottaa käyttöön kaikkien aikuisten terveen kirjoissa kulkevien moukkamaisiin möläytyksiin vastaukseksi. ;) Lapset ja älyllisesti kehitysvammaiset on eri juttu, kun vilpittömän uteliaina tekevät havaintoja ympäristöstään, mutta tavalliselta aikuiselta ei sellaisia möläytyksiä tarvitse hyväksyä. Kuuluuhan se jo kotikasvatukseen ettei toisia haukuta. Itseni kasvatettiin niin, ja kun lapsuudessa ekoja kertoja toinen lapsi sanoi minulle jotain ilkeää, olin totaalisen yllättynyt, miten kukaan voi sanoa toiselle niin ilkeästi ja miksi. En tosiaan ollut loukkaantunut enkä pahoillani, koska se ällistys oli niin totaalinen, että miksi joku puhuu toiselle ihmiselle niin. 😲😲😲 Veljelläni ollut sama kuulemma.
@arjamattola5158
@arjamattola5158 Жыл бұрын
Anteeksi on annettu, ja anteeksi annetaan edelleen..,vaikka ei heti voisi unohtaa. Myöhemmin kiität itseäsi ettet lähtenyt turhaan sotaan, jota kumpikaan ei olisi voittanut. Kiitos Antti🙏💜 Rauhaa ja Rakkautta meille kaikille🙏😇💜♥️
@minnakontkanen7965
@minnakontkanen7965 Жыл бұрын
Oman itsensä tunteminen auttaa tässä asiassa parhaiten. Ainut on ettei aina ymmärretä uutta minääni.
@pirittakovalainen7015
@pirittakovalainen7015 Жыл бұрын
Hei!, on vahvistanut jo tähän mennessä, mitä enemmän on tullut elettyä läpi kaikkea, niin ei ole vastuu omista tunteista ollut mikään helppo oppi, mutta se kannattaa. Yksittäisiin loukkaaviin sanoihin ei kannata tarttua, mutta niitä välttääkseen on tärkeää valita kuitenkin seura tai ystäviä, jotka ovat samalla aaltopituudella niin opeista saa olla vähän vapaalla, mutta taustalla on rauhallisempi mieli myös ystävän seurassa. Mutta opit eivät menetä arvoaan ja vaikuttavat niin että omia tunteitaan on vaikeampi enää saada säikkymään ulkopuolelta tulevilla reaktioilla tai pelästyä sekä sekoittaa omaa tunnetta muiden energioihin. Kiitos tärkeästä videostasi!
@AO-yj2tl
@AO-yj2tl Жыл бұрын
🙏Tä ois hyvä ripiitti unen aikana💚 Ja voima harjoituksena itsensä todentamiselle:) Meni kivasti jonkin aktiivi osakokonaisuuden läpi kentässä ja tuosta tuli kiva raikas kirkas puhdas virta sydämenkin läpi. Kiitos Arvostan
@tuukkafilppu7889
@tuukkafilppu7889 11 ай бұрын
Kiitos tästä videosta😁 Itse olen viime aikoina opetellut vetämään ne omat rajani, puhumaan tunteistani, tarpeistani sekä toiveistani ja voin sanoa että asenteeni muita ihmisiä kohtaan ei ole pitkään aikaan ollut näin avoin tai myötätuntoinen. On vaan niin paljon helpompaa valita uhriutumisen tie. Syyttää muita siitä kuinka minua on kaltoinkohdeltu, rajojani on rikottu ja minut petetty. Olen iloinen että olen vihdoin, monien vuosien jälkeen, päässyt nousemaan tästä kuopasta ylös. Opetellut antaman anteeksi, päästämään kaunoista irti ja ymmärtämään myös muita ihmisiä. Olemaan myötätuntoinen enkä sisäänpäinkääntynyt ja vaaroja joka puolella näkevä tai ahdistunut.
@tarujuvonen890
@tarujuvonen890 Жыл бұрын
Voi sua Antti mitä timanttia taas tämä video💎💪🙏👍. Jokaisen pitäisi kuulla tämä mitä kerroit🙏. Minä entisenä kilttinä, miellyttäjänä ja äärimmäisenä suorittajana olen matkalla kohti uutta minää rajojen kanssa🤪. Kiitos, kun kuljet kävelykeppinä rinnallani - et arvaakaan miten paljon sanomasi uppoaa ja avaa uusia ovia🔥. KIITOS 🙏KIITOS🙏 KIITOS 🙏
@tanjalahteenmaki4717
@tanjalahteenmaki4717 Жыл бұрын
Tämä muistutus tuli mulle nyt oikeaan saumaan. Kiitos Antti🙏💖 Olin unohtaa tämän ja lähteä taas sille polulle mikä ei viljele sitä hyvää..mutta onneksi tämä video pamahti mulle ruutuuni ja ai että. Taas voin keskittyä olennaiseen eli sisäiseen rauhaan.🤓
@riikkaylikangas9810
@riikkaylikangas9810 Жыл бұрын
Kiitos! ❤Korvat hörölläni näitä kuuntelen ja opettelen itseäni.
@ps.1955
@ps.1955 9 ай бұрын
Tuo EI ,sanominen on ollut vaikeaa opetella...täyttä asiaa! Kiitos viisaista sanoista ❤️🙏
@mirkku713
@mirkku713 Жыл бұрын
Täyttä asiaa, kiitos Antti! 🙏❤️🇫🇮
@dragonfairy22
@dragonfairy22 2 ай бұрын
Sattupa sopivaan hetkeen tämä videosuositus 😅🙉 Kiitos Antti ❤🙏🏼
@ajanpursikonna1131
@ajanpursikonna1131 Жыл бұрын
Kiitos Antti. Tämä oli ihana muistutus juuri oikeassa ajassa ja paikassa.
@sirpanarhi6537
@sirpanarhi6537 Жыл бұрын
Kiitos, hyvä muistutus 💝
@tuulirinne2013
@tuulirinne2013 Жыл бұрын
Tosi hyviä ajatuksia. Kolmioituminen nauratti aika hyvin 😆 Jäin pohtimaan asiaa. Hyvää asiaa, kiitos.
@Mikko_1974
@Mikko_1974 Жыл бұрын
Kiitos Antti!
@lealamu6959
@lealamu6959 Жыл бұрын
💞🙏 Kiitos Antti ..kiitos.🤗
@LBonesetter
@LBonesetter Жыл бұрын
Kiitos Antti! 🙏☺️
@kristakoivusipila9344
@kristakoivusipila9344 Жыл бұрын
Upeaa asiaa jälleen kerran ❤️ kiitos paljon ❤️uskomukset ohjaavat meitä,jos emme ole oppineet niitä tietoisesti havainnoimaan ja purkamaan. Liiallinen kiltteys,miellyttäminen ja rajattomuus ovat näitä uskomuksien hedelmiä. Näistä puhun paljon erityisesti naisten kanssa,jotka käyvät valmennuksissani. Vastuu omista tunteista ja ajatuksista tuo sisäistä rauhaa ja keho kiittää siitä,kun mieli ei lähde stressikehälle pyörittämään kaikkea sitä,mitä ulkomaailma meille eteen tuo. Huippuvideo!
@kirsikka3620
@kirsikka3620 Жыл бұрын
Paras video, "raakan rehellistä". Todella osuva❤❤
@smoothtar87
@smoothtar87 Жыл бұрын
Kiitos. 🙏❤️
@a-m85
@a-m85 Жыл бұрын
Kiitos tästä, hyvää muistutusta tunnetyöskentelyn tärkeydestä. ❤️ Tänään on Oulussa esiintymässä upea Tiny Hawk&Bizarro. Suosittelen mennä kuuntelemaan. Löytyy spotifystä joku kipale. 🎉
@user-jn4gl8xo1g
@user-jn4gl8xo1g 7 күн бұрын
Hyvä!❤ kaunis kiitos❤
@valorahautala7854
@valorahautala7854 Жыл бұрын
Kiitos Antti
@anunaukkarinen2867
@anunaukkarinen2867 Жыл бұрын
Ihana video. Minä olen kolmioitunut...Mitä se sitten ikinä onkaan. 🤣🙏🤭❤️ kiitos.
@Paivipkk
@Paivipkk Жыл бұрын
💖🌌🕊 Todella me kaikki olemme vastuussa omista tunteistamme! Hieno video jälleen, Kiitos! 🥰 Terv. Nimim. Peili
@sakuhaapsaari9793
@sakuhaapsaari9793 Жыл бұрын
Tosiaan,kiitoksia tärkeästä muistutuksesta. Nyt kun vielä keksisin miten saisin asian pysymään mielessä ja etenkin silloin kun se tilanne sattuu kohdalle 🤫😬
@antti_launonen
@antti_launonen Жыл бұрын
Sanos muuta. 😅 Kyllä meistä jokainen reagoituu joskus, mutta olisi tärkeä palata äkkiä rauhantilaan takaisin. Jos itse kimpaannun jostain, niin pyrin heti kierrosten laskettua hengittämään itseni alas ja vapauttamaan kaiken siihen käyttämäni energian. 💫 Muistutan itseäsi siitä, että tein väärän havainnon ja oikeasti kaikki on hyvin.
@user-fh4tt2jg4e
@user-fh4tt2jg4e Жыл бұрын
Joogassa tunnetyöskentelyä käsitellään hyvin samaan tapaan: Samskarat ovat henkisiä vaikutelmia, tunteita ja kokemuksia, jotka eivät ole päässeet vapautumaan normaalisti vaan varastoituneet energiapyörteinä sydänkeskukseemme. Ne aktivoituvat, kun saavat osumia ja alkavat vapauttaa energiaa: ajatuksia, tunteita ja muita aistimuksia menneisyyden käsittelemättömistä kokemuksista. Nämä ovat niitä hetkiä, jolloin sydäntä tukkiva energia on mahdollista vapauttaa hellittämällä, hengittämällä ja rentouttamalla niska, hartiat, koko keho. Palkintona tästä avoin sydän ja vapaana virtaava energia (jossain vaiheessa).
@lipponen7884
@lipponen7884 Жыл бұрын
Kiitos
@hannakantonen9971
@hannakantonen9971 Жыл бұрын
Kiitos, näin se asia on.👍
@villeveikko1
@villeveikko1 Жыл бұрын
Tätä oon yrittäny toitottaa noille vihapuhetta laittomaksi vaativille. Kusipäistä ja töykeää käytöstä ei voi lailla kieltää vaan jokainen on vastuussa omista tunteistaan ja jos loukkaantuu jonkun puheista niin ei se sanojan vika ole
@sarikomulainen4428
@sarikomulainen4428 Жыл бұрын
Kiitos videosta Antti 🙏 Pohdin, mahtaako onnistua irtipäästäminen/anteeksianto ihan tietoisella mielellä ja vain päättämällä tehdä niin, mikäli taustalla on traumaattisia tapahtumia lukkiutuneiden tunteiden tallentuessa hermostoon?
@antti_launonen
@antti_launonen Жыл бұрын
Se irtipäästäminen (anteeksianto) on asia, joka tunnetaan. Tietoisella mielellä on yllättävän vähän mitään tekemistä sen prosessin kanssa. Tämä on niin iso aihe, etten pysty avaamaan sitä mitenkään kommentissa. Jatkoa seuraa! Kiitos ideasta. 🙏❤💫
@raijarauma9689
@raijarauma9689 Жыл бұрын
Aivan huippua 🙏💫Paljon oppimista. 🤯💫💖
@marjutkoskela8419
@marjutkoskela8419 9 ай бұрын
Toiset ihmiset eivät ole peili sinulle itsellesi. Monissa narsistisissa suhteissa sinua kaasuvaloitetaan, syyllistetään, tehdään syntipukki muiden virheille ja puutteille. Kun ihmiset varastavat, aikasi, ilosi, niin se on joko aikaa, energiaa, taloudellista ja aineellista. Mieti jos lapsena olet jäänyt kaltoinkohdeltuna vaille jotakin. Se näkyy viiveenä läpi elämän. Anteeksi antaminen ei sitä viivettä paranna vaan moni joutuu uhrina kantamaan häpeää ja taakkaa läpi elämän siksi että joku on sinulta varastanut. Koska maailmamme pyörii rahan ympärillä on vuosi vuodelta enemmän avuntarvitsioita kun säästetään palveluista. Me emme voi manifestoida lisää terveyskeskuksia, aikaa,terveyttä takaisin. Nyt uhreja on jo niin paljon ja ongelmat ovat monimutkaistuneet että moni viettää ihan helposti 10 v terapiassa. Silti uskon hyvään, mutta keinojen täytyy olla sellaisia ettei ne syyllistä uhria ” että nosta itse itsesi kuopasta jota et edes kaivanut”.
@eilapurhonen5490
@eilapurhonen5490 Жыл бұрын
Kiitos Antti, juuri näin ❤😂
@TheJuntunen
@TheJuntunen Жыл бұрын
Hyvä juttu. Tässä on monta puolta ja vedenjakajia. Onko minulla anteeksi annettava? Se vaihtelee eri henkilöillä. Toisella se menee oikeasti tahallisten haitallisten tekojen kohdalla. Toisilla ei ole väliä oliko teko tahallinen. Toiset kokevat vihaa, kun joku totesi painosi nousseen ja toinen taas siitä kun joku neuvoo tai antaa ohjeita. Tai vain esittää omastasi poikkeavan mielipiteen asiaan. "Antaa asian olla" voi toimia kunhan sen todella antaa olla. Ei siten , että imetään, kiukku itse tilanteessa, mutta haudotaan ja kerätään negatiivista ajatusta pankkiin. Itse tarttuisin pikemminkin siihen kuinka asioihin suhtaudumme. Esim tuo "neuvominen". Toinen kokee sen stressaavana, törkeänä, pomottavana, mahtailevana, alentavana, röyhkeänä jne. Toinen taas huomaavaisena, välittävänä, yhteen puhaltamisena, depattina jne. Hyvänä juttuna. Itse pyrin tämän näkemään näin, mutta toki se joskus myös ärsyttää. Etenki jos itse olettaa tekevänsä oikein. Mutta tässä on mahdollisuus kehittyä. Kannattaa kyseenalaistaa, mutta myös kuunnella ja oppia. Jos vaikka tilanteessa sitten ärsyyntyisi on tämän jälkeen tilaisuus ymmärtää asia positiiviseksi ja lopulta antaa asian olla. Erilaisen huumorin tai ajatusmaailman eri lähtökohdista jakavia on yhtä paljon kuin ihmisiäkin ja näissä on hyvä muistaa että ne ovat vain sen henkilön tuotoksia. Jos ne ovat typeriä etkä voi niitä ymmärtää tai hyväksyä niin ei sinun tarvitsekaan. Ymmärrä että hän vaan käyttäytyy omalla tavallaan eikä sen väliä. Ja anna asian olla. Jos hän tekee sinulle kongreettista haittaa vahingossa niin kukapa ei tekisi virheitä. Sinäkin voit joskus tehdä. Jos toinen on pahoillaan nii löydä myötätuntoisuutesi ja anna asian olla. Jos toinen tekee sinulle haittaa tahallaan, hyötyäkseen, tai jopa ilkeyttään älä anna asian olla vaan puutu siihen. Paitsi, jos puuttuminen aiheuttaisi sinulle enemmän haittaa jolloin pure huultasi, hyväksy elämän raadollisuus ja anna asian olla 😊
@siperiankurjenmiekka3176
@siperiankurjenmiekka3176 Жыл бұрын
Ihminen on vastuussa paitsi tunteistaan myös omasta hyvinvoinnistaan. Aina ei riitä, että antaa anteeksi ja ymmärtää oman tunteensa johtuvan siitä, että itse valitsi loukkaantua. Joskus on myös asetettava rajoja tai siirryttävä pois sellaisten ihmisten luota, jotka loukkaavat tahallaan ja odottavat yksipuolisesti anteeksiantoa kerta toisensa jälkeen. Toiselta ihmiseltä odotettu anteeksianto ei ole nappi, jota painetaan, jotta voitaisiin jatkaa loukkaamista. Vihapuheen käsite on ongelmallinen, koska riippuu täysin kohteesta, mikä tulkitaan vihapuheeksi ja mikä ei.
@saijat.
@saijat. Жыл бұрын
Näitä samoja asioita kelaillut tässä varsinkin viimeisen vuoden. Rauhoittaa kummasti, kun itse alkaa ymmärtää miksi loukkaantuu jostain eli mistä ne negatiiviset tunteet johtuu. Armollisuus itseään kohtaan on myös todella tärkeää ja se, että antaa itselleen luvan tuntea asioita niin kuin ne tuntee. Todella tärkeää on kuitenkin myös se, ettei jää vellomaan tunteisiin. Helpommin sanottu kuin tehty, mutta onneksi tässä on koko loppuelämä aikaa opetella 😊
@sepporautaruoto5256
@sepporautaruoto5256 Жыл бұрын
Kyllä olen
@tomitapani1178
@tomitapani1178 Жыл бұрын
Miten lopetetaan tyrania? Nähdään maailma sellaisena kuin se on, ei sellaisena kuin haluttaisi sen olevan. Otetaan selvää miksi se on sellainen kuin on.. voisko tätä maailmaa käyttää peilinä? Tutkia mikä on oma rooli tässä? Jotta voi jotain muuttaa on ymmärrettävä mitä on muuttamassa? Kohdattava kaikki se vääryys/ väärinpäinkääntyneisyys myös itsessä? Kaikki tunteet mitkä tästä seuraa? Tästä tietoisuuden tilasta alkaa luomaan uutta?
@AO-yj2tl
@AO-yj2tl Жыл бұрын
Hiilinki🙏
@markuslank9724
@markuslank9724 Жыл бұрын
Sinun sanomassa oli paljon totta mutta helpommin sanottu kuin tehty. Me olemme oman elämämme historian tuote. Lapsuuden. Nuoruuden. , aikuisiän tuotteita joissa vaikuttaa meidän tranferenssi tunteet siihen mitä koemme ja ragoimme. Ja mitä olemme kokeneet lapsuudessa ja nuoruudessamme etc. Ne tunteet ohjaa meitä. Viha on yksi puolustusmekanismi ja sen pois sulkeminen sulkee muuta tunteita ja johtaa masennukseen tai jopa moneen mielenterveyshäiriöön tai eri addiktoihin. Näistä voidaan vapautua kun olemme tietoisia niistä ja antaa niille tunteille todelliset kasvot. Ja pyrkiä purkamaan ne sanoin tai tiedostamalla ne ja pyrkiä sanoin ne purkamaan. Se ei tarkoita että ne nenisimme itse objektiille sanomaan päin naamaa meidän ajatuksen mutta me voimme sanoa sen suklaa paperiin käärittynä sanoa se rakentavasti . Mieli psyyke ei ole niin yksinkertainen asia kuin sinun puheesta voi ymmärtää mutta se in totta mitä sanot osittain. Miten ihminen voi vapautua jos häneen on kohdistunut lapsena henkistä ja ruumiillista väkivaltaa taiseksualisuutta esim vanhempiensa taholta. Antamalla anteeksi??? Psyyke ei toimi näin koska meidän alitajunta ohjaa myös meitä joka on usein tiedastamatonta ja psyyke reagoi ahdistukseen tai pelkoon vihan tunteella jotta ihmisen psyyke tai jopa elämä säilyy. Viha on yksi tunne niin kuin rakkaus ja sen sulkeminen aiheuttaa masennusta. Miten päästä pois tästä. Se on ammattiauttajat jotka voi auttaa siitä ulos. Oli sexsitten psykoanalyyttinen tai behavistonen koulukuntaa edustava auttaja mutta ihmisen energia ei ole noin yksinkertaista vaan se on hyvin monimutkainen niin kauan kun meillä on muisti joka ohjaa tietoista ja tiedostamatonta käytöstä. Hyvä puhe sinulle itsellesi mutta ehkä vaatisi enemmän syvällisyyttä.Hieman ulkoa opittua liturgiaa jossa ei ole mitään tekemistä todellisten ongelmien ratkaisuksi. Ei pahalla. Olen huomannut ettätäällä paljon narsisteja videon tuottajia ja ne eivät kestää muuta kuin positiivisia kommenteja ja näkemyksiä.mutta kuitenkin painotan en ole minkään koulukunnan edustaja mutta olen tutustunut moneen eri teorioihin. Olet oikeassa monessa asiassa mutta pannaan mielee. Sinun asia sisältö. Ciao
@jaykalichannel
@jaykalichannel Жыл бұрын
Viimeiset kolme vuotta on ollut aikamoista koulua, kun on pitänyt kaikkea näitä törkeyksiä todistaa. Hirvee määrä vihaa sisällä. Nyt ehkä vähän helpottaa, mutta hirveesti ei pysty enää seuraamaan noita maailmantapahtumia.
@L.L90
@L.L90 Жыл бұрын
Antti, ethän suutu🙃, minusta tuo värähde on niiiin outo sana,😉😍 oikee sana on..värähtely😍💖 siis minusta😊🤩😍
@tiinavahtera8780
@tiinavahtera8780 9 ай бұрын
💎
@anukaartinen2640
@anukaartinen2640 Жыл бұрын
👍🌞💖
@user-gg8ei3of2d
@user-gg8ei3of2d 7 ай бұрын
Hei Antti, oletko haastatellut Joakim Kaipaista? Olisi mielenkiintoista saada hänet haastateltavaksi... ❤
@Hercules-CoronaBorealis
@Hercules-CoronaBorealis Жыл бұрын
Onko verbi reagoitua yleisemmässäkin käytössä? Google ei tunnistanut kyseistä ilmaisua. Korvani reagoi tähän verbiin 😁
@Jessikagreta
@Jessikagreta 10 ай бұрын
Repesin tosta kolmiovertauksesta 😂 Toi on kyllä nii totta
@shabbahhussein
@shabbahhussein Ай бұрын
MÄ HALUN OTTAA VASTUUN TUNTEISTANI! KIITOS LAUNONEN
@shabbahhussein
@shabbahhussein Ай бұрын
MUISTAKAA ETTÄ ÄLKÄÄ ANTAKO TRIGGEREIDEN SATUTTAA TEITÄ, KUTEN MESTARI SANOI
@viktoratamaani3784
@viktoratamaani3784 Жыл бұрын
Ämmät höpöttelevät tunteista, tosimiehet tekevät....🙂
@sepporautaruoto5256
@sepporautaruoto5256 Жыл бұрын
Antaa olla ja kattoo et se toinen jatkaa samaa paskaa
Minkä pystyt kuvittelemaan, sen pystyt toteuttamaan!
18:00
Antti Launonen
Рет қаралды 7 М.
Miracle Doctor Saves Blind Girl ❤️
00:59
Alan Chikin Chow
Рет қаралды 46 МЛН
ХОТЯ БЫ КИНОДА 2 - официальный фильм
1:35:34
ХОТЯ БЫ В КИНО
Рет қаралды 2,5 МЛН
100❤️
00:19
Nonomen ノノメン
Рет қаралды 38 МЛН
UFC 302 : Махачев VS Порье
02:54
Setanta Sports UFC
Рет қаралды 663 М.
Teemu Keskisarja: Euroopan salaisuus
41:25
Suomen Uutiset - Perussuomalaiset
Рет қаралды 30 М.
Mitkä ovat olleet viime vuosien isoimmat oppiläksyt elämässäni?
22:39
Mistä tunneympäristöstä havainnoit maailmaa?
27:54
Antti Launonen
Рет қаралды 8 М.
Kiusaamisen pitkät jäljet.
21:17
Antti Launonen
Рет қаралды 4,7 М.
Tämä mies kuoli ja näki mitä kuoleman jälkeen tapahtuu.
28:52
KOHU! Tarja Halonen pilkan kohteena | Kaffepaussi | 44
11:42
23 Media
Рет қаралды 31 М.
Mikä on heräämisprosessi? Viesti Suomen heränneille!
30:36
Antti Launonen
Рет қаралды 17 М.
Ehjäksi eron jälkeen. 💔💫
31:55
Antti Launonen
Рет қаралды 10 М.
Miracle Doctor Saves Blind Girl ❤️
00:59
Alan Chikin Chow
Рет қаралды 46 МЛН