Olihan kuumottava video, kiitos! Aralla syönnillä voi kirkkaassakin vedessä olla ärsyllä töitä, kuten nyt videosta saattoi päätellä. Hyvällä syönnillä ei värillä taida enää niin paljon väliä ollakaan? Ellei sitten suurimpien yksilöiden kohdalla, jotka tuntuvat useimmin valitsevan natun. Itse tarjoilen nk. vitutusvärejä humusvesissä ja merellä, kuten eilenkin. Silti kyllä päivän ainoat kalat tulivat kalakuoseilla, joskin niidenkin kanssa oli nihkeää: ahvenet nousivat kuudesta metristä pilkille väliveteen kuin raketit, mutta matka loppui siihen ja seurasi armoton hylky 90 % tapauksissa. Ei kelvannut jigit eikä tasurit, vaikka kiinnostusta oli. Kokeiln ruiskauttaa kompostispraytakin pilkkiin, mutta yllätys yllätys kalat lähtivät vauhdilla veks. Niin vauhdilla, että kuonot kolisivat varmaan jossain Tukholman eteläsataman laituriparruissa. Ja nauratti tuo, kun tartuit sormilla siimasta ja kalat kaikkosi. Kaverin isä aikoinaan neuvoi, ettei koskaan saa pilkkiä siimat sormissa, kun muuten kala kuulee ihmisen sykkeen ja tajuaa huijauksen. Ukko oli kyllä huumorimiehiä, sillä saattoi toisella reissulla neuvoa päinvastoin, että sormenpäistä välittyvä syke saa pilkin elämään aidon lailla. Oli miten oli, olen itse noudattanut samaa sekoiluperiaatetta jäillä, että jutut sään ja syönnin mukaan jne.
@weetmursti5 ай бұрын
Todella mielenkiintoisia nämä testit, tätä lisää! Melkein saisi olla kaksi kalamiestä testejä toteuttamassa niin olisi mahdollista tehdä uittoa ja vetää kalaa ylös molemmille vieheillä yhtä aikaa. Tuo Strikemasterin teräsuoja omassakin yksilössä oli vähän hankala uutuuttaan, mutta se on käytön myötä löystynyt sen verran että nyt menee kaira jo helpommin suojaansa.
@Jupezku5 ай бұрын
Kiitos. 👌 Kyllä tässä vielä kehitettävää riittää. 🙊
@atteilonen57665 ай бұрын
Kokeile n. 5cm karvaperä/ pikkutasuri vs 10cm tai isompi kevennetty. Molemmat luomu värissä. Pienihän antaa pientä mutta antaako myös ne isot😊
@janiheidihillner11005 ай бұрын
Seuraavaksi 2 samanlaista luomupilkkiä ja toiseen värikoukku
@ville15085 ай бұрын
tää olis kova!
@Jupezku5 ай бұрын
Entäs, jos toisessa olisi UVO- koukku? Itsellä värikoukun laittamisessa tasuriin on aika iso kynnys. 🤣
@henriranta59505 ай бұрын
Sellainen BKK.n oranssi onko se nyt UV koukku.
@Jupezku5 ай бұрын
Sitä tarkoitin. 👌
@jukelii28665 ай бұрын
Mielenkiintoinen video👍 Live on kyllä hyvä keksintö kun se mahollistaa tämmöstä kontenttia.
@Jupezku5 ай бұрын
Kyllä se antaa paljon informaatiota ja mahdollistaa monenlaista sisällöntuotantoa. Paljon ideota mielessä. 😊
@pikeflyfishing51665 ай бұрын
Jälleen kerran meni puoli tuntia äkkiä, hyvä video👌🏻
@pkcustomrods4 ай бұрын
Todella hyvää tekemistä taas!
@makemich22065 ай бұрын
Hieno konsepti tämä head to head, näitä katselee mielellään vaikkei itse oli pilkillä käynyt sitten 80-luvun....
@jannevesterlund80235 ай бұрын
Kiitos jälleen hyvästä videosta 👍nämä testit on kyl koukuttavia näin katsojallekin😂
@Jupezku5 ай бұрын
Kiitos. Näiden teko on erittäin mukaansatempaavaa. 👌
@raimoparviainen39655 ай бұрын
Mukava video, mielenkiintoista testiä.
@Jupezku5 ай бұрын
Kiitos. 👌
@markojaara9735 ай бұрын
Myyttejä murretaan. Keltainen pilkkikin on välillä todella tehokas.
@Jupezku5 ай бұрын
Oli kyllä huikea ero! 🫣
@jarpm445 ай бұрын
Teet ihan parhaita pilkkivideoita tässä maassa. Hienoa seurata liveä vaikka olenkin vannoutunut 2D pilkkijä.
@Jupezku5 ай бұрын
Kiitos. Mukava kuulla. 😊
@hapatsu85044 ай бұрын
Mielenkiintoinen testi
@tapiovaltonen69725 ай бұрын
Kyllä ol tilanteita kaloja ol ja isoja jos syönti ois ollu parempi sulla ois ollu hiki👍👍
@jounivaananen51915 ай бұрын
Mukavia testejä. 👍 Vavat vaikuttaa omaan makuun liian löysiltä tartuttamisen kannalta. Vesiastia saaduille voisi olla hyvä kun kalaa paljon alla. Nopeuttaisi ehkä toimintaa?
@Jupezku5 ай бұрын
Itse olen tykästynyt suht notkiin vapoihin tasurikäytössä. Jigeille käytän jämäkämpiä.
@jebajee5 ай бұрын
On nää kyllä vaan mahtavia pätkiä 😊 kyllä mieli leipää aina kahtoissa näitä, kiitoksia että jaksat tehtä videota meidän iloksi 🤝
@Jupezku5 ай бұрын
Kiitos. Jatketaan samaan malliin. 👌
@ollipalmroth88435 ай бұрын
Hieno video😊 Hyvä että pysyit suunnitelmassa👍
@Jupezku5 ай бұрын
Kiitos. 👌
@akinma5 ай бұрын
Tästä intoutuneena täytyi tehdä huomista pilkkireissua varten yksi ärsyvärinen tasuri, jos se onkin se juttu normaalin luonnollisen sijaan, kun on ollut viime aikoina vähän huonompaa syöntiä.
@Jupezku5 ай бұрын
Ennen olisin sanonut, että kyllä se luomuun ottaa jos on ottaakseen. Enää ei pysty. 😄
@akinma5 ай бұрын
@@Jupezku Ärsy toimi. Oiskohan se toi aurinkoinen keli vai mikä. Pilvisellä säällä mulla on luomut toiminu hyvin.
@henriranta59505 ай бұрын
Nyt oli makitan tehokkain 40V kone k-raudan mainoksessa 6" kairan kanssa 399e tarjouksessa. Siitä kun myy satasella sen kairan pois niin jää 299e hyvä kone kahvan kera.
@Jupezku5 ай бұрын
Kokeillaan vielä mennä 18V mallilla, kun toimii mainiosti ja vääntö riittää. 👌
@henriranta59505 ай бұрын
@@Jupezkuitsehän kokeilin ja myin hikokin pois ja ostin tuon tehokkaimman Milwaukeen. On kyllä peli.
@miukku1115 ай бұрын
Tosta lämmittimestä vaan sen verran, että kylmänä kannattaa pitää sitä säädintä pohjassa vähän aikaa (5-10 sekuntia) kun liekki syttyy, sitten vasta alkaa säätää tehoja.
@Jupezku5 ай бұрын
Joo, niin sen kuuluisi toimia. Jostakin syystä liekkivahti katkoo kaasunsyöttöä käynnistysvaiheessa. 🤔
@miukku1115 ай бұрын
@@Jupezku Taitaa olla aika yleinen vika. Kannattaa kokeilla esim paineilmalla puhaltaa suuttimeen niin voi korjaantua. Ite hommasin just Sunwindin Miniflame -lämmittimen ja se on ainakin toistaseks toiminu hyvin kaikissa olosuhteissa.
@Jupezku5 ай бұрын
Kiitos vinkistä. Pitääkin yrittää vähän puhdistella. 👍
@simoolkkola37523 ай бұрын
😊😊😊😊😊S
@SH-0015 ай бұрын
Otahan varovasti tuon kairan kanssa 😅 Muutamassa kohdassa pelotti käsien puolesta
@Dosseli5 ай бұрын
Joo ehdottomasti ostaa vaikka Pisto E-boost adapteri maksaa joku 60-70€ nii saa kahva mistä pitää kiinni. 🫣🫣
@JereUtriainen5 ай бұрын
Tuli kunnon ahdistus kun huomasin että vilkasit puhelinta noin lähellä avantoa mulla putosi sm esikisassa puhelin Kallaveden pohjaan kala iski kiinni viestiä laittaessa
@pikeflyfishing51665 ай бұрын
Mullakin on puhelin käynyt avannossa mut ehti napata kiinni kun se leijaili alas
@usuduwj56855 ай бұрын
Mul ei oo tippunut reikään kun leipä ja makkara.
@Jupezku5 ай бұрын
Avanto osaa olla todella ottava. Onneksi ei vielä ole puhelin mulahtanut. 🙊
@karpasentoukka79615 ай бұрын
Olishan ne viimeset kalat ollut täysin morrilla poimittavissa.
@Jupezku5 ай бұрын
Varmasti. Pitäisi sitäkin lajia kokeilla. 👌
@slimer3225 ай бұрын
Nyt on pilkitty tasureilla ja jigeillä, milloin on pystyn vuoro?
@Jupezku5 ай бұрын
Pystypilkillä tällainen vertailu on osaltaan aika vaikea toteuttaa, kun käyttämäni pilkit on niin laajauintisia. Pitää vähän miettiä onnistuuko vai lähdetäänkö puhtaasti etsimään kalaa pystypilkin kanssa. 😊
@slimer3225 ай бұрын
@@Jupezku joku ketjukoukkupilkki mikä olisi enemmän pystyuintinen esim uppopuustinen tai sit sama tyyli, että uitat kuten tasuria (ei käytännössä uittoa). Lähinnä, että näkis vaan kumman kala valitsisi
@Jupezku5 ай бұрын
Olisiko mielessä pystäri vs tasuri / jigi vai pari pystäriä? 😊
@slimer3225 ай бұрын
@@Jupezku pystäri vs tasuri. Nyt voisit ratkaista sen ikuisen kamppailun. Kumpi on ison kalan viehe? Kaikki pilkkii aina tasurilla ja kehuu sitä, mutta mitäs kun ottipelit onkin vierekkäin ja ahven päättää?
@Jupezku5 ай бұрын
Laitetaanpa mietintämyssyyn. 👌
@aatiholtta47635 ай бұрын
On kyllä hurjalla syönnillä ku tollee syöksyy
@Jupezku5 ай бұрын
Oli kyllä kivasti säpinää. 🤩
@teppojormalainen46315 ай бұрын
Vaellan on rikki. Kaverin vaellan ei pysy kasassa ollenkaan.
@Jupezku5 ай бұрын
Ikävä kuulla. Miulla toimi hyvin. Oli lainassa ja palautettu omistajalle. 👌
@teppojormalainen46315 ай бұрын
Siitä ei sitten seikkailuja nähdä.
@janiheinonen10265 ай бұрын
todella mielenkiintoinen testi, mutta melkein pitäis olla kaveri sulla mukana toisessa vavassa, niin olis tullut parempikin saalis. Mutta nyt kuitenkin mun mielestä yllättävän hyvä saalis, kun ottaa huomioon, että kyseessä oli ihan testi.
@Jupezku5 ай бұрын
Juu, kyllä tässä testissä on muuttujia. Silti kivasti tuli omasta mielestä yllättäviä eroja. 👍