Suurten nälkävuosien järkyttävin tapaus Pohjois-Karjalan erämaassa. Löysin tapahtumapaikan.

  Рет қаралды 37,655

Urbex_Arttu

Urbex_Arttu

2 жыл бұрын

Nälkä toi Suomeen kuolonvuodet
Tämä video kertoo äärimmäiseen kauheuteen ajautuneesta tapahtumasta suurien nälkävuosien lopulla. Tapahtumapaikka on Pohjois-Karjalassa syrjäisessä erämaassa lähimmän naapurin kerrotaan olleen 10km päässä Tiaisen talosta.
Suuret kuolonvuodet olivat Pohjois-Eurooppaa koetelleiden harvinaisen kylmien vuosien jakso 1695-1697. Silloin varsinkin Suomessa viljasadot jäivät huonon sään vuoksi epätavallisen niukoiksi tai menetettiin kokonaan. Arvellaan, että Suomessa neljännes tai jopa kolmannes koko väestöstä kuoli tuolloin nälkään ja tauteihin.
Koko 1600-luku ja varsinkin vuodet 1695-1697 olivat maassamme erittäin sateisia ja kylmiä.Euroopan ilmastohistoriassa 1600-luvun loppu oli erityisen kylmää aikaa. Elettiin niin sanottua pientä jääkautta. Lisäksi kasvukausi oli hyvin lyhyt ja kesät olivat erittäin sateisia. Näiden seurauksena kahden kovimman vuoden aikana sato jäi minimiin. Paikoin sitä ei saatu lähes lainkaan. Pettuleipä oli hätäravintoa, jota saatiin männyn jälsi- ja nilakerroksesta kuoren alta.
Ravinnoksi saatettiin käyttää myös olkijauhoja, nokkosta, jäkälää, haavankuorta, lepänsilmuja, suolaheinää ja jopa eläinten raatoja, nahkoja ja sikiöitä.
Otin metallinpaljastimen mukaan kuvaukselle ja tulipa sitä muutama signaalikin.
fi.m.wikipedia.org/wiki/Suure...
yle.fi/uutiset/3-6256629
www.kirkkojakaupunki.fi/-/nal...
www.kaleva.fi/nalka-toi-kuole...
researchportal.helsinki.fi/fi...
Kansikuva.
Robert Wilhelm Ekman
Kerjäläisperhe maantiellä, 1860
#retkeily #historia #suomi

Пікірлер: 89
@rutikuiwa8427
@rutikuiwa8427 2 жыл бұрын
Järkytys 😭 Mennee kauan sulatellessa...kiitos Arttu tästä raskaasta ja kipiästä aiheesta tehystä viteosta...Lämmin hallaus ja sydämiä sinulle 💚💚💚💚💗💚💚💚💚
@janig3068
@janig3068 2 жыл бұрын
Savupirtti asumuksena. Nuo kivikasat ovat kaskiraunioita ja mahdollisesti karhu tai muu kaivellut niitä, tai metsäkonekkin saattanut sorruttaa tai jopa routa. Talon paikka selviää noilta ajoilta lähinnä rauenneena kiukaana, eli kivikasana myöskin.
@metsatahti3060
@metsatahti3060 2 жыл бұрын
Mielenkiintoisesti tehty video vakavasta asiasta. Olet nähnyt vaivaa tuota tehdessä. Historian kerronta saa esityksestä elävämmän, kuin pelkkä rakennusten esittely. Olet askeleen edellä muita saman sarjan tubettajia! Kiitos videosta! 👍
@UrbexArttu
@UrbexArttu 2 жыл бұрын
Kiitokset
@janig3068
@janig3068 2 жыл бұрын
Olin itsekkin tuossa viikko sitten Pohjois-Karjalassa ja olisi kyllä tutkimista jos jonkin näköistä siellä. Hienointa erämaata on kuitenkin Koitajoella Polvikosken suunnalla. Vanhaa jykevää honkaa ja korkeaa kuusta eläimistöneen. Siltä suunnalta saattaisi löytyä myös mielenkiintoista asutushistoriaa.
@Sunnuntaisoittaja
@Sunnuntaisoittaja 2 жыл бұрын
Olipa mielenkiintoinen tarina.
@akmeeli3
@akmeeli3 2 жыл бұрын
kiitos Arttu,nyky ihminen ei tiedä miten on elämä ollut vaikeaa nälkävuosina.
@reettas2556
@reettas2556 Жыл бұрын
Hieno paikka, kiitos videosta ja tarinasta
@harriala-kapee2199
@harriala-kapee2199 2 жыл бұрын
Noiden vuosien jälkeen alettiin pikkuhiljaa kehittämään maataloustuotantoa ja erityisesti karjankasvatusta, märehtijä syö ruohoa ja voi sillä tuottaa maitoa ja kasvattaa lihaa. ihminen ei ruoholla elä. Nykyään taas maatalous ja karjatalous on kirosana....
@villelindstrom897
@villelindstrom897 2 жыл бұрын
Maatalous saastuttaa vihreät sanoo niin
@nn.-jc1ei
@nn.-jc1ei 3 ай бұрын
Miten se on kirosana jos Suomi maksaa maataloudelle Eurooopan suurimmat kansalliset tukiaiset ja ylituotantoa lähes jokaisesta maataloustuotteesta.
@leilarantanen8992
@leilarantanen8992 2 жыл бұрын
Kiitos, mielelkiintoinen tarina, järkyttävää kyllä. On todellakin outoa, ettei ihmiset kalastaneet tuolloin, tai metsästäneet. Hieno historian muisteluhetki. Olet taas kerran nähnyt vaivaa, tarinan eteen, siitä iso peukku. Jännittää, että mitähän seuraavaksi meille kerrot. Todella hieno paikka, vaikkakin tarina on karu.
@UrbexArttu
@UrbexArttu 2 жыл бұрын
Kiitos paljon. Viikonloppuna tulee uusi video. Siinä suosittelen lukemaan videon lisätiedot ennen videon katsomista.
@vaeltaja7269
@vaeltaja7269 Жыл бұрын
Isä kuollut ja nainen pienten lasten kanssa ja en usko että hiellä on ollut kummoisia aseita tappaa riistaa ja onko järveä lähelläkään. Sen vielä jotenkin käsittää jossa nälkäraivossa syö kuolleen vainajan mutta surmaa lapsena ja syö. Muistan tapauksen vuosikymmenien takaa kun lentokone haakrisoitui vuoristoon ja siinä oli kolmen neljän miehistö. He sopivat että jos joku kuolee ennen apua niin vainajan saa kaverit syödä pelastuakseen. Tulee mieleen että olisi armollisempi jo äitinä tehdä itsemurha kuin alkaa syömään elossa olevia lapsiaan tai toisia lapsia. Nälkä saa ihmisen toimimaan järkyttävilla tavoilla. Hengissä säilymisen vietti vie ihmillisyyden, harkinnan ja moraalin.
@reijourpilainen5944
@reijourpilainen5944 8 ай бұрын
Nälkävuosina, jotka johtuivat poikkeuksellisista luonnonilmiöistä, kala- ja riistakannat kärsivät samoin kuin ihmisetkin. Silloisena aikana kalanpyynti tapahtui pääasiassa kutuaikana. Kalojen kutu epäonnistui jäiden lähdön poikkeuksellisista ajoista. Esim. silloin 1690-luvun pahimpana vuonna jäät lähtivät helmi-maaliskuun vaihteessa ja jäätyivät kesällä uudelleen. Myös marjasadon tuhoutuessa kanalintujen poikaset eivät selviytyneet hengissä. Riistakato täydensi viljasadon tuhoutumisen vaikutuksen. Nälkäiset susilaumat söivät myös vähäistä riistakantaa merkittävästi. Siperiasta saakka tulleet sudet häiriköivät aina Turussa saakka ihmisiä ja kotieläimiä jne...
@Bruuba
@Bruuba Ай бұрын
Riistaeläimet kuolivat myös nälkään, vesistöt kalastettiin tyhjiksi, ja tarpeeksi kun nälänhätä eteni, ei ollut voimia metsästää tai kalastaa. Pettuakaan ei riittänyt, vaan se alkoi olla luksustuote.
@55simonen
@55simonen 2 жыл бұрын
Kiitos mielenkiintoisesta historiavideosta, oli minullekin uutta tämä kannibalismi😪 kovia aikoja ollut, mutta olisko sitä ruokaa saanut järvestä tai metsäneläimistä? Että syö omat lapsensa😥 ei ymmärrä
@aijaenqvist1487
@aijaenqvist1487 2 жыл бұрын
Sanaton...järkyttävää.😱Kiitos mielenkiintoisesta jutusta.
@impiwaara
@impiwaara 2 жыл бұрын
Mielenkiintoinen kohde. Aihe turhankin tuttu, nimittäin nälkävuodet.
@katripiironen4911
@katripiironen4911 2 жыл бұрын
Kiitos👍
@supikkaeetu68
@supikkaeetu68 2 жыл бұрын
Huh huh, tämä oli ainakin minulle uutta tietoa. Tätä kun sulattelee aikansa, osaa toivottavasti olla kiitollisempi nykyisestä tilanteesta. Ei ole toistaiseksi tarvinut vielä nälkää nähdä.
@tapanitarvainen
@tapanitarvainen 2 жыл бұрын
Sellainenkin mahdollisuus noihin vähän reilumman kokoisiin painaumiin saattaa liittyä, että ovat maansiirto monttuja huonomultaisille pelloille. Sellaisia oli kotitilani mailla samoin kuin nauriskuoppia. Nuo järeämmät kuuset näyttää reilu 60-vuotiailta.
@UrbexArttu
@UrbexArttu 2 жыл бұрын
Tuo sijainti tieto on kulkenut perimätietona myös metsureilta. Olin asiasta jutulla myös yhden iäkkäämmän metsurin kanssa ennen kuvausta. Hakkuita ei ole tehty tuolla kohdalla 1957 ilmakuvan jälkeen ja siinä 1957 ilmakuvassakin näkyy ettei mikään taimikko ole kyseessä.
@paavokotilainen3366
@paavokotilainen3366 Жыл бұрын
kyllä kalastettiin ja metsästettin, ei kuitenkaan ollut kummosia pyyntivälineitä. Eläimet oli pyydetty jo vähiin, kunnes tultiin pahinpii aikoihin.
@MrShadowduck
@MrShadowduck 2 жыл бұрын
Ihmisliha kuulemma maistuu kanan ja sian sekoitukselta. Ei miltään erityisen hyvältä. Mutta voit siis syödä vaikka mummin, jos on kaupasta broileripyörykät loppu ja on nälkä.
@Seikkuvili
@Seikkuvili 2 жыл бұрын
Mielenkiintoista.
@maarithaapapuro8620
@maarithaapapuro8620 Жыл бұрын
Jos en ihan väärin muista, niin olen lukenut kirjan joka kertoi juuri jostain 1600 luvun Suomesta tai mikä se nyt silloin oli ja kuka oli maan johtaja. Siinä oli kyllä jonkinlainen talo, mutta oli pelkkä maa lattiana ja puusta seinät mutta kattoa en muista. Puut lahosivat maata vasten aika pian sitä alkeellista lämmitystä en oikein ymmärtänyt, kun se oli jonkinlainen kiuas ja se oli lähinnä savusauna jossa pieni räppänä oli sitten katonrajassa. Oli jonkinlaiset lavitsat joilla oli eläinten turkkeja joiden päällä nukuttiin ja ne taljat oli sitten peittona. Keittiö oli jonkinlainen kota jossa nuotio jonka ylle pata ripustettiin ja siinä keitettiin ruokaa. Asumukseen tuotiin myös esimerkiksi lehmä kun oli pakkaset.
@katimarkkanen
@katimarkkanen 2 жыл бұрын
huhhuh miten karua... tällaisia aikoja, tällaisia ihmisten ratkaisuja... mitkä oli fiilikset tuolla paikan päällä - ihmisen omat sisäänrakennetut "paljastimet" saattavat myös "piippailla"... Hienoa tutkimustyötä tavattoman synkästä aiheesta huolimatta👍🏼
@ireneniinimaki1915
@ireneniinimaki1915 2 ай бұрын
Voi kauhia mitä elämää ollut,kyllä hirvittää.Kiitos sinulle tästä että olet tutkinut tällaistakin historiaa.Elämä on ollut hirvittävää kyllä.
@vuokkovaaranmaa959
@vuokkovaaranmaa959 2 жыл бұрын
Tervahauta, meilläki on mettäs tuollaanen
@oh2mp
@oh2mp 2 жыл бұрын
Olipa hieno nähdä tuo paikka videolta. Muistan lukeneeni tuosta tapauksesta joskus.
@huli-vili6687
@huli-vili6687 2 жыл бұрын
Siis ei yhtään kesäistä toukokuun lopussa! Olisivatko montut osittain seurausta myöhemmin tehdyistä metsänhakkuista, metsäpaloista tai myrskyistä 🧐 (6:50)? Minun käsittääkseni 1600-luvun puisista asumuksista ja rakennelmista ei maanpinnalla ole enää juuri minkäänlaisia merkkejä. Metalliesineitä ei liene ollut liiemmin joitakin työkaluja lukuun ottamatta 1600-luvulla Pohjois-Karjalan syrjäkylissä. Joskus olen miettinyt sitä, miksi suurina nälkävuosina ei kalastettu, vaikka järvissä ja joissa on varmasti ollut kalaa silloinkin. Ihmiset ovat tosin voineet olla niin heikossa kunnossa, etteivät ole kyenneet kalastamaan. Kiitokset Artulle upeasta historiavideosta 🌞🙏🌞
@Tahvo906
@Tahvo906 Жыл бұрын
Olisikohan nuita uusia kiviröykkiöitä käyty kaivelemassa ns: haudanryöstäjät.
@Tessulandia
@Tessulandia 2 жыл бұрын
Nyt kun taas sateista ollu niin kyllä tulee mieleen ne sadekesät -70 luvulla kun penska olin,ei ollu hyviä kesiä montaakaan,kokkoa sai polttaa juhannuksina jos vaan sai syttymään,ei ollu mettäpalovarotuksista tietoakaan ainakaan täällä Päijät Hämeen alueella,aina sato! Sillon kun vielä isovanhemmilla oli viljelyksiä niin koville se välillä otti kaiken korjuu kun märkää oli.
@tapanitarvainen
@tapanitarvainen 2 жыл бұрын
Kyllä joo nauriskuoppia (vähän pitkulaisia) ja maakuoppa-asumuksia on ollut tuolloin ja myöhemminkin.
@Tessulandia
@Tessulandia 2 жыл бұрын
Oli ollu pahat ajat,mitähän lie nyt vastassa kun hinnat kohoaa ja maailman tilanne pahenee ja taudit yleistyy...
@UrbexArttu
@UrbexArttu 2 жыл бұрын
Niinpä...
@erjakorhonen4199
@erjakorhonen4199 2 жыл бұрын
Olipa mielen kiintoinen myös Rautavaaralla on asuttu maakuopissa
@sirkkaseppanen1063
@sirkkaseppanen1063 2 жыл бұрын
Järkyttäähän se nykyihmistä,että kuinka sellaiseen on päädytty.Aika ollut eri ja hätä äärimmäinen.Eikö metsästä ole saanut mitään eläimiä syötäväksi tai siitä järvestä kalaa? Kiitoksia mielenkiintoisesta vaikkakin kauheasta tapahtumasta josta jaoit tietoa.En itse ainakaan ole kuullut aiemmin.Varmaan tuo paikka saa miettimään vielä enemmän tapahtunutta.
@RaimoLehtinen
@RaimoLehtinen 2 жыл бұрын
Kiinnostavaa....👍
@winryrockbell539
@winryrockbell539 Жыл бұрын
Olen lukenut tuosta tapauksesta eräältä nettisivulta. Siellä oli aika pitkä ja tarkka selostus. Sen mukaan Kalle oli Kaarlo ja kuoli jo kesken kerjuumatkan. En tiedä sitten, on niin vanha tapaus.
@konaukko1922
@konaukko1922 5 ай бұрын
Tosi mielenkiintoinen video! Suosittelen lukemaan kirjan "Pekka ja Saara isovanhempieni elämäntarina. Kirjassa kerrotaan isäpekalta perityistä kansanparannus taidoista ja vastaavasta. Arvostan jätkää todella paljon!
@raimonnugent6135
@raimonnugent6135 2 жыл бұрын
Lisää tälläistä sisältöä!
@Kaakelikuisti
@Kaakelikuisti 2 жыл бұрын
Lisää arttu tälläisiä historia videoita 👌
@UrbexArttu
@UrbexArttu 2 жыл бұрын
Kiitos. Vinkkejä otan mielelläni vastaan🙂
@tubetuomo
@tubetuomo 2 жыл бұрын
Mielenkiintoinen tarina. Vähän pitää vielä sinun opiskella tuota metallinpaljastimen käyttöä 😜. Ois kiva ollu ku oisit yhen piippauksen kurkannut. Käsilläkin kaivaa tuommosta maata kohtuullisesti.
@UrbexArttu
@UrbexArttu 2 жыл бұрын
Joo treeniä kaipaisi😂 pitäisi olla lapio on todennäköisesti aika paljon juurta ja jos se jokin olisi vaikka 25cm syvyydessä niin hetken saisi tonkia. Ja pinpointteri olisi myös hyvä olla
@m_t_a2267
@m_t_a2267 Жыл бұрын
@@UrbexArttu metallinpaljastimen kanssa löytöjä etsiäksesi ikään oli kuin juoksemista eri suuntiin. Rauhallisempi tahti auttaa löytämään.
@markuslaaksonen3632
@markuslaaksonen3632 2 жыл бұрын
Tarinan oon varmaan joskus kuulut mut ihan kiva nähdä paikkaa vaikka ei siitä juuri mitään jäljellä oo
@Sampza97
@Sampza97 Жыл бұрын
Ois varmaan jännä kokemus jos aikakone ois keksitty millä pääsis nuihin vuosiin matkustaan ja näkemään sitä aikaa millaista siellä on ollut. Tosin silleen ettei kukaan vois nähdä tai itselle voisi käydä mitään😅
@UrbexArttu
@UrbexArttu Жыл бұрын
Kuule ihan samaa olen ajatellut. Ei se varmaan kovin kummoista ole ollut, mutta silti olisi mielenkiintoista nähdä.
@timosoininen6587
@timosoininen6587 Жыл бұрын
Arttu, koskettava video. Suomessa on pystytetty ihan viime vuosinakin kirkkomaille muistomerkkejä eri puolille Suomea. Käsittääkseni kuitenkin nuo vuosina 1866-1868 olleita nälkävuosia kuolleille (?). Hienoa, että otit vanhemman aiheen esiin. PS. Tuli Pohjois-karjalasta mieleen... oletko nähnyt ikinä nk. "multamökkiä"? itse näin vielä 2000-luvun alussa ja äitini oli tuollaisessa vieraillutkin. Piti näyttää paikka 2018 serkulleni, mutta olikin rakennettu poikkitie ja mökistä ei ollut kun rippeet. Noissa mökeissä asui kokonaisia perheitä. Anteeksi, tuli vaan mieleen noista pula-ajoista ja pohjois-Karjalasta. Tuo mökki oli Kontiolahdella, ei siis enää. Kuulemma oli muitakin. Noista mainitsemistasi kuopista tuli asia mieleen. Ihmissyönnistä, joka järkytti oli 13. lokakuuta 1972 Andien lento-kone onnettomuus, jossa elossa olevat söi toistensa ruumiita ja luvan kanssa (joukossa oli kasvisyöjiäkin). Elossa (Alive) leffa ehkä valottaa asiaa, jos katsoo DVD:ltä bonuksena elossa olevien haastattelut ja he osallistuivat elokuvan tekoonkin. Ihan kamala juttu, itse en selviäisi tuollaisesta. Nälkävuodet ja nuo kohtalot hirvittää. Oli tietenkin kaiken mailman tappavia tauteja, joita ei nykyään edes muisteta. Hyvä moralisoida tuon aikaisia ihmisiä, kun emme ole eläneet tuota aikaa.
@MiiroJoshuaLahteenuoma-ed3le
@MiiroJoshuaLahteenuoma-ed3le Ай бұрын
Kumpareet usein ovat hauta paikkoja yms.olis kannattanut kaivaa esiin se piippaus kohta
@liisalehto9453
@liisalehto9453 2 жыл бұрын
Olipa outoa kuulla,että Suomessa on syty ihmisiä.Ja vielä omia lapsia.
@NarnianLady
@NarnianLady 2 жыл бұрын
Oli myös yleistä Leningradin piirityksen aikana Itä-naapurissa.
@harrimolsa4824
@harrimolsa4824 Жыл бұрын
Mankbyn kaivauksilla kävi selväksi, että isoimmat puut kasvoivat uunin päällä.
@villelindstrom897
@villelindstrom897 2 жыл бұрын
Kohta on edessä nälkävuodet
@UrbexArttu
@UrbexArttu 2 жыл бұрын
No niinpä🙁
@villelindstrom897
@villelindstrom897 2 жыл бұрын
@@UrbexArttu sitä odotan jännitykselläkun yileenälkövuodet josko hallitus oppisi siitä?
@siljapalokangas6695
@siljapalokangas6695 Жыл бұрын
Miten mielenkiitoista ja samalla järkyttävän kamalaa 😱. En löydä edes sanoja, nyt pitäisi jo nukkua kohta mutta mitenhän tässä nyt känee 🤔. Että Suomessa ollut tällaista 🥺.
@UrbexArttu
@UrbexArttu Жыл бұрын
Sanopa muuta kyllä kauheuksia on tapahtunut.
@Ihtiriekko
@Ihtiriekko 2 жыл бұрын
Olin jo melkein unohtanut tämän tapauksen, historian tunnilla sivumennen mainittiin. Eli ihan synnyinkunta kyseessä miulla.
@eastfinn
@eastfinn 2 жыл бұрын
Eipä ole ennen tullut mieleenkään Suomessa harrastetun ihmissyöntiä noinkin lähellä kuin 1600 luvun lopulla.
@69Markowski
@69Markowski 2 жыл бұрын
Eipä ole ei mutta saattaahan sekin aika vielä etehen tulla.. Jos seuraa vähänkään maailman tuulia.
@vaeltaja7269
@vaeltaja7269 Жыл бұрын
Saatananpalvojat syövät riiteissään joskus ihmisen sisäelimiä ja verta. Olen lukenut heidän tarinoita.
@ostengrotell2405
@ostengrotell2405 9 ай бұрын
👍🇫🇮🇸🇪🇺🇦❤
@ossikeinanen1242
@ossikeinanen1242 2 жыл бұрын
Kirveet säilyvät satoja vuosia.Ja muutkin metalli esineet.Koti paikaltakin on löytynyt muutama kirves metallin etsimellä.Ja metsistä löytyy rauta kankeja sun muuta.Tuota ihmettelen miten kaloja ei muka ole voitu hyödyntää.On selitetty joskus niin että ihmiset menneet huonoon kuntoon etteivät ole jaksaneet enää kalastaa.
@ossikeinanen1242
@ossikeinanen1242 2 жыл бұрын
Kerjäläisiä on kulkenut 20-30 luvullakin vielä.Äitini oli nähnyt niitä pienenä ja kertoi niistä.Pientä nälkää on monikin joutunut kokemaan.Kuten itsekkin.Mutta aina jostain jotain syötävää on löytynyt.Ettei päiviä ole nälässä tarvinnut olla.
@jaridillstrom5889
@jaridillstrom5889 2 жыл бұрын
Se on semmone juttu, jos on oikeesti joko kuoltava tai syyä ihmistä ni? Ku se lentokone putos Kalliovuorille ni söivät kuolleita ku ei muuta ollut! Siis -70 luvulla?😎
@NarnianLady
@NarnianLady 2 жыл бұрын
Andeilla. Onnettomuudessa menehtyi sen verran ihmisiä, että näiden jäännöksistä riitti ravintoa... ketään ei otettu hengiltä.
@Cybernaut76
@Cybernaut76 Жыл бұрын
Lapsena äitini joskus haukkaili sormeani kohti leikillään ikään kuin olisi halunnut syödä sen. Mustaa huumoria suuresti rakastavana annoin hänelle elinikäisen lempinimen kannibaali. Nyt käsitän, että ei se meidän leikkimme sittenkään niin älytön eikä kaukaa haettu ollut kuin silloin luulimme....
@jarianttonen313
@jarianttonen313 2 жыл бұрын
Jeesus Elää
@vaeltaja7269
@vaeltaja7269 Жыл бұрын
Ihmiset nirsoilee! Ei sitä tiedä vaikka meitäkin vielä nälkä koettelee! Suomen kansa on uppiniskainen ja luopunut Jumalasta!
@Bruuba
@Bruuba Ай бұрын
Ei oo paljon näkynyt.
@Jyryp
@Jyryp 2 жыл бұрын
Yle areenassa taitaa olla vieläkin tästä aiheesta radiossa esitetty ohjelma. Lisäksi noiden ilmastoon liittyvien syiden takia vielä muutama lisäsyy: -Jonkinasteinen taantuma oli jo tähän aikaan suomen taloudessa menossa, tästä johtuen alkoi kauppahuoneet olemaan erittäin heikossa taloudellisessa tilanteessa. Snellman sanoi suoraan, kun alkoi merkit näiden kaatumisesta tulla esille (ulkomuistista, joten voi olla hieman väärin): "antaa mädäntyneet asiat kuolla pois", eli toisinsanoen, hänen mielestään näiden kauppahuoneiden ansaitsikin kaatua ja snellman oli hieman ideologialtaan sellainen, että uskoi monen ihmisen olevan luontaisesti liian laiskoja. Kyseinen taantuma johtui osittain euroopassa vallinneesta taantumasta, sekä tervan viennin sakkaamisesta/laskusta amerikkaan, sisällissodan takia. Snellman tosin myönsi, kun tilanteen vakavuus tuli ilmi, että hän oli väärässä. -Valtiolla oli jonkinlainen yritys neuvoa ihmisiä tekemään jäkälästä ruokaa hätätilanteisiin, mutta tässä oli paljon puutteita ja pahensi osittain tilannetta, kun ihmiset söivät jäkälää valmistamatta sitä kunnolla. -Ruuasta kyllä oli pulaa paljon, mutta ruokaa olisi riittänyt helposti, jos se olisi jaettu tasaisesti eli varakkailla oli ruokaa ylikin. Karmea tosiasia oli koko tässä nälänhädässä, että kaikkein köyhimmät ja varattomimmat kuolivat sen aikana, suurin osa nykyisestä suomestakin on näiden hieman varakkaampien selvinneiden ihmisten jälkeläisiä. Tämä on vain oma lisäys tähän, en ihmettelisi jos ihmisiä olisi kuollut myös jonkin verran, kun saa ruokaa pitkän nääntymisen jälkeen ja kuolee ahmimisen takia siihen. En muista juuri nyt suomenkielistä vastinetta tälle, mutta ihminen kuolee, mikäli syö liian paljon pitkän nääntymisen jälkeen. Englanniksi "refeeding syndrome". Muokkaus: olisi pitänyt tarkentaa, että puhuin tässä tapauksessa 1866-1868 tapahtuneesta nälänhädästä. Tuli sekoitettua oman mokan takia nämä kaksi keskenään.
Tuttu "autiotalo" elokuvasta Kivenpyörittäjän kylä.
15:39
Urbex_Arttu
Рет қаралды 7 М.
ОДИН ДЕНЬ ИЗ ДЕТСТВА❤️ #shorts
00:59
BATEK_OFFICIAL
Рет қаралды 9 МЛН
MEGA BOXES ARE BACK!!!
08:53
Brawl Stars
Рет қаралды 36 МЛН
МАМА И STANDOFF 2 😳 !FAKE GUN! #shorts
00:34
INNA SERG
Рет қаралды 4,7 МЛН
Suomen ja Ruotsin historia
1:29:39
Hanaholmen - Kulturcentrum för Sverige och Finland
Рет қаралды 181 М.
Tutkimusretki Pohjois-Karjalaan | Loimulohta ja mutkia matkassa
35:37
Suomalaisten elämänkaari 1700-luvulla (HI6)
14:27
Aapeli Kähkönen
Рет қаралды 15 М.
Parta   erakon etukasvot
34:52
jannewonretee
Рет қаралды 110 М.
60 luvun heinänteko
16:20
marko isolehto
Рет қаралды 85 М.
Urbex Aikamatka 50' luvulle ja upeaa maisemaa..😃..
26:36
Tuulessaistuja
Рет қаралды 12 М.
La Storia in Piazza 2024 - speciale UniGe
3:59:05
Palazzo Ducale
Рет қаралды 38 М.
Русалка
1:00
История одного вокалиста
Рет қаралды 3 МЛН
Зря они облили полицейскую водой...😂
0:25
I Can't Believe We Did This...
0:38
Stokes Twins
Рет қаралды 84 МЛН
Многие думали что Фёдору конец!
1:00
МИНУС БАЛЛ
Рет қаралды 3 МЛН
Не трогайте эту ВОЛОСАТУЮ ШТУКУ! 😱
0:24
Взрывная История
Рет қаралды 5 МЛН