Klaukkalan keskustassa on vanha puutalo, joka ei kaikkien mielestä ole sopinut olemaan siinä missä on. Jotkut talot tai ennemminkin jotkut rakennuttajat ovat kenties kuin toiset. Esitetty alunperin vuonna 1988.
Пікірлер: 158
@Rykmentti3 жыл бұрын
"Ei tarvinut kuolla. Karjalan evakko voitti sekä pankin, että kaavotusjohtajan. Pankki meni nurin ja kaavotusjohtaja sai kenkää." :D
@annika58933 жыл бұрын
Harvinaista herkkua Suomessa, että virkamies saa kenkää. Vaikka kyllä näitä nykyäänkin tapahtuu, että kiinni jäädään oikein rytinällä. Viimeisin mieleen jäänyt on Helsingin opetusviraston muutaman miljoonan kavallusjuttu vuonna 2019. Nopea goolaus kertoo, että siinä on nostettu lisää syytteitä vain pari kuukautta sitten.
@Banaaniapina6923 жыл бұрын
Nauroin
@hojhjkkkytg3 жыл бұрын
200
@jannejohansson33833 жыл бұрын
No kyllä näistä virkamiehistä sais kirjasarjan ja heidän tekemisistään. On "Huumepoliisia", kaikenlaisia lahjusjuttuja eduskunnassa asti jne. Melkein kun mainostavat että vähiten korruptiota, niin silloin aina joku saa uuden idean. Ja korruptiossa ei aina tarvitse liikkua rahan. Vääryyttä on tehty iät ja ajat ja siksi Suomeen pitää perustaa porukka joka tutkii ja ilmiantaa tälläistä toimintaa. Valtuudet tulisi olla paremmat kuin poliisilla, koska siinäkin porukassa ikävä kyllä on kaikenlaista hämärää toimintaa (sillä perusteella mitä nyt viimevuosina tullut julki)..
@JormaKovanen3 жыл бұрын
@@annika5893 ) 9 Miljoonan arvosta tietokonelaitteita saatu petoksella jo lähes 10 v ajalla. Yritetäänkö tässä syytteiden nostossa viivytellä, niin että osa rikoksista menee vanhaksi? Aika erikoinen juttu, kun oikeusjutun käsittely aina vain viivästyy. Sitten ihan varoittavana esimerkkinä piti vetää juttuun jotain rivitason työntekijöitä. Jollain mikrotukihenkilöllä oli ollut kotonaan käytössä opetusviraston tv.
@nick.....................3 жыл бұрын
talo on edelleen pystyssä☝️
@miikatoivanen3 жыл бұрын
Kommentti laitettu 1 viikko sitten? O_o Ja hyvä tietää että on edelleen pystyssä!
@antongirdeux41483 жыл бұрын
@@miikatoivanen Mahtaako olla todiste aikamatkustuksesta?
@aiwqkwiqi84373 жыл бұрын
@@miikatoivanen kommenti laitettu viikko sitten mutta video on julkaistu noin 3 minuuttia sitten... varmaan joku aikamatkustaja
@Saxutin3 жыл бұрын
Nää videot on piilotettuja, jos on linkki videoon niin niitä pääsee katsomaan ennenkun ne on julkisia
@Jeno3 жыл бұрын
Piilotettuja videoita voi nähdä ilman linkkiä, jos videot on lisätty johonkin lataajan soittolistaan ja katsoja katsoo automaatti/satunnais toistolla kyseistä soittolistaa. Tällainen tilanne tullut vastaan myös omalla kanavallani. 😅
@Hilloinenmunkki3 жыл бұрын
Kerrankin Karpon ohjelma päättyi hyvin.
@miikatoivanen3 жыл бұрын
Kukaan ei kuollut. :D
@TimoRutanen3 жыл бұрын
Melko useinhan siinä on käynyt niin, että asiat muuttuvat pikavauhtia sen jälkeen, kun Karpon juttu on lähetetty telkkarista kaikelle kansalle.
@MrHebe723 жыл бұрын
vinkki sampo karpolle.Hannu voisi eläkepäivilläänkin vaikka ihan näissä tubevideissä kertoa omia mielipiteitään nykyisestä maailman menosta.Taatusti ihan sellaisellakin uudella materiaalilla Hannua taatusti vielä katsoisimme mielellämme.
@peni800853 жыл бұрын
On muuten harvinaisen ahdistavan näköisiä tönöjä
@thegreywanderer84273 жыл бұрын
On varmasti Klaukkalan kaunein rakennus.
@TheArzonite3 жыл бұрын
On ihan jännä nähdä ns. 'vanhaa Klaukkalaa' ihmisenä, joka on lapsuutensa Klaukkalassa viettänyt 2000-luvun alulla.
@tanez52773 жыл бұрын
Sama
@m4ssee3 жыл бұрын
Sama, vieraammalta tosin näytti viime kesänä, kun kävin pitkästä aikaa pyörähtämässä, verrattuna tämän videon maisemiin. Tai ainakin se uuden bussiaseman alue näyttää ihan ufolta.
@lilhillo12683 жыл бұрын
Täällähän sitä vielä asustellaan
@FannomacritaireSuomi3 жыл бұрын
Tyyliin Klaukkalan ainoa katsomisen kestävä talo. Vain Suomessa voidaan vaatia näin perusteellista maiseman rumentamista.
@TheSpiikki3 жыл бұрын
On kyllä hieno kenkäkauppa rakennus.
@suus90263 жыл бұрын
On muuten hassua katsoa itse Klaukkalassa asuvana miltä on kylä näyttänyt ennen
@0hjaa3.063 жыл бұрын
Onks yhä vitu ruma?😎
@Cont3nder3 жыл бұрын
@@0hjaa3.06 ON!!! Nykyään siellä on myös suomen rumin kirkko xD
@jannejohansson33833 жыл бұрын
Jaa, luulin että Lahti pitää tuota titteliä (rumin kirkko). Mut vakavasti, harmi että samaa hulluutta kautta maan harrastavat.. Varmaan suunnittelija maalannut hepillään seinälle julkisivun hahmotelman. Tuli mikä tuli, torniin ei riittänyt rahkeet..
@xKuukkelix3 жыл бұрын
Osanottoni
@mikitz3 жыл бұрын
Sitä päivää odotellessa kun äänestetään Suomen rumimmasta moskeijasta...
@sttonep2423 жыл бұрын
siinä on kyllä hieno talo
@thetoughcookie36653 жыл бұрын
Kaunis rakennus. Kiitos :)
@holoholopainen16273 жыл бұрын
Hieno katsoa kun Karpo oli TVssä - ja ihmiset pystyivät ottamaan häneen yhteyttä ! Monta juttua on saanut julkisuutta juuri Karpon ansiosta ! Aikoinaan Nilsiän Sheikkikin sai asiansa julkisuuteen - kun Hän oli löytänyt Suomesta Öljyä !
@lordoftheonionrings52553 жыл бұрын
joku luuli arvovaltaansa vähän liian suureks ja sai potkut, kylläpä hymyilytti. siellä se talo näyttäs viäkin olevan pystyssä.
@Samuel221-z7j3 жыл бұрын
Olispa syntynyt aikasemmin.. vuosi 88 ja kadulla toyota terceleitä hyvässä kunnossa sekä musiikki vielä hyvää. Karpokin telkkarissa viikottain nyt ymmärrän kun sanotaan "Ennen oli kaikki paremmin"
@seppopihlajamaki73503 жыл бұрын
Aika ennen internettiä oli kyllä parempaa, mutta me palataan vielä terveen elämän äärelle jahka tämä nykyinen dystopia elää kaarensa loppuun.
@fedsinnorth-dakota98103 жыл бұрын
Sammaa mieltä no toivottavasti tietokone simulaatio teknologia paranee niin pääse elelemään takaisin kevät talvea 1983
@thetoughcookie36653 жыл бұрын
@@fedsinnorth-dakota9810 Hei nyt jotain rajaa, olin silloin vasta äidin massussa. Menis liisn hyväksi :D
@jasminahaverinen57593 жыл бұрын
Juu onhan se kamalaa ettei tarte kuolla polioon ja että saan naisena käydä ihan itsekseni ravintolassa tai missä ikinä haluankaan. On se kauheaa että saan olla tekemättä lapsia ja tehdä uraa miesvaltaisella alalla eikä olla kyökkipiikana. Niin helposti meille jokaiselle se entinen aika voi tuntua nostalgiselta, niin itsellenikin, kasarissakin oli niin paljon ihanaa mutta niin on jokaisen sukupolven mielestä niin että ennen oli paremmin. Aika kultaa muistot eikä sukupolvi oikein näe uuden sukupolven kantilta miten heillä on asiat ehkä hivenen paremmin. Taitaa se joskus jopa vähänrsyttää, että nauttii tuollaisesta paskamusasta kun minun nuoruuteni musa oli niin hyvää jne. Entisisssä ajoissa oli asioita joita saa kaivata haaveillen mutta jos otetaan reality check niin asiat ei olleet ennen paremmin. Toivon ettei "dystopia" lopu vaan opitaan jatkuvasti menneisyyden virheistä eikä toisteta niitä. Menipäs paasaamiseksi mutta tämä ennen kaikki oli paremmin- jauhanta saa aina silmien pyörähdyksen aikaan ihan reaktiona.
@Samuel221-z7j3 жыл бұрын
@@jasminahaverinen5759 Kommentissani lähinnä tarkoitin autoja sekä musiikkia. Ei tarvi vittu kaikesta vetää herneenpalkoa nenään.
@JoeHansson3 жыл бұрын
Hannu on mies paikallaan
@suokalmukki8 ай бұрын
Turussa ainakin puretaan vieläkin vanhoja taloja armotta ja usein paikalle on tullut hiekkakenttäinen parkkipaikka tai ahtaasti rakennettuja kerrostaloja. Tuntuu myös siltä että kaupungissa sääntönä on että vanhan hienon rakennuksen kylkeen on saatava ainakin yksi maisemaa rumentava betoni/lasikuutio. Täydet pisteet jos uusi rakennus peittää vanhan kokonaan maisemaa kaunistamasta.
@tomiantinoja3 жыл бұрын
Talo vaikuttaa olevan vielä pystyssä. Hyvä jos vanhoja rakennuksia pystyy vielä säilyttämään
@TimoForsd Жыл бұрын
vanhat hyvin rakennetut talot pysyy reilusti pitenpään pystyssä kuin juostenkustut kerrestalot
@jkarhiaho3 жыл бұрын
Mielenkiintoista kuulla talon taustatarinaa. Itse useasti Klaukkalan läpi ajaneena olenkin miettinyt, että miten tämä maisemasta erittäin poikkeava talo on saanut jäädä pystyyn.
@norsuist3 жыл бұрын
Siinä se nököttää tänäkin päivänä t.klaukkalainen
@jkarhiaho3 жыл бұрын
@@norsuist Hyvin tietoinen asiasta. Satuin ajamaan talon ohi viime viikonloppuna
@suomipoika18v323 жыл бұрын
Paljon hienompia vanhat talot kuin uudet tylsät talot!
@eamh20023 жыл бұрын
Lisää lasia ja betonia ja vuotavia kattoja t: Säästö-Suomi
@ZettQF3 жыл бұрын
Saatana ne uudetkin asunnot on lasten leikkiä ku tekee niisyä yksiöitä.
@Taikina3 жыл бұрын
no vähän mietinkin jo että voiko oikeesti niin iso määrä jengii olla niin vailla sydäntä että ajaa samalla hujauksella perheen kodin sekä heidän yrityksensä tilat vittuun pois obvilioon :D ei sentää
@ukkomies1003 жыл бұрын
nostalginen fiilis tuli perkele vie
@user-yr7m23 жыл бұрын
Kotilo! 😂😂 Ai perskeles 😅
@agricola393 жыл бұрын
Nykyään Klaukkala ei ole enää niin ruma, kuin tuolloin. :)
@WaRk1ll3r1113 жыл бұрын
Hieman sieluton vielä. Ei ole kunnollista keskustaa missä viettää aikaa.
@simp26623 жыл бұрын
Kyseinen Karjalan evakko varsin suurella todennäköisyydellä on ollut kotoisin entisestä Viipurin maalaiskunnasta.
@larrywave3 жыл бұрын
Mistä päätelmä ?
@Ritari20003 жыл бұрын
Jes, tämä olikin hyvä saada virallisesti julkaistuna. Itse asunut Klaukkalassa hiukan yli kaksi vuotta ja eipä tämä tästä miksikään kedon kukkaseksi ole muuttunut vieläkään. Onneksi sentään vetivät tuon vanhan S-marketin pillarilla tasaiseksi ja uutta on tulossa tilalle. "Cityn" melkeinpä paraatipaikka kuitenkin.
@gillespie24823 жыл бұрын
Ilmeisesti Cafe Kirjava toimii siinä nykyään?
@UrbexArttu3 жыл бұрын
Tämähän oli uusi video itselle🙂
@mikko98493 жыл бұрын
Eikö nämä kaikki tähänastiset videot ole samoja mitä telkkarissakin näytettiin Karpon parhaissa? Jos en ihan väärin muista niin Karpo sanoi silloin, että iso osa vanhoista filmeistä oli jo tuhoutunut käyttökelvottomaksi 🤔 Eli paljon hyviä vanhoja juttuja jäi ja jää näkemättä.
@Nitrobotti3 жыл бұрын
@@mikko9849 Juu eihän Karpo uusia ole tehnyt mutta KZfaqssa tätä ei ole tainnut pahemmin näkyä ja edellisestä tv-esityksestäkin on jo aikaa.
@mikko98493 жыл бұрын
@@Nitrobotti Ei toki ole uusia tehnyt. Kymmenisen vuotta sitten taisi tulla Karpon parhaat tv:stä ja siihen oli koostettu vanhoista ohjelmista pätkiä ja käytiin jopa sitten vuosien jälkeen samoilla pelipaikoilla kyselemässä kuulumiset. Kuten tässäkin videossa. Toivottavasti tänne julkaistaan enemmän niitäkin videoita joita ei ole vuosien saatossa jo näytetty uusintoina, mutta ovat yhtä mielenkiintoisia nekin.
@Nitrobotti3 жыл бұрын
@@mikko9849 Sillon Karpon Parhaiden aikaan taisi jo olla puhetta siitä että moni vanhoista nauhoista oli katselukelvottomassa kunnossa. Näin 10 vuotta myöhemmin tilanne mahdollisesti pahentunut. Toivottavasti ne kaikki kunnossa olevat nauhat on jo digitoitu ajat sitten.
@Lunaholic9411 ай бұрын
Klaukkala tuntui olevan paikka jonne sijoitettiin aina ne rakennukset jotka eivät muualle Suomeen kelvanneet. Kröhöm... Kirkko... Rakennettiin joskus 2000 luvun puolivälissä ja voitti Suomen rumimman kirkon tittelin 😂
@ziko-Official3 жыл бұрын
👍
@mikamikkonen22793 жыл бұрын
Kaipailisin Tohmajärvellä tehtyä juttua
@laaso00013 жыл бұрын
Toyota taksi
@sadul3 жыл бұрын
Olikohan se katolla ollut kyltti mainos vai varoitus?! (T: Toyotalla nykyään ajeleva pelimanni)
@Stan_man3 жыл бұрын
Monta kertaa ohi mennyt mutta en ole kertaakaan käynyt.
@1P0T3 жыл бұрын
Meno ei ole muuttunut mihinkään. Aivan käsittämätöntä.
@user-hb1gz2bw4v9 ай бұрын
Harvinaista, että oikeus voitti ja kaavoitus mies sai kenkää. Onneksi tällä kertaa näin.
@jesusuwulord3 жыл бұрын
Outoa nähdä vanhasta klaukkalasta kuvia ku ite ollu sillo ees olemassa :D
@Cynderfan353 жыл бұрын
Missähä on entine kaavotusjohtaja? ihme ettei yrittänyt taloa tuhota kun työpaikka meni, kostona. näet sellaiselta ihmiseltä kuulosti.
@normoloid3 жыл бұрын
Eiköhän se saanu töitä jonkun toisen kylän virkamiehenä, veikkaisin että jopa helsingistä, siellä ei oikein muuta olekaan ku tuommosia kusipäitä.
@letkutin Жыл бұрын
@@normoloid Totta. Ne kusipäät on niitä junalla helsinkiin tulleita.
@HenriT3 жыл бұрын
Ohan se perkele ollu savotta hommata filimikelojen kanssa ku saa 10 minnuutin vällein laittaa uuen lippaan.... sitä tutiolla pakattiin 5-6 lipasta valamiiksi ennenku lähettiin reissuun?
@HenriT3 жыл бұрын
@Tomxutio toki on ollut. Mutta siihen aikaan kun näille valmisnauhoille eli kasettinauhoille et hirveästi elikkä ollenkaan jälkimuokkausta pystyny tekemään, joten ulkokuvaukset on pitäny sillon millonka on hyvä sää. Semmonen kuvaustyyli ei sovellu tämänkaltasiin kuvauksiin. Filmiä pystyi sentään manipuloimaan jälkeenpäin ja sitä oli sentään eri ISO/ASA lukemilla, että sei ihan niin ronkeli ollut. Joten löisin kupista kahvia vetoa että jollekki kodakin filmille nämä wanhat pätkät on pyöritetty.
@minavaan446211 ай бұрын
Mikä biisi alussa? Tutun kuuloinen
@Erakko-3 жыл бұрын
Perus kaupungit ja niiden päätökset - ja päähänpistot.
@MK-yr2kq3 жыл бұрын
Hienoa että vanha talo säilyi, mutta en tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa noiden ilmastointiputkien kanssa. Kyllä ymmärrän että keittiöllä on tarpeensa ilmanvaihdon suhteen, mutta että noin näkyvästi ympäri kahvilaa, eikä maalilla ole edes yritetty häivyttää.
@jeesjees23 жыл бұрын
Joo, ja ilmanvaihtokone siinä kaikkien uteliaiden katsottavana. Itse tykkään LVI-tekniikasta ja kiva sitä on kahvia hörppiessä ihmetellä, mutta kaikki eivät välttämättä ole samaa mieltä. Tämä sama avointen kanavien malli on yleensä käytössä myös Kebab-pizzerioissa, ja varmaankin kaikissa ravintoloissa joissa tarpeettomia kuluja on yritetty kovasti välttää.
@taavipennanen10153 жыл бұрын
Karpolla on rasiaa
@samisilvennoinen80683 жыл бұрын
Cafe Kirjava näyttäis tilois toimivan nyt fi-fi.facebook.com/cafekirjava/
@jukrupurkki3 жыл бұрын
"Kahvila keskellä kaunista Klaukkalaa" näkyi olevan mainoslause 😂
@roselew12573 жыл бұрын
Meikä kotikylä
@OMENASOSE6111-wt7mz Жыл бұрын
JA ÄÄNIRAITANA MARKKU ARO KATSO LUONTOA JA HUOMAA
@wensku55153 жыл бұрын
Hei
@artolauri3 жыл бұрын
* Ja hei folks, oikeasti! Laitetaan nyt Arto Lauri KZfaq kanavat tilaten. Siis teille itselle, kuten kaveripiireillenne myös. Tämä siis On tärkeää.
@Sisula20163 жыл бұрын
Ai että toi "svappie" sattuu mun korvaan, oikeen lausuttuna se ois tyyliin "sväpii"
@TK2.23 жыл бұрын
Joiltakin ihmisiltä pitäis ottaa älylaitteet pois ja ne ihmiset olis te tai sinä joka tuota paskakanavaa pitää yllä
@Sisula20163 жыл бұрын
@@TK2.2 onneks meijä paskakanaval ei mainosteta sväpii, tai mitään muutakaa... Toki meil onki vaa 14.000 näyttökertaa ja vajaa 140 videoo
@jkarhiaho3 жыл бұрын
Ja minkäs takia tämä piti tuoda esille tämän videon kommenteissa? Liittyykö muka jotenkin Klaukkalaan tai sen kauniiseen taloon?
@TK2.23 жыл бұрын
@@Sisula2016 ja ette vieläkää tiedä että tämä kanavat eivät itse pysty valitsemaan mainoksiansa
@sergeimolokovana56653 жыл бұрын
Oli oikein pakko selaa jokanen kommentti, että misä nää taas oot vikisemäs jostai asiasta. Empä yllättynyt tälläkään kertaa. Hankkisit oikeat lääkkeet tohon sairauteen