Kiitos, ihanasti sanottu 🖤

Kiitos ihanasta kommentista 🖤 Niinpä, oon samaa mieltä! Muistan miten ajattelin ennen lapsia, etten ota itseeni tai lähde suorittamaan mitään äitinä, esim. imetystä. Mutta jotenkin siinä hormoneissa sekin tuntui muka maailman tärkeimmältä asialta ja hyvä ettei verenmaku suussa yrittänyt saada sitä onnistumaan 😅 Jälkikäteen on lohduttanut, ettei ole ainoa näiden voimakkaiden tunteiden kanssa, vaan se on yllättävän yleistä! Käsittelin tätä kyllä paljon ja seuraava kerta meni aivan eri tavalla. Osasin olla muutenkin rennompi ja nykyään en enää jaksa välittää niin paljon yksityiskohdista - mulle tärkeintä on se, että lapset tietää miten heitä rakastetaan ja se näkyy arjessa, panostan tunnekasvatukseen. En enää samalla tavalla takerru pikkuasioihin, kunhan perusasiat on kunnossa. Mutta en tiedä olisinko nyt tällainen ja itsellä varma olo äitinä, ellen olisi käynyt noita tunteita silloin läpi, ehkä en 😊 Yritän ajatella, että kaikella on jokin tarkoitus tai mahdollisuus oppimiselle, niin asiat on helpompi käsitellä ja hyväksyä.🖤

Kiitos 🥰

Kiitos🖤

Kiitos ja kiitos myös oman kokemuksesi jakamisesta 🖤 Kaikenlaisten kokemusten kuuleminen on tärkeää ja ainakin itseä on helpottanut kuulla, kun on huomannut, ettei ole ollut yksin omien ajatuksiensa kanssa, vaikka silloin siltä tuntuikin. 🖤

Mikä on sun lempi karkki 🍬

Salmiakki :)

Kiitos ja toivon myös, että saat kokea ns korjaavan synnytyksen🖤

Kiitos! 🖤 Kirjaa sun synnytystoivelistaan repeämien ehkäisytoimenpiteet, esim näin "Pelkään repeämiä, toivon että kätilö tekee toimenpiteitä joilla repeämiä ehkäistään". Varmaan he tekevät niitä muutenkin, mutta jos kätilötkin vaihtuvat kesken synnytyksen, niin on heillekin helpompaa katsoa listasta mitä juuri sä toivot tai pelkäät eniten. Kun googletat asiaa, niin toimenpiteitä tähänkin on ja lue ne itsekin, niin saat varmuutta tiedon kautta. Googleta myös synnytystoivelista ja tulosta se itsellesi, voit täyttää suoraan valmiiseen paperiin. 🙏🏻 Jos se lohduttaa, niin mä en ainakaan tuntenut niitä tai niiden tuloa ollenkaan, eli ne eivät aiheuttaneet mulle siinä tilanteessa mitään kamalaa kipua. Se kuulostaa pahemmalta mitä onkaan ja ne paranivat yllättävän nopeasti, jos miettii pitkällä tähtäimellä. Seuraavassa synnytyksestä arvet eivät haitanneet yhtään.

Kiitos🖤🖤

Voi mennä! 😊🖤 Uskon että menee, sulla on jo ensimmäisellä kerralla ollut toimintamalleja joiden ansiosta oot saanut hyvän kokemuksen 🖤 Sä hallitset homman ja aika harvoin kuitenkaan tapahtuu mitään yllättävää, mihin et voisi vaikuttaa 🖤Voimia odotukseen ja tsemppiä synnytykseen! :)

Kiitos 🖤

Ihana, kiitos 🖤 Iso kunnia että ajattelet näin. Susta tulee varmasti hyvä äiti 🖤

Kiitos kauniista sanoista 🖤 Katso myös toinen synnytyskertomukseni, se on hieman voimaannuttavampi ja käsittelen siinä enemmän asioita miten valmistauduin synnytykseen, mikä olikin sitten hyvä kokemus 🙏🏻 Voimia ja tsemppiä synnytykseen! Kirjoitan tällä viikolla kaikki omat kikkani miten valmistauduin toiseen synnytykseen, minkä koin hyväksi kokemukseksi, jos niistä olisi jotain apua muillekin valmistautumista ajatellen 🖤Lisään tekstin tänne kommentteihin.

Ja kun odotukset on tosi korkeella monella ensisynnyttäjällä (kiitos kirotun luomusynnytyshumputuksen) niin sitten pettymys on valtava, kun asiat ei mene kuin leffoissa. Jokainen synnyttää miten synnyttää, se ei määritä äitiyttä mitenkään, sellainen puhe pitäisi kitkeä pois 2020-luvun Suomessa

Miksi sä loukkaannut esim mun kokemuksesta? Mun mielestä tää kulttuuri missä kukaan ei saisi puhua tunteistaan, ellei ole ollut suurin piirtein kuolemanvaarassa, on älytön ja äitejä syyllistävä, eikä todellaakaan 2020-luvun Suomea. Mielestäni me ollaan tultu jo aika pitkälle siitä, että ainoa hyvän kokemuksen määritelmä on, että kunhan vauva ja äiti pysyy elossa? Kyllä jokaisella on oikeus käydä läpi omaa synnytystään ja saa kokea siitä myös pettymyksen tunteita. 🤔Tuollainen tunnesuorituskeskeinen kulttuuri vain lisää äitien synnytyksen jälkeistä masentuneisuutta ja paineita, kun syyllistetään ja halveerataan synnytyshössöttäjäksi, jos kokemus on jättänyt mielen päälle pureskeltavaa. Kukaan ei ole tässä kanavassa puhunut sektiosynnyttäjien olevan pohjasakkaa, en ymmärrä miksi vedät tuollaisen johtopäätöksen tai edes ajattelet että se olisi huonompi tapa synnyttää. En itse ole missään kohtaa sanonut, että alatiesynnytys on jotenkin ainoa oikea tapa, enkä todellakaan edes ajattele niin. Synnytys ja sen tuoma tunneskaala ei todellakaan määrittele äitiyttä.

@@mariajatommi joillekkin hyvä kokemus on nimenomaan sitä, että itse ja vauva ovat elossa. Sinulle ei ja se on ihan ok. Mutta tälläiset otsikot, koin epäonnistuneeni äitinä, pistää miettimään asioiden suhteellisuutta. Toiset etsii synnytyksestä hyvää fiilistä, toisille se on ihan oikeasti oman tai vauvan hengestä taistelua. En vähättele kenenkään kokemuksia, mutta kyllä synnytysten perimmäinen tarkoitus on vauvan ja äidin selviytyminen hengissä. Osa synnyttäneistä äideistä on tämän karusti kohdannut. Monet äidit olettavat, että heidän synnytystarinansa automaattisesti kiinnostaa muita äitejä, ovathan hekin synnyttäneet. En kuitenkaan usko tähän. Vertaistuki menee helposti vertailuksi, minulla meni näin kun tuolla toisella noin. Se saattaa herättää epäonnistumisen tunteita. On totta, että osa voi saada muiden kokemuksista tarvitsemansa tuen. Minulla ei ole kokemusta, että toisten äitien kokemukset jotenkin auttaisivat, olivatpa ne hyvän hehkutusta tai vaikeuksista kertomista. Ne on subjektiivisia kokemuksia, joihin ei todellakaan voi itse useinkaan. Miten synnyttämisessä voisi olla epäonnistunut? Sen tunteen luovat ulkoa tulevat paineet, esimerkiksi luomusynnytysrummutus.

​@Hannemit Totta kai se on perimmäinen tarkoitus, mutta se ei ole inhimillistä äidin kannalta jos mihinkään muuhun ei kiinnitetä huomiota (onneksi näin ei sentään ole ja sairaaloissa, valmennuksissa ja neuvoiloissa pyritään ottamaan huomioon äidin kokonaisvaltainen vointi mikä on eduksi myös vauvalle). Ja nimenomaan se on karua, jos äidin oletetaan olevan synnytyskone ilman tunteita :) Armoa äideille ja nykyaikaan tämäkin asia 🖤Oletko oikeasti sitä mieltä, että taistelu eloon jäämisestä ja siinä onnistuminen on itsessään hyvä kokemus? Sehän on valtavan traumaattista, tuskin hyvä kokemus ollenkaan. Ehkä tässä menee nyt termit sekaisin ja puhutaan kuitenkin jotenkin eri asiasta? Synnytysten jälkeinen masennus on oikeasti ongelmallinen asia, eikä sitä poista hyssyttely ja karskit tuhahtelut "ole onnellinen että olette edes elossa", päinvastoin. Mielestäni synnytyksestä saa hakea niin hyvää fiilistä kuin se nyt vaan on mahdollista :D Eihän sinne kannata lähteä asenteella että kuhan hengissä pysytään, muusta viis - koko prosessi on niin työläs, että ehdottomasti kannustan kaikkia äitejä valmistautumaan siihen ja tekemään asioita, mitkä voivat tehdä synnytyksestä helpomman. On ihan ok toivoa helpompaa synnytystä 😅Kyllä mä koin epäonnistuneeni, ettei vauva saanut olla mun kanssa ja sen jälkeen vielä romahdin henkisesti, sun syyllistäminen ei silti tee musta huonompaa äitiä. Nyt en enää ajattele niin, mutta silloin herkimmilläni ajattelin. Nää aiheet on tabuja, eikä ne muuksi muutu ellei niistä puhuta ääneen.

@hannemit Vielä tuohon muokattuun versioon vastaukseni: Pystyn ymmärtämään tämän näkemyksen ettei muiden kokemukset ole relevantteja. Monelle ne tosin ovat vertaistukea tai mahdollisuus tutustua aiheeseen. (Poistin tästä kommentista viittauksen viimeiseen lauseeseen, sillä muokkasit sen eri lauseeksi kommentissasi eikä vastaukseni enää vastannut sitä.)