No video

Tuu mun vaimoksein - Alkuperäinen 1982 - Kantrikustaa :Gospelia pliis

  Рет қаралды 121,206

Gospelia pliis

Gospelia pliis

Күн бұрын

/ gospeliapliis - Oikealta nimeltään "Tuu mun vaimoksen" -kappaleen alkuperäinen versio löytyy Kantrikustaan Kulisseja-levyltä vuodelta 1982. Kappaleen on sanoittanut ja säveltänyt Teppo Nuorva.
Lainaus sivustosta: www.saunalahti....
"Kantrikustaa syntyi, kun Jaakko Löytty oli 70-luvun lopulla nuorisomuusikkona Jyväskylässä. Yhtye muodostui silloisista seurakuntanuorista:
- Teppo Nuorva (laulu, kitarat)
- Seppo Wuolio (laulu, akustinen kitara)
- Harri Rantanen (basso, dobro, mandoliini, huuliharppu)
- Markku Hämäläinen (rummut)
- Petri Tiusanen (koskettimet)
- Jyrki Ojalainen (viulu).
Yhtyeen syntymisestä kertoo Harri Rantanen: "Jaakko Löytyllä oli 70-luvun puolivälissä ensin itsellään orkesteri Kantrikustaa, jossa oli myöhemmän Kantrikustaan jäsenistä mukana vain Petri Tiusanen. Muita oli srk:n nuoriso-ohjaaja Juke Ruotsalainen ja basisti Pössy, saattoipa itse Seppo Lindellkin olla joskus mukana. Me muut olimme pistäneet bändin pystyyn syksyllä -77. Nimiä oli Nenä, Country-nose ym ihmeellistä. Jaakko päätti keväällä -78 pistää oman bändinsä hyllylle ja tarjosi Kantrikustaa-nimeä meidän käyttöömme. Otimme tuon meidän mielestä mahtavan nimen käyttöömme ilomielin. Tähän asti olimme soittaneet kantristandardeja ja Johnny Cashia. Juhannuksena -78 teimme ekan keikan Kantrikustaana ja niin, että oli jo joitakin omia biisejä. Elokuussa lähdimme sitten Tampereelle Löytyn siipien suojissa purkittamaan omaa ekaa levyä."
Kantrikustaa julkaisi kaksi LP:tä: Traktorilla taivaaseen vuonna 1979 ja Kulisseja vuonna 1982. Laulut ovat yhtyeen nimen mukaisesti pääasiassa kantria. Joukossa on mm. reippaita ja hauskoja lauluja, kantaaottavia lauluja sekä lauluja pienen ihmisen arkisista huolista. Kuuluisin Kantrikustaan lauluista lienee Nuoren Seurakunnan Veisukirjassa jo klassikoksikin päässyt Tuu mun vaimoksen, joka on osa Kulisseja-levyllä olevaa "Kansallisromantiikka-trilogiaa" (Tuu mun vaimoksen - Raivaus - Herra antoi, Herra otti).
Yhtye hajosi vuonna 1983 Evankelisten Musiikkimessujen jälkeen, mutta on esiintynyt sen jälkeen vuonna 1994 ja viimeksi Jyväskylässä Orjalaiva-tapahtumassa 2003."
Tuu mun vaimoksen uudempana versiona löytyy myös Mäki-Lohiluoma & Nuorva, Toisten tie -levyltä www.maki-lohilu... ja Olavi Uusivirran esittämänä 2005 julkaistulla Tilkkutäkki-levyllä www.maanalainen...
Lisää videoita: www.youtube.com...
Pysy kanavalla: / maramoottori
Gospelia pliis Facebookissa: / gospeliapliis
Gospelia pliis blog: www.gospeliapli...

Пікірлер: 28
@tontaz1537
@tontaz1537 10 жыл бұрын
Ripari :')
@Random-qv7jj
@Random-qv7jj 9 жыл бұрын
Ripari biisejähän tämä oli. Juuri kotiin tultiin hiukan haikeissa tunnelmissa, ni piti vielä viimeisen kerran kuunnella.
@mirvamartikainen2045
@mirvamartikainen2045 4 жыл бұрын
Kosintaa odotellessani👍😎❤️🤔!
@Sorsansurma
@Sorsansurma 14 жыл бұрын
Kiitos tästä loistavasta laulusta, jonka coveroimista en suosittele kenellekään koskaan ikinä missään.
@pauliina6733
@pauliina6733 8 жыл бұрын
Yks lempibiiseistä, joita laulettiin riparil. Eilen just kotiin tulin ja lauleskelin tätä, haikea fiilis, mutta kuitenkin kiitollinen :)
@juhanitang
@juhanitang 5 жыл бұрын
Ihan sama juttu
@pikkelssi4537
@pikkelssi4537 4 жыл бұрын
Juu meki just tänää laulettiin
@zmurffyz-overwatch6851
@zmurffyz-overwatch6851 4 жыл бұрын
Ripari 2v sitte ♥️
@Avolition_
@Avolition_ 14 жыл бұрын
Tähän tahtiin tätä laulettiin riparillakin :) ihanaa aikaa oli se :)
@Wanabetrulybeliever
@Wanabetrulybeliever 10 жыл бұрын
Kyllähän Olavi Uusivirran versio on pirtsakka, mutta kyllä tää on... jautaa! Onko mitään alkuperäisversioita voittanutta :) Hitaahkon rytmin tähden tulee ihann sellainen fiilis että tarkoitetaan mitä sanotaan
@vuokko55
@vuokko55 6 жыл бұрын
Tää on liian hidas, minun musiikki makuun.
@johannalahdelma8049
@johannalahdelma8049 Жыл бұрын
Riparilla vuonna '96 tätä laulettiin 😊
@92Mutu
@92Mutu 10 жыл бұрын
Upea! Paljon kiitoksia tästä rauhallisesta alkuperäisyydestä! =D
@irmurh
@irmurh 6 жыл бұрын
Hieno kappale
@piritajokinem1002
@piritajokinem1002 5 жыл бұрын
Kun elin eräässä kansanopistossa, niin siellä hoilasin tätä muiden oppilaiden kanssa enemmän tai vähemmän nuotin vierestä, hyvin kovaäänisesti.
@karkkiliininam
@karkkiliininam 14 жыл бұрын
tää oli ehdoton suosikkini riparilla :)
@zmurffyz-overwatch6851
@zmurffyz-overwatch6851 4 жыл бұрын
Näin puolentoista vuoden jälkeen vieläki riparia muistellen :) Haikeaa on
@keinoleino
@keinoleino 13 жыл бұрын
tunnetta nostaa! aito! Kuin J. Karjalainen, mutta parempi ja aidompi.
@tarmowfrank2409
@tarmowfrank2409 12 жыл бұрын
Eino Enkelikin löytyy nyt!
@maigguu
@maigguu 13 жыл бұрын
mun mielestä tää ehkä hitusen liian hidas, mutta olavin taas vähä liika nopee
@randomalien7746
@randomalien7746 6 жыл бұрын
Manemajef.
@maramoottori
@maramoottori 14 жыл бұрын
@VonHammer Videon kuvauksesta löytyy linkki Mäki-Lohiluoman sivulle, josta Toisten tie -levyn voi tilailla.
@NobeRobe
@NobeRobe 13 жыл бұрын
olavin versio jotenki turhan nopee! tää paree kyl :P
@Jakelipakeli
@Jakelipakeli 14 жыл бұрын
jaahas miks näin vähän katsojii?? parempi ku se uudenmpi versio tää vanhempi
@maramoottori
@maramoottori 13 жыл бұрын
@danx70x Nyt olis Raivaus
@DeadRocker1995
@DeadRocker1995 12 жыл бұрын
toi viulu antaa kyllä väriä tähän biisiin:D
@Sorsansurma
@Sorsansurma 14 жыл бұрын
Kiitos tästä loistavasta laulusta, jonka coveroimista en suosittele kenellekään koskaan ikinä missään.
Kantrikustaa - Raivaus - 1982 :Gospelia pliis
4:19
Gospelia pliis
Рет қаралды 7 М.
Tuu mun vaimoksein   The Sign
3:34
Timo Virta
Рет қаралды 894
Lehanga 🤣 #comedy #funny
00:31
Micky Makeover
Рет қаралды 30 МЛН
Look at two different videos 😁 @karina-kola
00:11
Andrey Grechka
Рет қаралды 15 МЛН
The Joker saves Harley Quinn from drowning!#joker  #shorts
00:34
Untitled Joker
Рет қаралды 69 МЛН
SPILLED CHOCKY MILK PRANK ON BROTHER 😂 #shorts
00:12
Savage Vlogs
Рет қаралды 48 МЛН
Tuu mun vaimoksen
3:19
Olavi Uusivirta - Topic
Рет қаралды 467 М.
Haluatko Miljonääriksi? Youtube-Supertähti
3:17
Mauri Opiaatti
Рет қаралды 218 М.
Kantrikustaa - Kantrikustaa 60 (2022)
3:46
Humble House Records
Рет қаралды 1,8 М.
Finland's Patriotic Songs 🇫🇮Reaction
12:19
GIO BOZZ
Рет қаралды 136 М.
Eino Enkeli
3:31
Release - Topic
Рет қаралды 250
Tuu mun mieheksein
3:47
Mäyräkoira
Рет қаралды 38 М.
SAULI LEHTONEN - Mun aika mennä on
5:14
Eriska888
Рет қаралды 4,6 МЛН
Tuu mun vaimoksein - Lotta
2:14
TheTasmanianTy
Рет қаралды 23 М.
Suutari ja vieras
3:30
Teppo Nuorva - Topic
Рет қаралды 20 М.
Lehanga 🤣 #comedy #funny
00:31
Micky Makeover
Рет қаралды 30 МЛН