10 SUOMEN SELVITTÄMÄTÖNTÄ RIKOSMYSTEERIÄ

  Рет қаралды 175,285

Ville Mäkipelto

Ville Mäkipelto

Күн бұрын

Suomessa vakavimmat rikokset selviävät pääsääntöisesti tosi hyvin. Henkirikoksista noin 95 prosenttia selviää ja syyllinen saa tuomionsa. Siitä huolimatta selvittämättömiäkin mysteerejä on kertynyt rikoshistoriassamme rutkasti. Edellisen 50 vuoden aikana Suomessa on tapahtunut esimerkiksi yli 200 sellaista henkirikosta, joiden tekijää ei tunneta ja jotka ovat jääneet mysteereiksi. Tällä videolla tutustutaan kymmeneen kenties Suomen suurimpaan selvittämättömäksi jääneeseen rikosmysteeriin. Mukana muun muassa kakkuryöstäjä, Bodominjärven murhat, Järvenpään oletettu sarjamurhaaja ja Kyllikki Saaren surma.
AIKALEIMAT:
00:00 Johdanto
01:31 10. Järvenpään sarjamurhaaja?
03:56 9. Kiinalaisnaisen murha Hervannassa
06:08 8. Lauttasaaren välikohtaus
08:00 7. Kakkuryöstäjä
09:52 6. Uunisurma
12:08 5. Susanne Lindholmin murha
13:54 4. Pirkko Ryhäsen murha
16:09 3. Tulilahden kaksoismurha
18:36 2. Kyllikki Saaren murha
21:12 1. Bodominjärven murhat
23:55 Loppusanat
OTA MUN SOMET HALTUUN:
📸 Instagram: / viljamitz
📩 Twitter: / viljamitz
👻 Snapchat: Viljamitz
😎 Saa olla yhteyksissä!
👕 Osta mun fanituotteita täältä: ville-makipelto.myspreadshop.fi
LÄHTEITÄ JA LISÄLUKEMISTA
- Henkirikosten selvittämisestä Suomessa: www.iltalehti.fi/kotimaa/a/2d...
- 10. Järvenpään sarjamurhaaja: www.iltalehti.fi/kotimaa/a/22... & fi.wikipedia.org/wiki/Hausjär... & www.mtvuutiset.fi/artikkeli/k...
- 9. Kiinalaisnaisen murha Hervannassa: yle.fi/a/3-12053366
- 8. Lauttasaaren välikohtaus: yle.fi/aihe/artikkeli/2015/01...
- 7. Kakkuryöstäjä: seura.fi/ilmiot/mysteerit/kak...
- 6. Uunisurma: yle.fi/aihe/artikkeli/2009/03...
- 5. Susanne Lindholmin murha: fi.wikipedia.org/wiki/Susanne... & www.is.fi/kotimaa/art-2000000...
- 4. Pirkko Ryhäsen murha: www.is.fi/kotimaa/art-2000000...
- 3. Tulilahden kaksoismurha: www.is.fi/kotimaa/art-2000005...
- 2. Kyllikki Saaren murha: www.is.fi/kotimaa/art-2000008... & yle.fi/a/3-11955943
- 1. Bodominjärven murhat: bit.ly/3VPNfYO
🎵 Musiikki: Epidemic Sound
📷 Kuvitus: Envato Elements, Pixabay, Unsplash, Shutterstock, CC-licensed images
🎥 Tuotantokalusto: Panasonic Lumix GH5 (Leica DG Vario-Elmarit 12-60mm), Røde NTG-3, Zoom H6, Yongnuo YN-160 III LED-valaisimet, Final Cut Pro, Macbook Pro M1
#tietovlogi #rikosmysteeri #truecrime

Пікірлер: 257
@jyrikeranen2962
@jyrikeranen2962 Жыл бұрын
Kovin tuttu lista. Nämä on käsitelty niin monissa ohjelmissa ja podcasteissa. Olisikin mielenkiintoisempi listaus jotkin tuntemattomammat selvittämättömät murhat ja rikokset.
@riikkaheinonen7078
@riikkaheinonen7078 Жыл бұрын
Hiekkakuopat eivät olleet mulle tuttuja vaikka kuuntelen truecrim tosi paljon.
@juhavirtanen1987
@juhavirtanen1987 Жыл бұрын
Se on kyllä selvittämättä jäänyt mysteeri, miten Ville Mäkipelto tekee aina uudelleen mahtavia videoita❤️
@heppatytto6324
@heppatytto6324 Жыл бұрын
Jep❤
@Lepione
@Lepione Жыл бұрын
Mutta jos tää mysteeri ratkeis Ville menettäisi tämän kyvyn tehdä mahtavia ja ylitsevuotavan maagisia videoita :o Kiitos Ville mahtavasta kontentista ❤
@Lakritsilaku
@Lakritsilaku Жыл бұрын
Tämä olen samaa mieltä ❤️
@Leo-pd4fc
@Leo-pd4fc Жыл бұрын
Tää on niin totta, Vilen videot ovat mahtavia, mysteerit etenkin nää suomalaiset mysteerit ovat jännittäviä. Villen videot on best, Suomituben parhaita. 🔥🔥
@vamppi4563
@vamppi4563 Жыл бұрын
Tulee hyvä mieli itellekki ku lukee tämmösiä kommentteja😊
@Nikkee.
@Nikkee. Жыл бұрын
Voisitko tehdä 10 antiikin ajan julminta hallitsijaa. Olisi kiva kuulla tarinoita niistä.
@vmakipelto
@vmakipelto Жыл бұрын
Mielenkiintoinen idea, kiitos!
@Velogi
@Velogi Жыл бұрын
Tuo Hervannan tapaus on jäänyt vaivaamaan itseäni, olin ko. päivänä Hermiassa ja kävelin lounasaikaan muutaman sadan metrin päässä tuosta paikasta. Käsittämätöntä, ettei tekijä jäänyt kiinni keskellä päivää suht vilkkaalla alueella.
@vmakipelto
@vmakipelto Жыл бұрын
Huh aikamoista! Se on sitten jäänyt ihan ymmärrettävästi mieleen.
@neumann1845
@neumann1845 Жыл бұрын
moi Ville kiitos tästä suomen rikos mysteeri videosta nää sun videot on tosi hyviä tee seuravaksi Suomen rikos mysteerit osa 2 kiitos Ville
@Emp5u
@Emp5u Жыл бұрын
Muista en tiedä mut Bodomin järven murhasta potentiaalisena syyllisenä pidän kioskimyyjää joka tunnusti ja hukuttautui perään. Tuskin saadaan varmuutta kuitenkaan siihen koskaan. Kiitos videosta
@oikeaihminen
@oikeaihminen Жыл бұрын
Ite oon Bodomin keissistä sitä mieltä että tekijä on Hans Asman, poliisi ei vain tutkinut asiaa koska hän oli KGB:n miehiä ja käsky on tullut todennäköisesti hyvin korkealta poliittisesta johdosta. Tuo oli kylmänsodan aikaa ja ulkopoliittinen tilanne oli erittäin jännittynyt.
@jopade2255
@jopade2255 Жыл бұрын
Bodomin teki kioskimies se tunnusti myös sen. Kyllikin tappo paikallinen ojankaivaja tämän on poliisi ja paikallinen väki selvittänyt mutta todisteet puuttui vaan. Tulilahti on taas mysteeri. Assman oli maalaamassa erittäin kemikaalipitoisten maailen kanssa tapahtuma aikaan. Ja on myös todistettavasti todettu että Assmanilla ei ollut mitään kytköksiä itään tai KGB:hen se on kaikki Assmanin itse keksimää valetta. Assman oli patologinen valehtelija, todella iso osa hänen kertomastaan ei pidä paikkansa. Assman on väittänyt myös kuuluneensa SS joukkoihin mutta tämä ei pitänyt paikkansa.
@lamppuu1
@lamppuu1 Жыл бұрын
Miksi kgb olisi halunnut nämä henkilöt tappaa?
@ali-keravanherttua1700
@ali-keravanherttua1700 Жыл бұрын
Persemies on syytön, ethän sä lähde tuolla nimellä ketään murhaamaan.
@oikeaihminen
@oikeaihminen Жыл бұрын
@@lamppuu1 Ei kgb ole osallinen murhaan, mutta kun sen listoilla oleva henkilö tekee tällaisen teon ei se halua ottaa siitä vastuuta. Tällöin helpompi tie on jättää rikos tarkoituksella selvittämättömäksi kuin että jo valmiiksi kireässä tilanteessa tulisi järkyttävä kriisi.
@jopade2255
@jopade2255 Жыл бұрын
@@lamppuu1 Eikä Assman liittynyt itään tai KGB:hen mitenkään. Natsi se oli mutta ei SS mies kuten väitti vain patologinen valehtelija.
@MustaAlanko
@MustaAlanko Жыл бұрын
Täytyy sanoa että todella jännittäviä ja mielenkiintoisaia tapauksia!
@airagrohn1858
@airagrohn1858 Жыл бұрын
Kiitti jälleen. Kanava tilattu. Ehdotan romaaniperheen käyttätymistä pappia kohtaan Haaparannan Vojakkalassa.
@annesievila
@annesievila Жыл бұрын
Teemu Keskisarja on kyllä ehdottomasti paras historian tutkija!
@D.W91
@D.W91 Жыл бұрын
Nils Gustafsson oli 2000 luvun alkupuolella mun molempien vanhempien työkaverina samassa bussifirmassa. Se haettiin kesken työpäivän pois bussin ratista Poliisin mukaan tuon jälkeen kun sitä alettiin syyttää uudelleen 2004.
@ainavarma4693
@ainavarma4693 Жыл бұрын
Teepä jakso Ulvilan murhamysteeristä 1.12.2006. Minulla on siitäkin oma vankka mielipide, jonka kerron sitten vasta.
@paulihamalainen5933
@paulihamalainen5933 Жыл бұрын
Kiitokset mielenkiintoisesta videosta. Helsingissä tapahtui 70 ja 80 luvulla useita murhia joissa uhrina nainen. Esim. Elsa Argilander tapettiin 82/83 vuodenvaihteessa hänen palatessaan helluntaiseurakunnan tilaisuudesta. Myös muita naisia oli surmattu Puistolan ja Oulunkylän alueella samoihin aikoihin.
@janettehaakana3730
@janettehaakana3730 Жыл бұрын
Taas mielenkiintoinen ja hyvä video kiitos Ville ❤
@emmaroberts7173
@emmaroberts7173 Жыл бұрын
Kiitos mielenkiintoisesta videosta. True crimea paljon kuunnelleena onnistuin silti löytämään uusia tietoja ja juttuja. Mitäköhän se 10 munan mies ajattelee tällä hetkellä? 🤔😅
@suvivainio323
@suvivainio323 Жыл бұрын
Nää videot on mielenkiintoisia ja loistavasti tehty! Voisit tehdä 10 kadonnutta mystisesti kadonnutta suomalaista jotka on edelleen kateissa.
@SatumainenOlento
@SatumainenOlento Жыл бұрын
Joo, koska todennäköisesti ne voi olla "selvittämättömiä murhatapauksia" tms. Paitsi jos joku meni vain marjastamaan ja katosi reissulla.
@chiasanzes9770
@chiasanzes9770 Жыл бұрын
Haluan jakaa tässä tarinan, liittyen tuon Hikiän Karhintieltä löytyneeseen vainajaan. Etelä-Hämeen pariin muuhun kadonneeseen naiseen, sekä verissä päin murhaajan autosta paenneeseen naiseen. Asuin Hikiällä noihin aikoihin. Töissä olin tuolloin junaemäntänä. Työmatkat kuljin junilla, autoa siis ei ollut käytössä ja usein jouduin odottelemaan mm. Riihimäen rautatieasemalla. Jatkoyhteyttä odotellessa Helsinki-Riihimäki-Hikiä- Lahti paikallisjuna saatoin ottaa tuopillisen, tai kahvia asemaravintolassa. Toki, kun nuori olin kävin joskus pubissakin, kun olin vapaalla. Nyt sitten siihen tarinaan.. Yhtenä myöhäisiltana palasin kotiin, vuokra-asunto kaupan yläkerrassa. Olin ollut useita päiviä työmatkoilla, kotiin palatessa jääkaappi oli tyhjä. Puolen kilometrin päässä oli grilli. Sinne siis iltasapuskaa ostamaan, aamulla kauppa olisi auki.. Tullessani grilliltä kotiin ohitti vaalea viistoperä auto minut. Kiersi ja tuli kohdalleni toisen kerran. Pysähtyi, ja tuntematon tummahiuksinen mies kysyi, tulenko minä kyytiin? Tunsin jo jonkin verran sikäläistä väestöä. Tämä tyyppi oli minulle täysin tuntematon, enkä minä muutenkaan olisi kenenkään autoon noussut! Sanoin mitä sanoin. Kieltäydyin. Auto kiersi minut vielä kerran ja katosi. Jälkeen päin olen miettinyt, myös poliisille olen tämän kertonut,. Kiinnittikö murhaaja minuun huomionsa, kun istuskelin siellä Riihimäen asemaravintolassa, kuvitteli minut sen perusteella helpoksi saaliiksi . Tiesikö hän missä asuin, ja, kun koetti iskeä kiinni, murhaaja huomasikin etten ollut humalainen ja aineista riippuvainen, kuten olivat muut uhrit ja jätti rauhaan? Lisäyksenä, myös minulla on pitkät tummat hiukset, kuten ne olivat murhaajan uhreillakin. Lisäyksenä vielä, että Karhintien alkupää, josta se yksi vainaja sitten löytyi, sen alku oli vain muutaman sadan metrin päässä siitä missä minä asuin.
@Bruuba
@Bruuba Жыл бұрын
Oi hitsi nyt on mielenkiintoinen! Lisää mysteeriaiheita!
@kkoponen3554
@kkoponen3554 Жыл бұрын
Erittäin mielenkiintoinen video, Kiitos!
@tuomastoivo3510
@tuomastoivo3510 Жыл бұрын
Oli taas mielenkiintoinen video, kiitos Ville!
@eskuij
@eskuij Жыл бұрын
Saisko seuraavaksi Jukka S lahden, ulvilan tapauksen ville! Kiitos!
@tuulakallio862
@tuulakallio862 Жыл бұрын
Mielenkiintoinen video. Tuosta 10 munan kakku-ukosta en ole ennen kuullutkaan. Kiitos jälleen! 🤔😀😀
@Lakritsilaku
@Lakritsilaku Жыл бұрын
Hei. Tuli mieleen että Kirkkonummen Volsin perhesurmasta haluaisin videon. Ratkaisematon mysteeri, 1990 tapahtunut yrittäjän, hänen puolison ja vastasyntyneen vauvan tappo vesisänkyyn. Tästä haluaisin kuulla.
@marikemppainen7554
@marikemppainen7554 Жыл бұрын
Tääkin mysteeri aika outo
@elisakatarina1435
@elisakatarina1435 Жыл бұрын
Oho, en oo kuullutkaan tästä 👀
@keisarisuuri
@keisarisuuri Жыл бұрын
Ellet oo jo kuunnellut niin jäljillä-podcastissa on hyvä jakso tästä!
@seijatuohimaa2586
@seijatuohimaa2586 Жыл бұрын
Mä taisin lukea tästä mysteeristä jostakin rikos mysteerit kirjasta jossa oli myös Bodom, kyllikki saaren tapaus ja tuli lahden surmat..
@OidenKruunu
@OidenKruunu Жыл бұрын
Olet Erittäin hyvä ellei täydellinen videon tekijä. Tahdon että teet lisää rikosvideoita. Mulla on syntymäpäivät Bodom järven murhan päivänä. Oon 6 vuotiasta asti ollut kiinnostunut rikosohjelmista.
@reijolahteenmaki4363
@reijolahteenmaki4363 Жыл бұрын
Mielenkiintoinen video jälleen kerran, kiitos! Raisa Räisäsen katoaminen Tampereella on myös jäänyt mysteeriksi.
@yoretabio4537
@yoretabio4537 Жыл бұрын
Joo mutta tässöävideossa käsiteltiin henkirikoksia.
@ikyfromnorth
@ikyfromnorth Жыл бұрын
Mielenkiintoinen video kuten aina! Toisesta maailmansodasta oli sellainen taistelu nimeltään Castle Itterin taistelu, jossa saksalaiset oli Yhdysvaltain puolella saksalaisia vastaan. En ole ise löytänyt suomenkielistä videota/ artikkelia / kirjaa. Tässähän on videoidea sulle.
@SauraXx
@SauraXx Жыл бұрын
Huhhuh, miten aika kulkee. Jos minulta olisi kysytty, niin kiinalaisnaisen murhasta olisi maks neljä vuotta. Kiitos taas, onneksi minulla on vielä monta Villen videota katsomatta eli rattoisia hetkiä on tarjolla 😍
@eskolindberg9862
@eskolindberg9862 Жыл бұрын
Aika erikoista kun jokus vuonna 80 katosi jälkiä jättämättä nuori poika Markku Hänninäinen Turenkin puukylästä jota sanottiin Retuperäksi naapurit ja läheiset ihmettelivät vuosi tolkulla minkä poika katosi sen verran tiedettiin että perheen koiraakin pidettiin paremmin kuin omaa poikaa että olisos ollut lastensuojelun viranomaiset kaapanneet huostaansa mene ja tiedä mutta ei se Hännikäisen tapaus selvinnyt koskaan huolisssan olleille naapureille ??
@SauraXx
@SauraXx Жыл бұрын
@@eskolindberg9862 toivottavasti tästäkin tulisi videota, vaikka vastausta saataisikaan.
@bbelizz
@bbelizz Жыл бұрын
Ihanaa ku sulta tulee niin tiuhaan taas videoita! Harmittaa edelleen et mun mies ei osaa suomea ja tekis paljon lisää editoitavaa jos täs olis englantiset tekstit kans koska sit saisit paljon lisää seuraajia tukemaan tätä youtube-uraasi. Mun on vaikee kääntää iha sanasta sanaan vaikka englantii puhutaanki kotona. Enivei, oot alottanu vahvasti tänävuonna! Ja rakastan sun kontenttia.
@alvarholma
@alvarholma Жыл бұрын
Näitä kaikkia videoita, joissa käsitellään erilaisia suomalaisia tapahtumia on tullut niin paljon, että tuntuu ku niit ois tullu joskus kaks kertaa sama. Eikä niissä oo lukenu #2. Mut kovaa settiä taas Villeltä😄
@selmamakinen8454
@selmamakinen8454 Жыл бұрын
Morjens Ville taas niin hyvää tietoo Kiitos
@mirjabouchrit3429
@mirjabouchrit3429 Жыл бұрын
Kyllikki Saaren kohdalla olen tullut seuraavaan tulokseen. Murhaaja oli pappi. Uskon että Kyllikki oli tullut raskaaksi ja pappi vaati raskauden keskeytystä. Kyllikin kieltäydyttyä hän tappoi tämän. Alavatsaan kohdun kohdalle lyöty risu, joka oli haudan merkkinä viittaa siihen. Yksi ihminen ei ole voinut tätä kaikkea toteuttaa mutta siihen aikaan pappismiehillä on varmasti ollut mahdollisuus värvätä apujoukkoja.
@wyxir4191
@wyxir4191 Жыл бұрын
mielenkiintoinen video kiitos tästä Ville
@luukasvRC
@luukasvRC Жыл бұрын
Teet hyviä videoita👍👍👍
@anttitikkanen7924
@anttitikkanen7924 Жыл бұрын
Tämä oli tosi hyvä video 👍
@micah9052
@micah9052 Жыл бұрын
Mielenkiintoinen video ja selkeästi kerrottuna. 👍
@nups64
@nups64 Жыл бұрын
Hyvä video! Lisää true crime videoita ois kiva nähdä sulta :)
@adalintila05
@adalintila05 Жыл бұрын
Jee uus video!!
@romyardianto5723
@romyardianto5723 Жыл бұрын
Tapauksia, joista tulee pulmia kuten elokuvissa tai sarjoissa. 🤩. Tykkään tutkia syvemmälle
@thatsethfromyourcorner
@thatsethfromyourcorner Жыл бұрын
Täällä ollaan päikkäreiden takia myöhään täysin virkeänä. Täydellinen aika tälle! Odotan innolla tän videon katsomista :D
@timopartanen6274
@timopartanen6274 Жыл бұрын
Tekisitkö joskus videon Venäjän Tsaareista .
@kritta1124
@kritta1124 Жыл бұрын
Ihanaa, oon odottanut tätä videota! 🤩 Hyvää työtä Ville, niinkun aina 👌
@raimoharju8297
@raimoharju8297 Жыл бұрын
Kankaanpäässä kesällä 1972 tapahtunu erittäin raaka murha jäi myös selvittämättä.
@aapomikkola7511
@aapomikkola7511 Жыл бұрын
Tee seuraavaks koko maailman historian 10 tunnetuinta selvittämätöntä murhamysteeriä
@wilmertorma7852
@wilmertorma7852 Жыл бұрын
Nää sun videot on parhaita ja jatka samaan malliin muista pitää lomaa vähän ja hyvää uutta vuotta
@vmakipelto
@vmakipelto Жыл бұрын
Kiitos paljon ja samaa sinne! Mä pidin aika pitkän joululoman onneksi :)
@aimokoukkari6949
@aimokoukkari6949 Жыл бұрын
Kiitoksia Ville taas jälleen kerran Mielenkiintonen video
@jukkasinda2073
@jukkasinda2073 Жыл бұрын
Hieno video taas. Itsellä tulee mieleen Havukosken kellarisurma (Karleniuksen surma) 90-luvulta. Se tosin joidenkin tulkintojen mukaan olisi selvinnyt ja tekijä olisi kuollut, mutta ei ymmärtääkseni virallisesti.
@tomimikkonen3023
@tomimikkonen3023 Жыл бұрын
Mielenkiintoinen video! Juuri kun herätti paljon kysymyksiä...Sitä tässä mietin nyt ekana että tutkitaanko näitä kaikkia tota pankkiryöstöä lukuun ottamatta murhina vai tappoina?
@anterolaakso9189
@anterolaakso9189 Жыл бұрын
Kiitos vidiosta
@mirvamartikainen2045
@mirvamartikainen2045 Жыл бұрын
Totta,eihän päivisin moni ole liikkeellä ollessaan työssään,monet muuten muissa toiminnoissaan,joitakin tapauksia muistan,tosi upeet kommentit,Ville👍😎🤩!
@drawoffice3157
@drawoffice3157 Жыл бұрын
Oli kyllä ihan sairaan mielenkiintoinen video! Lisää tämmöisiä! 👍
@Tuomo79R
@Tuomo79R Жыл бұрын
Kiitokset. Ne antiikin murhat kiinostaisi, selvitetyt, selvittömät!!
@Tuomo79R
@Tuomo79R Жыл бұрын
Ne Stalinini NLL KARJALAN surmat voisi ainakin jollain tasolla selvittää!!@
@Tuomo79R
@Tuomo79R Жыл бұрын
Entä aviopaperien väliset selvitetetyt murhat-/ tapot.
@Tuomo79R
@Tuomo79R Жыл бұрын
Paljon tappoja, murhia selvitettyjä eripuolella maata ja vuosikymmenellä ,Suomessa?
@Tuomo79R
@Tuomo79R Жыл бұрын
Kytölahden selvitetyt, useat murhat?@
@johnlindh3551
@johnlindh3551 Жыл бұрын
Hyvä video Ville tee seuraavaks video Viking Sallyn murhasta 1989 🙂👌🏻🇫🇮
@maketsu1989
@maketsu1989 11 ай бұрын
Viking Sallyn murha tapahtui kylläkin 1987.
@bomnboa
@bomnboa Жыл бұрын
Ennen kun alotan tän videon kattomisen niiin todella iso kiitos tästä aiheesta😁. Tää aihe oli se mikä sai mut ettimään tubesta erillaisii suomeks tekevii sisällön tuottajii ja löysin sinunkin kanavan tän aiheen kautta muutamalla mutkalla tosin 😅
@bomnboa
@bomnboa Жыл бұрын
Hieman petyin kun kaks ekaa oli sellassii joita en ollu kuullut vielä ja sit kolme viimestä sellaaii et ne on käännetty ties kuinka monesti ympäri. Mut pakko mainita et kolmannen jutun lopuks sanomasi kommetti sai ne niin ihanat koko kehoo vavisuttavat kylmät väreet joita saan yleensä eräältä toiseslta sisällön tekijältä... et kiitos siitä odottamattomasta kokemuksesta ;D
@veera1790
@veera1790 Жыл бұрын
Aika hyvin näin true crimen suurkuluttajalle, että kymmeneen mahtui jopa kolme tapausta, joista en ollut edes kuullutkaan koskaan (pankkiryöstö, Lauttasaari ja Pirkko Ryhänen). Muut tapaukset oli siis ennestään tuttuja, mutta niistä mulla ei ole mitään uutta sanottavaa tai kunnollisia mielipiteitä.
@jaskaheikkinen2461
@jaskaheikkinen2461 Жыл бұрын
Jossain oli tilastoitu selvittämättömistä henkirikoksista niitä on noin 170-180kpl 1950 luvulta lähtien tähän päivään...
@user-qj2kr4ov3s
@user-qj2kr4ov3s 9 күн бұрын
Kokemäki mainittu(ja hyvä video)🎉
@hotpotato3338
@hotpotato3338 Жыл бұрын
Nää on niin best❤❤❤❤❤😊ois kiva jos nää ois spotifyssa🫶
@Anonyymi1234
@Anonyymi1234 Жыл бұрын
hyvä videoo
@Taskmaster17
@Taskmaster17 Жыл бұрын
Bodominjärven kohdalta tuo kuva verisestä ja repeytyneestä teltasta on kyllä jäänyt itellä hyvin mieliin. Se on niin poikkeuksellinen ja raaka näky. Voi myös olla että tuo kuvan mustavalkoisuus edelleen korostaa sitä sen vaikuttavuutta.
@SudoGenkiYou
@SudoGenkiYou Жыл бұрын
Voisitko tehdä videon rooman colosseumin historiasta ja tapahtumista mitä keisarit järjesti?
@anettelavu
@anettelavu Жыл бұрын
Ois kiva kuulla mitä mieltä ite oot, kuka murhaaja vois olla :)
@SuwaDirector
@SuwaDirector 5 ай бұрын
thanks,
@arikoivistoinen1452
@arikoivistoinen1452 Жыл бұрын
80 luvulla Imatralla ryöstettiin Osuuspankki Vuoksenniskalla. Sekään ei tietääkseni ole selvinnyt.
@kimmolahde3907
@kimmolahde3907 Жыл бұрын
Jouni Annalan murha Oulussa n.1996-2003. Selvittämätön.
@eveliinaniilivuo7329
@eveliinaniilivuo7329 Жыл бұрын
🖤
@selmamakinen8454
@selmamakinen8454 Жыл бұрын
Nämä Hausjärven hiekkakuopan murhat on niin mieleen jääneet
@pukn3352
@pukn3352 Жыл бұрын
👍
@lilikataja3792
@lilikataja3792 Жыл бұрын
Oonkohan mä jo neljättä vuotta katsomassa sun videoita :)
@kaapeliman6716
@kaapeliman6716 Жыл бұрын
Kyllikki Saari,Matti Saari ja Henry Saari...
@mikasammallahti1272
@mikasammallahti1272 Жыл бұрын
Ja vaari millä oli näille kaikille oma Saari🏝
@pazuuna70
@pazuuna70 10 ай бұрын
Martti Ahtisaari
@minnakeskinen1704
@minnakeskinen1704 Жыл бұрын
Hellanmaan osuuspankin ryöstö on edelleen selvittämättä. Tapatui 70- tai 80-luvulla. Hämärä muistikuva et olis ollut -82 mut voin muistaa väärinkin.
@hermukka551
@hermukka551 Жыл бұрын
Onko tästä tapauksesta jostain infoa olisi hyvä lukea ?
@minnakeskinen1704
@minnakeskinen1704 Жыл бұрын
@@hermukka551 itte en oo löytänyt mistään tietoa mutta en oo taitava onkimaan tietoa netin uumenista.
@hermukka551
@hermukka551 Жыл бұрын
@@minnakeskinen1704 joo okei
@leopiipponen7693
@leopiipponen7693 Жыл бұрын
Onneksi suurin osa näistä henkirikoksista saadaan selvitettyä, muut lienee silti mahdotonta päästä ihan 100% asti.
@johannalappi
@johannalappi Жыл бұрын
Joka ikisessä tälläisessä listassa löytyy Tulilahti, Bodom ja Kyllikki. Jokaikisessä! Eikö niitä muita tapauksia löydy?
@Satakuntalainen
@Satakuntalainen Жыл бұрын
Kokemäki mainittu, TORILLE!
@heikkinieminen5716
@heikkinieminen5716 Жыл бұрын
Ei näist mut teeppä Ville juttu pienest paikkakunnast nimeltään Padasjoki muitan et siel tapahtu selvittämättömiä henkirikoksia kun olin nuori jäpä ois kiva tietää niist itse Padasjoelt Kotosi T.Heikki sun jutut on tosi mielen kiintosia jatka samaanmalliin😏😏😏😏🙄🙄🙄
@Rikulaari
@Rikulaari 10 ай бұрын
Palaan vanhaan videoon kommentoimaan, mutta voisitko tehdä Hans Assmannista videon, olisi jännää tietää saisiko tästä kaverista kaivettua jotain 😊
@heidijunttila9120
@heidijunttila9120 Жыл бұрын
Kiinnostaisi myös piia Ristikankare,tai Sari Liinaharjan tapaukset🤔
@mikaelvesterinen78
@mikaelvesterinen78 Жыл бұрын
Moi. Oletko tehnyt juttua Helsingin vallilan pornokauppa surmasta juttua. Tapahtui 24.1.1994 ja iltapäivällä. Tv5:nen esitti siitä jutun ja ohjelman nimi oli ratkaisematon tapaus. Isäni omisti kyseisen firman ja valitettavasti hän menehtyi viime kesänä 23.6.2022 ( Jaakko Vesterinen).
@pasiihalainen584
@pasiihalainen584 5 ай бұрын
Hei Ville! Hausjärvi kuuluu Kanta-Hämeen maakuntaan, eikä Keski-Uudenmaan, kuten virheellisesti mainitsit, terveisin entinen hausjärveläinen😉
@sepporiisinen
@sepporiisinen Жыл бұрын
5/5
@TFILT
@TFILT Жыл бұрын
Mahtoiko toi neljäs, kronologisesti ennen muita tapahtunut, Hausjärven tapaus olla semmonen, että uhri ei olisi jäänyt kateisiin? Wikipediasta löytyy väite, että uhrin kuoleman jälkeen tämän äiti olisi maininnut tapauksesta. Antaa ymmärtää, että kyseinen uhri ei olisi kateisiin jäänyt vaan olisi menehtynyt joskus myöhemmin. Kokemäen uunisurma onkin tapahtunut maantieteellisesti suht likellä, tervetuloa tapaamaan! Monia tuttuja tapauksia esim sarjoista Ei vanhene koskaan, Kadonneet (Yle) ja Rikostarinoita historiasta. Listauksesta uupumaan jääneet Onni Happosen tapaus vuodelta 1930 ja Inga Myllärin tapaus vuodelta 1957 ois mielenkiintosta kans saada videolle. Kyseessä on tosin niin raakalaismaiset teot että on pakko ihmetellä, miten kukaan pystyy niin toiselle tekemään. Mutta ehkä videosarjan osaan kaksi? Melko likellä on myös eräitä sorakuoppia, joiden äärellä on ollut mieltä keventävää käppäillä. Onneksi niissä on saanut rauhassa olla, sitä luonnonrauhaa kun metsistä kuitenkin tulee haettua. Yksi tosi tärkeä paikka käydä lenkkeilemässä, jokusen muunkin paikan lisäksi! Karmivasta aiheestaan huolimatta mielenkiintoinen video! Taisi olla tarkoitus kirjoittaa pidempikin kommentti mut taisin ehkä unohtaa osan kirjoitettavan matkan aikana. Mut josko kirjotan myöhemmällä kerralla lisää jos mieleen juolahtaa! 👍
@PODxDevi
@PODxDevi Жыл бұрын
Itse pitäisin mahdollisena, että murhat 1-3 voisivat olla saman tekijän. Kaikki ovat selvittämättömiä ja niissä on tiettyjä yhtäläisyyksiä.
@user-rq9kw7js1r
@user-rq9kw7js1r 5 ай бұрын
Tämä on kiinnostavaa
@jokkemara5470
@jokkemara5470 Жыл бұрын
Anneli Auerin miehen tappo? 🤔
@vittukana
@vittukana Жыл бұрын
Anneli auer tappoi hänen miehensä😱
@liisaihmemaassa7741
@liisaihmemaassa7741 Жыл бұрын
Nyt muistankin miksi en lenkkeile enää yksin iltaisin talvella 😳.
@KansojenIsa
@KansojenIsa Жыл бұрын
Epäilyttää vahvasti, että Moring olisi tuon ensimmäisen jutun takana.
@annahallikainen2831
@annahallikainen2831 Жыл бұрын
Mun mummon serkku oli tuo Pakkasen Riitta, joka oli toinen tulilahden murhan uhri
@kemikaali_jori
@kemikaali_jori Жыл бұрын
Kellokoski mainittu!!
@ihantomppavaan22
@ihantomppavaan22 Жыл бұрын
mustasurma ja noita vainot olis mielenkiintoisia nähdä villen kanavalla
@samud3492
@samud3492 Жыл бұрын
Olisiko 10 Suomea pahiten koskettanutta rikosta/katastrofia?
@Herraisoherra
@Herraisoherra Жыл бұрын
Tää yhdeksännes keissin uhri oli mun läheisen työkaveri.
@rolflindstrom8424
@rolflindstrom8424 2 ай бұрын
Bodominjärven murha..on kyllä selvitetty poliisi oli siitä täysin varma ja tunnustuskin silloin tuli pidättäessä..mutta oikeus oli eri mieltä(pikku vihjeenä miksi murhaaja jätti isoimman henkiin ja puukotti henkiin jääneen tyttöystävän kaikista eniten ja laitto henkiin jääneen kaikkien ruumiden päälle ilman puukotusta) siinäpä kysymys
@kaijakurula504
@kaijakurula504 Жыл бұрын
Sari Liinaharjan murha, onko tekijä selvitetty?
@maritarasila2405
@maritarasila2405 Жыл бұрын
Muistan sellaista huhua että puudumjärven kartanon isäntä oli niin suuttunut kun hänen mailleen oli ilman lupaa tultu. Että häntäkin olisi epäilty murhaajaksi.
@noora_vaan
@noora_vaan Жыл бұрын
Ootko kattonu Aavedatan jaksoa bodominjärven tutkimusta, jos et ole niin suosittelen
@user-gw7cy3ti1v
@user-gw7cy3ti1v 4 ай бұрын
Entäs mihin jäi Kirkkonummen kolmoismurha?
@kalmarii
@kalmarii Жыл бұрын
10 vallankumousta tai 10 sisällissotaa
@aki9525
@aki9525 Жыл бұрын
Olen aina ollut siinä käsityksessä, että uunisurmassa pariskunnan jouluksi kotiin tullut poika oli jo muuttanut omilleen, eli todennäköisesti aikuinen. Kuitenkin videossa mainitaan äidin olleen kolmekymppinen. Onhan tuo periaatteessa ihan mahdollinen yhtälö, mutta... Miten on?
@paulihamalainen5933
@paulihamalainen5933 Жыл бұрын
Lastensuojelu oli muistaakseni sijoittanut lapset. Olivat ehkä tapahtuman aikoihin varhaisteinejä.
@aki9525
@aki9525 Жыл бұрын
@@paulihamalainen5933 Ok, kiitos tarkennuksesta :)
@lighterlight3448
@lighterlight3448 Жыл бұрын
Näin oluen ystävänä voin todeta, että tuo "aktiivinen tinnerin haistelija" kuulostaa vähintäänkin hupaisalta. En vähättele ongelmia, mutta joo. 😅
@toroling2243
@toroling2243 Жыл бұрын
Tuo kakku ryöstö oli huvittavaa 😂😂😂
@hannuherronen9371
@hannuherronen9371 Жыл бұрын
ootko käsitellyt koskaan ;Pekka Tuukkanen kadonnut ?
@tapiokatajisto9566
@tapiokatajisto9566 2 ай бұрын
Villen videot ovat ammattitaidolla tehtyjä. Kyllikki Saaren jutusta minulla olisi hieman henkilökohtaista kertomusta. Mitä tulee Bodomiin niin en pidä sitä enää selvittämättömänä, ainoastaan hyvin vahvat todisteet jäivät 100% toteen näyttämättä. Niin kuin Ulvilan tapauksessa... Suomessa kun ei riitä 99%.
10 SUOMEN SELVITTÄMÄTÖNTÄ KATOAMISTAPAUSTA
20:34
Ville Mäkipelto
Рет қаралды 89 М.
10 SUOMEN PAHINTA SARJAMURHAAJAA
20:56
Ville Mäkipelto
Рет қаралды 128 М.
Incredible magic 🤯✨
00:53
America's Got Talent
Рет қаралды 59 МЛН
КАРМАНЧИК 2 СЕЗОН 7 СЕРИЯ ФИНАЛ
21:37
Inter Production
Рет қаралды 527 М.
10 PAHINTA NAISMURHAAJAA
23:56
Ville Mäkipelto
Рет қаралды 83 М.
10 VAARALLISINTA MAAILMANLOPUN KULTTIA
25:08
Ville Mäkipelto
Рет қаралды 122 М.
Jättiläisten salattu historia?
14:12
finntop5
Рет қаралды 286 М.
10 SUOMEN OUDOINTA LAKIA
19:59
Ville Mäkipelto
Рет қаралды 130 М.
10 OUTOA ASIAA ESTONIAN TRAGEDIASTA
22:27
Ville Mäkipelto
Рет қаралды 189 М.
10 JULMAA IHMISKOETTA
20:17
Ville Mäkipelto
Рет қаралды 155 М.
10 PAHINTA SARJAMURHAAJAA
17:12
Ville Mäkipelto
Рет қаралды 102 М.