Рет қаралды 0

Пікірлер
@jermulla
@jermulla 2 ай бұрын
Tosi hyödyllinen "Talo terveeksi" ohjelma. Niin paljon hyödyllistä tietoa teiltä saa, että suuri kiitos teille. Terkkuja Kokkolasta ✌🏼
@pistool1
@pistool1 2 ай бұрын
Naputtelun välttämiseksi voi käyttää mattojyrää tai vastaavaa mankelia, etenkin, jos lattiaa on satoja neliöitä :-) Lattia- ja listatöissä on hyvä laskea työvaraa n. 10% sekä mitata/mallata huoneen leveys ensin, ettei jää mitään tosi kapeaa soiroa toiseen reunaan - tai jos jää, niin aloitetaan "puolikkaalla" laudalla, jotta vajaa mitta on kutakuinkin yhtä suuri kummassakin reunassa. Eli jos ala on vaikkapa 60 neliötä, niin ostetaan 65 neliötä, jotta saadaan myös samasta erästä koko työ tehtyä värierojen ym. takia. Hukkaa tulee aina jonkin verran, jos halutaan oikein asennettu ja viimeistelty lattia. Minusta vinyyliä on järkevä katkaista jiirisirkkelillä mattoveitsellä kikkailun sijaan. Nopeampaa ja turvallisempaa sekä siisti leikkuujälki ilman lohkeamia tai suiruja. Tavallisesti lattian asennus aloitetaan oviaukon/jen kohdalta, jotta ovensuuhun kulkuväylille saadaan kokonainen lauta. Asennussuunta on monesti valon suuntaan, mutta ei ole mikään kiveenkirjoitettu ohje nykyisin. Hyvä video kuitenkin!
@mikaukko
@mikaukko 2 ай бұрын
Vinyyli lankku keksitiin kun muovimaton myynti rupesi sakkaan.Onhan se lämmin jalalle mutta omat ongelmat myös siinä.Esim lattiat täytyy olla pohjiltaan suoremmat kun laminaatin tai parketin.Notkuu jalan alla helpommin koska on elastine ja notkumisen ansiosta lähtee pontista herkästi irti.
@bengtstenman359
@bengtstenman359 2 ай бұрын
Kyllä on taas hyvät neuvot jos joskus tulis laitettua lattiat kuntoon. Kiitoksia paljon ja hyvää viikonloppua koko jengille.
@Timpuri78
@Timpuri78 2 ай бұрын
Nämä virheet asennuksessa😉 Ette laskenut etukäteen kuinka menee lopetus,veritte summissa menemään.aina pitää alotuksessa tietää lopetuksen leveys,Hakkasitte vasaralla,muovi/kumi vasara on oikea.Liian lyhyt suorakulma oli ai ai kuinka ammattimies kuvauksissa säätää.😜
@santtusuuronen3416
@santtusuuronen3416 2 ай бұрын
Oli kyllä muutenkin niin hankalan oloista että ja siihen päälle vielä halvinta vinskaa markkinoilta 😞
@Lappillainen
@Lappillainen 2 ай бұрын
Uli uli 😂
@Timpuri78
@Timpuri78 2 ай бұрын
@@Lappillainen Tullu asennettua lattioita 5000m2 että uli uli 😜😜🤣🤣
@jarmokuussaari102
@jarmokuussaari102 2 ай бұрын
Joo ja lato vissiin pakketti kerrallaan, ite ainakin kolme pakettia vuoron perään☝️
@petriahvonen5804
@petriahvonen5804 2 ай бұрын
Hienoa - saamme siis lisää mielenkiintoista materiaalia KZfaqen! Koska osaamme odottaa kirjoittajalta laadukkaasti tuotettua videota, jossa pääset korjaamaan nämä vääryydet? Muista jakaa linkkiä!
@teemu1718
@teemu1718 2 ай бұрын
Mukava että vilpittömästi annetaan neuvoja muillekki 🎉
@teeram100
@teeram100 2 ай бұрын
Muistan aina meidän yhden raksa maikan. Se aina painosti että kaikki mitat pitää mittanauhalla mitata eikä saa tolleen merkata niitä siihen palaseen. Toinen asia mitä se vihas oli ne etäisyys laser mittarit et ne heittää aina useamman millin et normi mitta aina tarkempi vaihtoehto. Muuten toimiiko tommoseen tuo laattaleikkuri kun näyttäis aika joustavalta tavaralta
@pistool1
@pistool1 2 ай бұрын
Kyllä mittaa aina tarvitaan, koska monasti seinät ovat kieroja ja vääriä - joskus myös materiaalikin :D Mitoista ja ukoista puhumattakaan.
@teeram100
@teeram100 18 күн бұрын
@@pistool1 itellään tapana mitata tämmöiset asiat ennenkuin aloittaa ja tehdä sitten tarvittavat linjatmerkinnät
@tommylindroos6117
@tommylindroos6117 2 ай бұрын
Kiitos
@JohnDoe69
@JohnDoe69 2 ай бұрын
Eniten ois kiinnostanut että miten hemmetissä nuo listat saa pysymään betoniseinässä niin ettei sinne tule sitä rakoa :D oon aika monta huonetta tee-se-itse mielellä laittanu vinyyliä ja laminaattia ja en vaan saa pysymään niitä listoja niin ettei niihin alareunaan jäis rakoa.. oon liimannut, koittanut jollain betoninauloilla ym mut ei vaan onnistu
@hk9083
@hk9083 2 ай бұрын
Lattia ei ole suora jos jää rakoja listan alle
@Niko-sl8vu
@Niko-sl8vu 2 ай бұрын
Lattia asennetaan aina huoneen pituus suunnassa. Sillon se kestää käyttöä parhaiten
@TuomoIivonen
@TuomoIivonen 19 күн бұрын
Saako vinyylin asentaa suoraan betonille? Eikö tarvitse sitä muovikalvoa alle?
@jopoviz
@jopoviz 2 ай бұрын
Seuraavaksi kun mä remppaan jonkun asunnon, tulee sinne joko laatan tai parketin näköinen vinyylimatto. Sen verran monen uudishallin sosiaalitiloihin sitä laitettu muutaman vuoden aikana, että ei vaihtoehtoa ole.
@timpuriltatalo
@timpuriltatalo 2 ай бұрын
Oikein, itellä tämä harmaa vinyyli lattia tulee korvista. Meinaan varmaan 90% asiakkaista ottaa aina tämän saman värin tai hyvin lähelle tätä. Pidän itse enemmän luonnollisista esim tammen sävyistä.
@Urpo66621
@Urpo66621 2 ай бұрын
MIten ois pidempi suorakulma - ei tarvii olla jenkki tyyliin. Paljonkos lattian rh% olikaan pinnassa/ syvemmällä. Vaikuttaa/vaikeuttaa asennusta. Ja takuita.
@mobb7837
@mobb7837 2 ай бұрын
Tee millä tykkäät mutta toi kolmio on tukevampi ja helpompi vetää koska on myös paksumpi.
@timpuriltatalo
@timpuriltatalo 2 ай бұрын
Näitä spiidi kulmia löytyy myös isompia, jolloin saa yhdellä vedolla leikattua vinyylin. En kuitenkaan perus suorakulmalla teikisi, sen korkeus ei ole turvallinen leikkaukseen ja lipsuu helposti siksi.
@tommylindroos6117
@tommylindroos6117 2 ай бұрын
Saako vinyylilankulattian päälle asentaa suoraan keittiökalusteet vaiko pitääkö lattia kolottaa jalkojen kohdalta ? Miten jääkaapin ja APK alle se tehdään.
@timpuriltatalo
@timpuriltatalo 2 ай бұрын
Jääkaappi ja APK tulee vinyylin päälle, kiintokalusteita ei kuitenkaan asenneta kelluvan lattiarakenteen päälle. Eli teijät keittiön jalkojen kohdalle, jotkut kevyet saarekkeet kuitenkin asennetaan kelluvan lattian päälle 👍 Tietysti mikäli lattia on kiinteästi asennettu esimerkiksi liimaparketti, silloin asennus voi keittiössä olla suoraan lattiarakenteen päällä.
@Urpo66621
@Urpo66621 2 ай бұрын
Muistakaa nyt kuitenkin vedenohjauskaukalot jääkaapille ja vesipisteiden kohdille vinyylin päälle. Mieluusti koko kalusteiden alle esim. muovimatto työpöydän alareunasta sokkelilistan etureunaan. helppo ja halpa asentaa!
@jape8980
@jape8980 2 ай бұрын
@@timpuriltatalo , koloja ei tehdä keittiön alle, liukuvat rakenteet liimataan lattiaan., mahdollisten vesivuotojen takia.
@qartza1520
@qartza1520 2 ай бұрын
Nyt selvis kuka uusii meidän lattian seuraavan kerran.😂
Looks realistic #tiktok
00:22
Анастасия Тарасова
Рет қаралды 68 МЛН
아이스크림으로 체감되는 요즘 물가
00:16
진영민yeongmin
Рет қаралды 32 МЛН
路飞被小孩吓到了#海贼王#路飞
00:41
路飞与唐舞桐
Рет қаралды 44 МЛН
KINDNESS ALWAYS COME BACK
00:59
dednahype
Рет қаралды 124 МЛН
Happy 4th of July 😂
00:12
Pink Shirt Girl
Рет қаралды 39 МЛН
Became invisible for one day!  #funny #wednesday #memes
00:25
Watch Me
Рет қаралды 53 МЛН
Who has won ?? 😀 #shortvideo #lizzyisaeva
00:24
Lizzy Isaeva
Рет қаралды 14 МЛН
THEY made a RAINBOW M&M 🤩😳 LeoNata family #shorts
00:49
LeoNata Family
Рет қаралды 30 МЛН
I Can't Believe We Did This...
00:38
Stokes Twins
Рет қаралды 84 МЛН
Did you believe it was real? #tiktok
00:25
Анастасия Тарасова
Рет қаралды 50 МЛН
Русалка
01:00
История одного вокалиста
Рет қаралды 3 МЛН
孩子多的烦恼?#火影忍者 #家庭 #佐助
00:31
火影忍者一家
Рет қаралды 48 МЛН
A clash of kindness and indifference #shorts
00:17
Fabiosa Best Lifehacks
Рет қаралды 16 МЛН
LOVE LETTER - POPPY PLAYTIME CHAPTER 3 | GH'S ANIMATION
00:15
Самое Романтичное Видео ❤️
00:16
Глеб Рандалайнен
Рет қаралды 4,6 МЛН
Каха и суп
00:39
К-Media
Рет қаралды 1,8 МЛН
Incredible magic 🤯✨
00:53
America's Got Talent
Рет қаралды 54 МЛН
Я нашел кто меня пранкует!
00:51
Аришнев
Рет қаралды 4 МЛН
🤔Какой Орган самый длинный ? #shorts
00:42
ОСКАР vs БАДАБУМЧИК БОЙ!  УВЕЗЛИ на СКОРОЙ!
13:45
Бадабумчик
Рет қаралды 3,8 МЛН
Survival skills: A great idea with duct tape #survival #lifehacks #camping
00:27
HOW DID HE WIN? 😱
00:33
Topper Guild
Рет қаралды 38 МЛН
Nutella bro sis family Challenge 😋
00:31
Mr. Clabik
Рет қаралды 11 МЛН
1❤️
00:17
Nonomen ノノメン
Рет қаралды 13 МЛН
That's how money comes into our family
00:14
Mamasoboliha
Рет қаралды 8 МЛН
When You Get Ran Over By A Car...
00:15
Jojo Sim
Рет қаралды 19 МЛН
Me: Don't cross there's cars coming
00:16
LOL
Рет қаралды 14 МЛН
Heartwarming: Stranger Saves Puppy from Hot Car #shorts
00:22
Fabiosa Best Lifehacks
Рет қаралды 20 МЛН
БОЛЬШОЙ ПЕТУШОК #shorts
00:21
Паша Осадчий
Рет қаралды 9 МЛН
Жайдарман | Туған күн 2024 | Алматы
2:22:55
Jaidarman OFFICIAL / JCI
Рет қаралды 1,7 МЛН
Was ist im Eis versteckt? 🧊 Coole Winter-Gadgets von Amazon
00:37
SMOL German
Рет қаралды 35 МЛН
THE POLICE TAKES ME! feat @PANDAGIRLOFFICIAL #shorts
00:31
PANDA BOI
Рет қаралды 24 МЛН
Вечный ДВИГАТЕЛЬ!⚙️ #shorts
00:27
Гараж 54
Рет қаралды 14 МЛН
THEY WANTED TO TAKE ALL HIS GOODIES 🍫🥤🍟😂
00:17
OKUNJATA
Рет қаралды 20 МЛН
Can You Draw A PERFECTLY Dotted Line?
00:55
Stokes Twins
Рет қаралды 101 МЛН
你们会选择哪一辆呢#short #angel #clown
00:20
Super Beauty team
Рет қаралды 24 МЛН
NERF WAR HEAVY: Drone Battle!
00:30
MacDannyGun
Рет қаралды 51 МЛН
DO YOU HAVE FRIENDS LIKE THIS?
00:17
dednahype
Рет қаралды 82 МЛН
3M❤️ #thankyou #shorts
00:16
ウエスP -Mr Uekusa- Wes-P
Рет қаралды 13 МЛН
1 or 2?🐄
00:12
Kan Andrey
Рет қаралды 47 МЛН
I CAN’T BELIEVE I LOST 😱
00:46
Topper Guild
Рет қаралды 101 МЛН
КАРМАНЧИК 2 СЕЗОН 7 СЕРИЯ ФИНАЛ
21:37
Inter Production
Рет қаралды 522 М.
когда повзрослела // EVA mash
00:40
EVA mash
Рет қаралды 4,1 МЛН
Мы никогда не были так напуганы!
00:15
Аришнев
Рет қаралды 6 МЛН
버블티로 체감되는 요즘 물가
00:16
진영민yeongmin
Рет қаралды 110 МЛН
Smart Sigma Kid #funny #sigma #comedy
00:25
CRAZY GREAPA
Рет қаралды 16 МЛН
Vivaan  Tanya once again pranked Papa 🤣😇🤣
00:10
seema lamba
Рет қаралды 33 МЛН
Khó thế mà cũng làm được || How did the police do that? #shorts
01:00
ОСКАР ИСПОРТИЛ ДЖОНИ ЖИЗНЬ 😢 @lenta_com
01:01
MEGA BOXES ARE BACK!!!
08:53
Brawl Stars
Рет қаралды 36 МЛН
Alat Seru Penolong untuk Mimpi Indah Bayi!
00:31
Let's GLOW! Indonesian
Рет қаралды 15 МЛН
Wait for the last one! 👀
00:28
Josh Horton
Рет қаралды 149 МЛН
The child was abused by the clown#Short #Officer Rabbit #angel
00:55
兔子警官
Рет қаралды 24 МЛН
He sees meat everywhere 😄🥩
00:11
AngLova
Рет қаралды 11 МЛН
ОДИН ДЕНЬ ИЗ ДЕТСТВА❤️ #shorts
00:59
BATEK_OFFICIAL
Рет қаралды 9 МЛН
Дибала против вратаря Легенды
00:33
Mr. Oleynik
Рет қаралды 5 МЛН
Always be more smart #shorts
00:32
Jin and Hattie
Рет қаралды 47 МЛН
Пробую самое сладкое вещество во Вселенной
00:41
Final muy increíble 😱
00:46
Juan De Dios Pantoja 2
Рет қаралды 51 МЛН
I wish I could change THIS fast! 🤣
00:33
America's Got Talent
Рет қаралды 118 МЛН
МАМА И STANDOFF 2 😳 !FAKE GUN! #shorts
00:34
INNA SERG
Рет қаралды 4,7 МЛН
ИРИНА КАЙРАТОВНА - АЙДАХАР (БЕКА) [MV]
02:51
ГОСТ ENTERTAINMENT
Рет қаралды 14 МЛН
🌊Насколько Глубокий Океан ? #shorts
00:42
ROCK PAPER SCISSOR! (55 MLN SUBS!) feat @PANDAGIRLOFFICIAL #shorts
00:31
Children deceived dad #comedy
00:19
yuzvikii_family
Рет қаралды 8 МЛН
Получилось у Вики?😂 #хабибка
00:14
ХАБИБ
Рет қаралды 7 МЛН
OMG🤪 #tiktok #shorts #potapova_blog
00:50
Potapova_blog
Рет қаралды 18 МЛН