Пікірлер
@tatusalminen8502
@tatusalminen8502 28 күн бұрын
Seli seli menis kilpailemaan liittoon jossa roinaaminen on sallittua.
@joukkisvaa9098
@joukkisvaa9098 Ай бұрын
Vasta 26v paljon vanhemman oloinen no 6 sulla ei hätää elämä edessä hyvä kun lopetit aiemmin itte 32v selvänä ollu ny 4v.Oisin halunnut lopettaa aiemmin, ison päätöksen ansiosta pelastin ittemi kuoleman porteilta tein elämäni Ehk vaikeimman päätöksen sinä hetkenä mutta miettinyt jälkeenpäin miten hitossa mun aivosolut tajusin nii pohjalla et nyt 2 vaihtoehtoa joko jään tänne missä varttunut kasvanut lapsuuden ja ystävät kaikki pienestä asti asunut nii mietin siin oli 2019cloppu mietin että joko jos jään tänne kuolen en tuu uutta vuotta näkee menettänyt kaikki ihmiset kaikki ja toinen ehto et soitan porukoille itkien et voinko tulla kotiin teille rauhoittuu mä en enää jaksa. Sit purskahdin itkuun samaa aikaa olo oli hyvä. Isä sano onks sul rahaa junaa lähteeksi sielt viel no en ehtinyt sitten, se lähti hakee mua ja matkaa siis 3h vähä alle keskisuomeeeen. Isä ihana haki mut olin kotona ihan loppu pohjalla *VAROITUS *Oon aika ollu pieni lyhyt 155 cm mutta pahin pohja ja paino oli 35 kg melkeen 34 kg muistan äidin itkeneensä kun näki kut ja vuosia se itki siellä missä asuu tai he pelkäsi mietti joutu joskus hätätapauksessa joku soitti, koskaan en mä niille et nyt kannattaa tukka sairaalaan kun heräsin aina olin et missä mä oon äiti miks sä oot tääl ua itket ja iskä oonko teillä ja kaverit kaikkien ilme oli sellane suru, noita oli kolme mut viimeinen oli kaveri teki no teki anteeks antamattoman asian myrkytti mut kun tuo sopii jotai riitaa tai pyytää anteeksi olin et jees kaikki ok hei halun valmistautua alkaa huomenna vai kari keittiö duuni. Asuin no pk korkeassa kerrostalossa alhaak kampaamo baari yms muistan viimeisen kun se sanoo käydään tos baaria haluun tarjota yhdet ja olin kokoaja et ei kyl mä meen nukkuu tätä en mokaa ja äiti viel soitti ja sano et onnee huomiseen että ootko kotona sanoin että eiku tulin täs Prismassa hakee nopeasti jotain sit se oli sillee no mee nyt kotii et jaksat herää menin wc puhuu siel mun ala baarissa ja tää tyyppi jäi siihe pöytää ja mun olut ja sen sit tulin takas, olin et en taide juu ei tätä nyt kello lähenee jo 24....No sit se oli juo nyt i6 ostin... Sen jälkeen en muista mitään 😢nähnyt baarin omistajaltq baari ees sisällä kaikki sivulliset muistan sitten silloin kun seuraavaksi heränneeni ONNEKSI en sieltä sairaalasta missä oon ollu myrkytyksestä övereistå, MUN edessä oli äiti naama näky outoja iskä parhaat ystävät vanhin sisko, olin ollut koomassa tää mun 6 ystävä laitto mun juomaa lakkaa vissii sillo ku olin wc en maistanut sitä jotenki ku olin kokoaja 6 vähä hoppu pääl ja pähkinöitä siinä söin join sen oluen sitte ei mitään. Ja tää kaveri oli lähteny rahaa mua asfaltti pitkin mua mun kotiin ylös, baari omistaja tunsi mut ja kaverit ja katto vähän siin pihassa ja ihmetteli 35 menin sinne ihan selvänä kerroin sillekin uudesta työstä, hän ihme tekee miten oon tossa kunnossa 1 oluesta ja kaveri raahaa mua kirjaimellisesti asfalttiin kesällä polvet verillä sit siiihen baari eteeni tuki ihmisiä sanoo sille et hei tajuatko toi ystäväsi pää on alhaalla VAAHTOA älä revi sitä jätä siihen katotaan onko tajuissaan, tääl "kaveri sano jio joo ei ku se nukahti mä vien sen toho himaa kyl se koht tokenee. Sit kaks ulkopuolista miestä onneks kiitän aina niitä sano sille päästä Nyt6 vittu irti et tyttö on iha veltto ja eu todellakaan vaa lepää sit ne laitto mut maahan ja nää ohikulkijat JA6 baari omistaja sano et herrajumala sehän tajuton ja soitti lanssi Alko elvytys ei ollu taju lähteny vaa vaa sydän pysähtyi varmaa heti siitä ovesta ulos muistan et Outi olo vähä mut se oli nopee ja sit filmi katkesi sit tää mun kaveri "on siinä Oho ei se tainnu nukahtaa kyl se herää sil käy välil tollee kun ottaa, sit ne miehet sano et mene vittuu siitä tieltä tää ei ole vittu tajuissaan olla että ties kui kauan ja sydän pysähtynyt ne oli elvyttää ja oon siis nähny kaiken
@joukkisvaa9098
@joukkisvaa9098 Ай бұрын
kahdesta jos ees kii että kuolen kun synnyin keskosen alle maito purkin paikoin, se biologi äiti kuoli heti, se veli, 2018 saatiin tietää et se ku biologi isä Elossa uus vaimo lapset ja näin. Mutta tätä kadun loppu elämän kun en 6 halua että luulee et heissä vika vaik sanoin että ei mul oi paras kaks lapsuus kaverit te ette 88 syypäitä tsi trgkt mitää muutaku annoitte mulle 6 elämän 2vk ikäisenä ja oon käyttänyt sitä näin, sitten mut adoptoitiin ja rakastan mun vanhempia rukoilen joka ilta pyydän anteeks tätä viel ja kaikkea vakka Jumala k antanut. Nyt kuivilla ollu töissä eri kaupunkiin vähä pois pk seuduilta vähän vieläkin yksinäinen olo joskus tai ulkopuolinen ei oo ollu iha helpoin alku täällä ei siis liity huumeisiin mutta siellä kasvoin ja aquuttit koko perhe olin eri ihminen se se joka watsapp tele ryhmän laittaa 10 henkeen pitää aika kaikki kassassa nytku tullu ikää oon aivan peilikuva ek pue ikinä uskonut mikä koti hiiri erakko lopetin alkoholin ek ees oo käyny terassilla vaikka kahvio muiden kaa tai baareissa ei vaan pysty täynnä 6 sitä kyllä välillä ikävöi sinne niitä tiettyjä ystäviä mut mietin mitä sillo mietin joko jään tänne 2019cloppuwsa tai lähden tonne hetkeksi että teinkö sittenkin virheen joskus kierin kun ikävä tiettyjä asioita mut mietin no pelastin oman terveyden enhän mä pue sinne jääny nii eloon eli
@joukkisvaa9098
@joukkisvaa9098 Ай бұрын
eli Uoti hyvää täällä Ollin töissä vuotta reilu käyn klinikka kerta viikossa lopettanut kaikki muutin viikko sitten rauhallisempaa asuntoo sama talo nii en sano että ois helppoja päiviä aina todellakaan ei mutta oon Elossa lähellä mun tärkeintä ihmistä iskä, oon iskän tyttö ollut aina.. Se päätös kirpaisee vieläki vähän ku mietin kaikkea mut myös paljon jäi pahat muistot sinne traumat kaverien turhat Huume kuolemat niitä oli niin paljon että hautausmaalle kahdelle pois pitänyt 8e ostaa yli 20 kynttilää ainakin päätin laitteen molempiin yhteinen we muisto ison kynttilän et tää on kaikille niille 20112019 täällä sain kuulla vielä 2020 kaveria 2022 kaks. Tuli vaan heti että onneks olen täällä kaiki ois voitu estää. En tiedä miks tänne kirj mulle on terapiaa kirjotta puhelin Muistio vähä ku pääkirja vähä ku jollekin se auttaa oloa usein, kun kirj kirjoitus paperille ei 88 juttuni nii tää auttaa omaa terapiaa käyn läpi alkua yms koska tosiaasia on6 se etttö mä oon vasta aivan alussa terapiaa vieläki mietin uskallanko puhua ees nyt täytin 33v tässä tarinani muistakaa aika ok vaihtoehtoja ni kauan ku sydän lyö on myös toivoa asiat voi muuttua jos itse haluaa ❤️
@user-pi6yb3mc4u
@user-pi6yb3mc4u Ай бұрын
Suoraa, Rehellistä puhetta tarvitaan tästä asiasta, kaikista päihteistä.Ja Kaitsu &Kappe ovat erittäin ytimessä,monin tavoin.Sievistelyä on riittävästi. Miten tämä tuli vasta nyt eteeni,en tiedä,mutta hyvä podcast 👍
@jaani3932
@jaani3932 2 ай бұрын
Mikä tää äijä? Ei tullut vastaan on järkevän kuuloinen ukko💪
@ajuma4482
@ajuma4482 3 ай бұрын
On toi Mike aivan saatanan tukala tyyppi😰. N=narsisti
@plasticplayer4692
@plasticplayer4692 3 ай бұрын
Mike on tosi älykäs ihminen jolla on omanlaine t yyli kertoa asioita. Paljon fiksua puhetta josta voi ottaa oppia. Podcastit m yös hyvii
@Paussl
@Paussl 4 ай бұрын
Leppoisa keskustelu, kiitos
@MsAim0
@MsAim0 4 ай бұрын
Suomen podcast-skenen ihanimmat vieraat❤
@IPR-TALKSHOW
@IPR-TALKSHOW 4 ай бұрын
Näin on!☺️❤️
@kaiolavi_
@kaiolavi_ 3 ай бұрын
Kiitos 💪🏻❤
@Jappilannopein
@Jappilannopein 5 ай бұрын
Mukava kuulla ku joku ymmärtää median nykytilan ja muutenki vähän maailman älytöntä suuntaa👍👍
@Partsy-ww9im
@Partsy-ww9im 5 ай бұрын
pakkis mike on yllättävä fiksu äijä enkä tarkota siis et jotain et bodarit olis tyhmii tai vastaavaa...mut siis oikeesti pakkis ihan saakelin älykäs äijä... taa juontaja yrittää tossa omalla älykkyyllä rimpuilla MUKANA XD MUT PAKKIS MIKE SAA KYL ISOT RESPECTIT TÄÄLTÄ!! JA IHAN KUIN HEMMETIN FIKSU TIETOPANKKI ÄIJÄ ON ! 💪
@arttukarjalainen
@arttukarjalainen 5 ай бұрын
Tiktok klippien perusteella tulin kahtoo tämän. Oli todellaa mielenkiitoinen keskustelu.
@IPR-TALKSHOW
@IPR-TALKSHOW 5 ай бұрын
Mukava kuulla ja tervetuloa kanavalle. Haluttiin ottaa erilainen lähestymiskulma haastatteluun mitä Villestä on saatettu aikaisemmin tehdä.
@user-qv9iv7vd6b
@user-qv9iv7vd6b 6 ай бұрын
Mike puhuu täyttä asiaa. Monellehan puhelin on sellainen ikäänkuin psykologinen tuttipullo jota vasten tuudittautua ja hetkellinen keino paeta todellisuutta. Tämä ilmiö näkyy monessa arjen käytännöissä ja esim hammaslääkärin odotusaulassa vanhat ukot puhelimet kourassa. Nuori tyttö tulee paikalle ja samantien ottaa hätääntyneenä puhelimen käteen ja sulkee itsensä pois ympäristöstä. Ennenvanhaan hammaslääkärin odotusaulassa juteltiin niitä näitä ja saatettiin vaihtaa kuulumisia. Surkeaan suuntaan on mennyt ihmisten kehitys digitalisaation myötä. Tiktok pitäisi ajaa väkisin alas niin moni ihminen virskistyisi ja asiat olisi monenkohdalla paremmin.
@mikloko89
@mikloko89 6 ай бұрын
Kyllä puhuu Mike taas täyttä asiaa!
@juhpaa
@juhpaa 6 ай бұрын
Hyvä aihe
@Le_Saboteur
@Le_Saboteur 6 ай бұрын
Mike on jumala
@roinatan9993
@roinatan9993 6 ай бұрын
Kaveri on ihan vakuuttava, ja tolla kaverinki videolla vaikutti ihan huolettomalta testien suhteen. Tarina vois mennä läpi ton aineenvaihdunta aineen osalta, mutta siihen päälle kaks anabolista. Joo, ei kyllä eksy preworkoutteihin anabolisia😅 Eli kyllä siellä on ihan tietosesti läträtty. Ja liiton vaihtoki iha lennosta testaamattomaan ni on aika selkee case
@jereperrkele
@jereperrkele 7 ай бұрын
Rasti seinään! Pakkismike puhui crossfitistä positiiviseen sävyyn!
@mikkovirtanen9866
@mikkovirtanen9866 7 ай бұрын
Olisi ollut kiva tietää että minkälaisessa tilanteessa töissä hajosi paikat? Olen itse ainakin ollut syntymästä asti henkilö jolle päihteet ei sovi koska niihin jään koukkuun tosi helposti. Muistan kun 11 vuotiaana jo viidellä luokalla itkin mummolassa yöllä sängyssä koska pelkäsin etten pysty lopettamaan tupakan polttoa ja alkoholin juontia ja niihän siinä kävi että oltin päivittäin ja kokoajan enemmissä määrin join lisää ja lisää alkoholia. Yläasteella join 2-4vrk viikosta ja olin usein koulusta pois ja koulussa aamupäivän humalassa. Yhdeksännellä luokalla oli viinipullo piilossa koulun lähettyvillä josta kävin helpottamassa krapulaa välitunneilla. Yläasteen jälkeen meni aina 37 vuotiaaksi asti juoden vaihtelevasti 2-7vrk viikosta tosin viimeiset 9 vuotta meni niin että keskiarvolta viitenä päivänä viikosta. Sitten onneksi yhtenä aamuna vain sain tarpeekseni ja päätin etten enää polta ja juo ja niin en sitten ole tehnyt moneen vuoteen enää. Minulle tuli jaksamisen raja vastaan. Olisi muuten lähtenyt henki terveyssyistä tai olisin päättänyt päiväni krapulassa. Sinällään "helppo" lopetus koska sekuntiakaan ei ole sen jälkeen mieli tehnyt alkoholia eikä tupakkaakaan ensimmäisen vuoden jälkeen. Nyt menee paremmin kuin koskaan ja olen fyysisestikkin hyvässä kunnnossa ikäisekseni ja terveysarvotkin kohillaan.
@IPR-TALKSHOW
@IPR-TALKSHOW 7 ай бұрын
Taisi kummatkin rintalihakset hajota penkkipunnertaessa. Muita loukkaantumisia ja pieniä repeämisiä tullut myös salilla muissa touhuissa, sekä töissä ulkona järjestyksenvalvojana. Ilo kuulla sinun raittiutumistarinasi ja se että selvisit elossa. Sen se vaatii useimmille ilmeisesti että yhtenä päivänä vaan napsahtaa ja päättää tehdä muutoksen. Kaikkea parasta sinulle jatkoon! 🙏
@mikkovirtanen9866
@mikkovirtanen9866 6 ай бұрын
Kuin myös@@IPR-TALKSHOW
@HannuPitkanen-nu6nt
@HannuPitkanen-nu6nt 7 ай бұрын
Varoittava esimerkki kaikille nuorille pysykää te edes kaidalla tiellä ja treenatkaa nimenomaan terveellistä elämäää vaalien..negatiivinen,agressiivinen ja ylivilkas tapaus tämä mike ei jatkoon. Pysykää nuoret miehinä ja kaurapuuron voimalla pystyy saamaan hyvät voimatasot ja pysyy mieli positiivisena 💪🔥
@TheArto50
@TheArto50 7 ай бұрын
Tuo lopussa Miken sanoma asia,pitää paikkansa monesti.Kuntosalilla näkee monesti puolihuolimattomasti touhuavia ihmisiä.5-10 vuotta treeniä takana ja ainoa näkyvä kehitys on tapahtunut ensimmäisen vuoden aikana.
@kkop4982
@kkop4982 7 ай бұрын
Löytyy myös meitä jotka tekevät kuntosalia ainoastaan oheisharjotteluna ja kilpailee tai harrastaa jotain muuta lajia aktiivisesti. Itse salilla kun käyn niin en yli 35v 2krt/viikossa sali odota hirveitä tuloksia. Huippukuntonen kumminkin olen omassa ikäluokassa jos mitataan kestävyyttä ja lihaskuntoa. Jos mitataan puhtaassa painonnostossa niin siinä en ole erityisen hyvä. Lähinnä näen salin toimintakyvyn ylläpitona ja vanhuuden ehkäsemisenä. Olen Miken kanssa 90% samaa mieltä asioista joita puhui podcastissa, mutta hieman musta/valkonen ajatusmaailma tuli tässä sali kohdassa. Muuten mies puhui täyttä asiaa 👍
@juuso4148
@juuso4148 6 ай бұрын
Sama homma se on teidän 60v pappojen kanssa. Istutte pec deckissä 20 minuuttia treenistä tuijottelemassa perseitä, sitten menette siitä istumaan rintaprässiin ja lähdette kotiin. Call it a day. 😎
@Vilminauha
@Vilminauha 7 ай бұрын
Japanitarinoita kuulis mieluusti lisää.
@jami2629
@jami2629 7 ай бұрын
Kyllä kevyt reenikin salilla piristää ja tuo hyvän olon...mutta tottahan tuo on jos kehitystä haluaa niin pitää tehdä helvetisti töitä sen eteen
@rikuniemi95
@rikuniemi95 7 ай бұрын
Hyvää settiä, Sampsan jutuissa todella paljon samaistumispintaa varmasti monelle, mm. itselleni. Kiitos!
@pikkuGH
@pikkuGH 7 ай бұрын
olipa hyvä
@vekkupekku69
@vekkupekku69 7 ай бұрын
Prkl että oli hyvä jakso,kysymykset aivan huippuluokkaa ja mikee oli kiva kuunnella elämän perusasioista
@Jari1973
@Jari1973 7 ай бұрын
👍
@jannes9945
@jannes9945 7 ай бұрын
Negatiiviset kommentit on syytä poistaa välittömästi.
@keijo7914
@keijo7914 7 ай бұрын
Hauska kommentti toi maikin "ambitio" setti. Tunnin sisään kaveri paasaa niin raskasta paskaa, että alkaa omakin elämänhalu katoamaan. Tätäkö se roinaraivo todellisuudessa on? Valittava lihasmöykky, joka ei saa punaisesta langasta koskaan kiinni. Noh.. ainakin on isot forkut ja nousee yli 100kg penkistä :DDD
@namedfrog
@namedfrog 7 ай бұрын
Eipä penkkailla enää, kun rinta repesi hänellä 220 tai 210 penkissä boom
@pakkismike
@pakkismike 7 ай бұрын
Kommenttikenttä kertoo aika vahvasti sitä sanomaan joka mulla oli, surullista.
@Jakelix
@Jakelix 7 ай бұрын
varmaan sulla oli joku pointti mutta se miten ilmaiset asiat on pelkkää negaamista ja muiden lyttäämistä niin vähemmästä porukkaa vituttaa :D se on se juurisyy miks susta ei tykätä
@asdfg4111
@asdfg4111 7 ай бұрын
pitäis ite vähentää sun sitä negaamista kanssa
@asdfg4111
@asdfg4111 7 ай бұрын
@@keijo9851 tarkoitin ihan mikea enkä sua :D
@juuso4148
@juuso4148 6 ай бұрын
Eihän tuolla kommenteissa edes ollut mitään älytöntä kuraa. Osa ihmisistä ei syystä tai toisesta pidä susta tai siitä miten esität asiat. Tokihan toi voi tuntua sinusta surulliselta. 😢
@pakkismike
@pakkismike 6 ай бұрын
Edelleen vahvistat vain pointtia, mä keskityn kokonaiskuvaan, sinä henkilökohtaiseen haukkumiseen, suosittelen tekemään jotain mikä myös aiheuttaa intohimoa tuon nettihuutelun sijaan. Valitettavasti ihmiset eivät pääse eteenpäin elämässä, vaan jumittavat muiden elämään ja sen arvosteluun. @@Jakelix
@jupeka777
@jupeka777 7 ай бұрын
Hyvää juttua, mielenkiintoisia aiheita!
@user-th3bt4jy1y
@user-th3bt4jy1y 7 ай бұрын
Tämä lääkkeiden väärinkäyttäjä lisäisi kaikille siimoille teston lakisääteiseksi. BOOM SHAMOUNA!
@arironnberg3056
@arironnberg3056 7 ай бұрын
fiksua puhetta mikelta ja täysin totta asiaa
@jermu8290
@jermu8290 7 ай бұрын
Itsehän toi kerto että on kolmenkympin jälkeen ruuvi alkanut kiristymään. Ja sen kyllä huomaa 😂
@emeriiittus
@emeriiittus 7 ай бұрын
Yli 30-vuotiaille suomalaisille miehille lakisääteinen pakollinen testosteroni korvaushoito... 🤔 On tämä kyllä erikoinen sälli. Korjaisi yhteiskunnan kahdessa kuukaudessa..toki ulkoinen olemus antaa ymmärtää, että tällaisen kaverin suusta tulee näinkin fiksua puhetta🫠
@mikkolautamaki9852
@mikkolautamaki9852 7 ай бұрын
Näitä vastaavia lisää. 👍🏻😁
@jagetikru
@jagetikru 7 ай бұрын
Lopetin salilla treenaamisen ja aloitin roskapussien viennin tämän videon ansioista. SHABOOM!
@hommoassnaager5134
@hommoassnaager5134 7 ай бұрын
Vai että Mika Kalervo kulkee nykyään nimellä Mike. Tuttu kundi Tampereen skenestä. 😎
@Ism0Lait3la
@Ism0Lait3la 7 ай бұрын
Se sana on muuten rappeutuminen. Yksi helposti huomattava asia nyky-yhteiskunnassa on, että nuoret lukevat vähemmän kirjallisuutta, jolloin kotimainen sanavarasto on köyhää. Nuorien puhe on sellasta finglishiä parhaimmillaankin nykyään
@IPR-TALKSHOW
@IPR-TALKSHOW 7 ай бұрын
Oikeassa olet🙏
@theman5871
@theman5871 7 ай бұрын
Viisaita sanoja mikeltä!
@Kivienhieroja
@Kivienhieroja 7 ай бұрын
Olipas mukava nähdä Mike näin positiivisella päällä ja isällisesti ojentamassa nuorempaa podcastaajaa. Siitä voi nuoret ottaa mallia!
@jokkejes9902
@jokkejes9902 7 ай бұрын
Kaikista viisaista sanoista huolimatta, itse omakohtaisesti voin suositella että kaikki sali tai mikä tahansa lajitreenaaminen on hyvästä. Ihan ilman tavoitteita. Ehkäisee tehokkaasti selkäkipuja etc. Että nuorisolle ja miksei kenelle muullekkin, ehdottomasti salille. Joko tosissaan tekeen tai sitten vaan kevyesti.
@vaahteramaenerkki7850
@vaahteramaenerkki7850 7 ай бұрын
Nuorisoa ei ainakaan se auta kun roinan sivuvaikutuksia vähätellään, kuten monella roinabodarilla on tapana. Hyvinvointialalla pitäisi asioista puhua rehellisesti eikä esim myydä huonosti toimivia copypaste ohjelmia nuorille ja ylipainoisille copypaste nettidieettejä kuten moni vähänkään nimeä saanut bodari tai fitnessnainen tekee. Mike ei sentään tuohon copypaste hommaan ole lähtenyt, pisteet siitä.
@jannekukkonen6957
@jannekukkonen6957 7 ай бұрын
Tää inspiroi kyllä tällästä vähän vanhempaakin tyyppiä, eikä vaan nuoria.
@asveri1
@asveri1 7 ай бұрын
Hallitseva mestari aloittaa näköjään vuoden hupiukkokisat heti kovilla!
@ville240
@ville240 7 ай бұрын
Niin,,,
@asdfg4111
@asdfg4111 7 ай бұрын
Kauheen negatiivinen ukko tuo mike
@mikefani
@mikefani 7 ай бұрын
Ylilaudan betat ja siimat vaan vikisee, kun Mike näyttää mallia nuorisolle!
@VuodenHupiukko
@VuodenHupiukko 7 ай бұрын
Minä rakastan Mikeä <3
@aedelia
@aedelia 7 ай бұрын
PORTA INFERI
@OhoTeinSenTaas
@OhoTeinSenTaas 7 ай бұрын
Hyvää keskustelua äijät 🙏🏼
@IPR-TALKSHOW
@IPR-TALKSHOW 7 ай бұрын
Kiitos äijät, samat takaisin!🤟